Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.03.2011 - 17:08

Maanantaina oli vaihteeksi Renan kimppatokovuoro. Aloitin Renalla luoksetulolla, kun pysäytysmerkit olivat valmiina ja "rata" vapaana. Ensin suora luoksetulo, joka oli hyvä. Sitten jätin Renan takapalkan kanssa tarkoituksena pysäyttää se seisomaan. Takapalkkana ei ollut paras mahdollinen lelu. Se ei hidastanut Renaa, mutta pysähtymistä ei myöskään tapahtunut ennen kuin noin 5 metrin valumisen jälkeen. Toisella yrityksellä Rena valui edelleen, mutta meni sen lisäksi maahan, kun seisominen ei kelvannut. Vaihdoin takapalkan hiireen, mutta silläkään ei tullut pitkältä matkalta terävää pysähdystä. "Luovutin" ja lyhensin matkaa siirtymällä itse toisen pysähtymismerkin luo, jotta saimme hyvän pysähdyksen. Maahan pysäyttäminen oli edelleen hyvä. Hallin koko pituus on 25 metriä, joten treenissä etäisyys jää jopa muutamaa metriä vajaaksi, mutta ensimmäinen pysäytyskäsky ei silti mene läpi.  Pitää varmaan yrittää käyttää apuohjaajaa Renan palkkaamiseen, jospa sillä onnistuisi.

Vaikka olin juuri edellisellä kerralla päättänyt treenata ruutua jonkin aikaa vain lähettämällä lelulle, sain kuitenkin päähäni kokeilla jotain muuta, kun näin alustan ruudussa . Lähetin Renan muutaman metrin päästä ruutuun "koske" -käskyllä ja sinnehän se lähti iloisesti alustaa läppäisemään. Tein muutaman toiston venyttämällä matkaa, vaihtamalla käskyn ruuduksi ja palkkaamalla naksulla. Sitten otin alustan pois ja jatkoin lähettämistä vähän pidemmältä matkalta. Ja kas vain: Rena hakeutui oikeaan kohtaan haahuilematta kulmamerkkien luona! Vauhtia tarvitaan lisää, mutta sitä tullee varmuuden kasvaessa. Olen monta vuotta ajatellut, että ruutu on liike, jossa olisi hyvä hyödyntää klikkeriä. Miksihän kokeilin sitä ensimmäistä kertaa vasta nyt??

Puukapulanoutoja teimme joitakin. Hieman taas tökki, kun oli hieka-alusta, mutta hypylle Rena hakeutuu todella hyvin. Kapulan nostaminen on edelleenkin jonkun sortin ongelma. Kaukkarijumppaa edelleen ja aina vaan ja jatkuu toistaiseksi. Seuraamista tein useampaan otteeseen. Lopuksi kipposeuraaminen. Pieniä katkoksia tuli, mutta häiriökin oli voimakasta.

Raskakin pääsi treenaamaan. Lähetin sen ruutuun lelulle muutaman kerran. Hyvin irtosi ja matkan varrella sivulla treenava valkkari aiheutti vain loivan mutkan matkaan. Malttoi kuitenkin mennä lelulle eikä kaverin luo. Muuten treenattiin perussettiä, josta palkka naksulla, sekä lelulla leikkimistä ja irrottamista.
 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Airedalenterrierityttösten Renan ja Raskan treeniblogi ja muutakin touhuilua.  

Rantin anaplasmoosin (ehrlichia) vaiheet löytyvät kategoriasta "Ranti".

Koirat

Rena

11.6.2005 syntynyt airedalenterrieri narttu

Raska

1.7.2010 syntynyt airedalenterrieri narttu