Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.08.2011 - 18:54

Meillä on ollut kuuma. Välillä on satanut vähän. Sitten on ollut kuuma tai kuumempi. Ja aika usein on ollut SIETÄMÄTTÖMÄN kuuma! Ei se tietysti haittaisi, jos voisi istua puun alla varjossa ja liottaa varpaita järvessä, mutta olosuhteet eivät ole olleet ihan niin suotuisat. Eli läähätystä ja hikoilua pääasiassa.

Pääsimme jossain vaiheessa kesäkuuta myös Mantan juhliin ja saimme samalla nähdä pienen (siis periaatteessa pienen) Masa-pojan. Pimut juoksutettiin metsässä, Mantaa juhlittiin ja Masaa syliteltiin ja siliteltiin. Hauska päivä siis
 
1.7. oli vuorossa Raskan 1-vuotissynttärit.  Raska-parka vietti synttäreitään trimmauspöydällä, mutta seuraavana päivänä ostimme sentään yhdessä synttärilahjan ja se on vieläkin ”hengissä” ja kovasti pidetty.
 
Raska on tekemällä tehnyt juoksua ainakin kaksi kuukautta ja nyt se juoksu on todellakin alkanut.  Juoksua odotellessa on ollut välillä havaittavissa keskittymisvaikeuksia tai ”pikkupiru”-moodia tai mörköilyä. Enimmäkseen ipana on kuitenkin ollut oma riiviömäinen itsensä. Saas nähdä mitä loppujuoksu ja valeraskausaika tuovat tullessaan…

Manta  10 v

Millolan kolme äMMää rivissä

Kyläilyreissulla otettiin Erjan avustuksella Raskasta poseerauskuvia

Tällaista meillä... helteelläkin...

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Airedalenterrierityttösten Renan ja Raskan treeniblogi ja muutakin touhuilua.  

Rantin anaplasmoosin (ehrlichia) vaiheet löytyvät kategoriasta "Ranti".

Koirat

Rena

11.6.2005 syntynyt airedalenterrieri narttu

Raska

1.7.2010 syntynyt airedalenterrieri narttu