Kuluneen kuukauden aikana on tullut tokoiltua vähän kotona ja muuallakin. Kolmella viimeisellä viikolla olemme päässeet treenaamaan TIltun koirakoululle ja maanantaina oli myös ATD:n kimppatoko.  Kun en enää ihan tarkkaan muista mitä missäkin treenissä on tullut tehdyksi, niin yritänpä tehdä kirjanpidon liike kerrallaan.

Paikallaolot. Tammikuun kursseilla tuli treenattua paikallaoloja sen verran tiiviisti, että ne ovat jääneet nyt vähemmälle. Käytännössä Rena on harjoitellut paikallaoloa vain, kun olen jättänyt sen odottamaan istuen tai maaten, kun olen tehnyt jotain muuta. Välillä on ollut aika kovaakin häiriötä, joten kyllähän paikallaoloakin on tullut vahvistettua.

Seuruu. Olen kotona tehnyt askelsiirtymiä ja muualla sitten muutakin. Pitkään tuntui, että mitään olennaista edistymistä ei tapahdu, mutta tällä viikolla - maanantaina Agitokolassa ja tänään Tiltulla - Rena on esittänyt todella upeaa seuraamista. Maanantaina tein treenin päätteeksi pitkän seuraamisen ja Renalla säilyi paikka ja kontakti koko ajan. Tuntuipa hyvältä! Tänään tein sitten lyhyempiä pätkiä ja keskityin erityisesti palkkaamaan oikeasta paikasta, kun oli kerran peilit käytettävissä. Renan paikka oli erinomainen ja ennen kaikkea vakaa . Lopuksi teimme "kippo-seuraamisen" - kippo kissanruokineen oli palkkana odottamassa. Jouduin/pääsin käyttämään pakotteita, kun kissanruuan tuoksu huumasi liiaksi, mutta saimme lopulta hyvää seuraamista niin pitkän pätkän kipon lähelläkin, että saatoin laskea Renan kipolle. Toivo on herännyt, että tästäkin vielä hyvä tulee!

Jäävät.  Renalle on tullut jälleen ongelmia, kun otan jääviä sekaisin. Jossain vaiheessa istuminen oli hukassa. Tänään istuminen ja seisominen olivat hienot, mutta "maahan" ihan outo käsky. Liikkeet itsessään menevät ok, kun vaan osuu oikea liike oikean käskyn kohdalle. Käskysanojen erottelun kanssa pitänee tehdä töitä täältä ikuisuuteen.

Luoksetulo. Maanantaina kokeilin koko liikettä pitkältä matkalta. Rena ei ollut jostain syystä varautunut luoksetuloon, eikä tuntunut edes kuulevan ekaa käskyä. Kun se lähti, pysäytysmerkki ei puolestaan mennyt "läpi" heti, vaan Rena pysähtyi vasta toisen tolpan kohdalle noin kolmannen käsimerkin jälkeen. Maahanmeno lähempänä onnistui paremmin. Ehdin jo pohdiskella, että täydellä matkalla tehtävänä stopin kanssa tulee olemaan oikeita ongelmia, mutta tänään sitten keksin kokeilla ensimmäistä kertaa takapalkkaa. Tiltulla ei ole tilaa tehdä täyspitkää luoksetuloa, mutta Renan stoppi oli niin vakuuttava (paras varmaan ikinä), että eiköhän selän takana oleva vinkuhiiri ole aika potentiaali ratkaisu tähän. Suorat luoksetulot ovat olleet suorastaan yllättävän hyviä.

Kaukokäskyt. Seiso-maahan-seiso vaihdot ovat paremmalla mallilla kuin seiso-istu-seiso. Kumpikin kaipaa vielä jumppaa, mutta nyt olen panostanut hieman enemmän tuohon s-i-s -vaihtoon. Tätä on vaan tehtävä, eihän siinä muukaan auta.

Hyppynouto. Mukavalla mallilla. Maanantaina tuli ensimmäistä kertaa esteen ohi takaisin. Häiriötä oli aika paljon; kaksi koiraa teki samaan aikaan samansuuntaisesti vauhdikkaita liikkeitä, Renan katse harhautui kapulan noston jälkeen siihen suuntaan ja se lähti kaartamaan ja ajautui ohi. Seuraavaksi pitää alkaa heittää tarkoituksella vinoon, jotta saan kerrottua Renalle, että tarkoitus on aina tulla hypyn yli takaisin. Pääsääntöisesti on tehnyt liikkeen todella mallikkaasti. Vauhti on mitä on, mutta se on tasainen molempiin suuntiin.

Metallinouto. Rena on jo pidellyt metallikapulaa. Palkkaan naksulla ja pidän paineen mahdollisimman vähäisenä. Taisi se jo viime viikolla nostaa kapulan maasta (?) - kuinka voi ihmisen muisti olla näin olematon...

Tunnistusnouto. Tätä olemme tehneet kotona ja Tiltulla. Näytti siltä, että Rena ei malta alkaa käyttää nenäänsä, ennen kuin kylvän makkaranmuruja kapuloiden sekaan. Kun sillä oli saatu nenä auki makkaroilla, se jatkoi nenän käyttöä ja nosti oman. Ehdin juuri miettiä, että miten ihmeessä tästä eteenpäin - eihän niitä makkaroita voi loputtomasti kylvää - kun Rena sitten viime viikolla tekikin heti rauhallista ja tarkkaa työtä nenänsä kanssa ja nosti oikean. Tänään sama juttu.  Tänän tuli esiin kuitenkin seuraava kehityskohde, kun jätin kertomatta Renalle välittömästi, että se nosti oikean - kapula tippui. Täytyykö jatkaa oikean poimimisen merkkaamista niin kauan, että Renalla on tarpeeksi itseluottamusta siihen, että se tietää tekevänsä oikein, vaikka en sitä erikseen sanokaan? Pitää miettiä.

Ruutu. Ruutua olemme treenanneet vähemmän kuin olisi tarpeen. Hallilla teimme muutamia toistoja, mutta etäisyyttä ei ollut paljon. Kimmpatreeneissä on niin paljon häiriötä, että Renaan iskee epävarmuus pitemmällä matkalla ja vauhti hiipuu. Pitää päästä treenaamaan ulos rauhalliseen paikkaa, jotta saadaan matkaa ja vauhtia. Kevättä odotellessa.

Siinä ne taisivat Renan osalta olla. Raska on edistynyt mukavasti TIltulla. Peilit ovat auttaneet suoristamaan seuraamisasentoa, perusasento on oikein hyvä. Seuraamista tehdään juuri niin pitkiä pätkiä, että saan asennon oikeaksi ja pääsen palkkaamaan. Perusasennot Raskaa tekee tietysti autettuna. Eteen istumista, sivulla maahan menoa ja hyppyä olemme ainakin harjoitelleet. Hyppyesteessä on ollut yksi lauta, tänään jopa kaksi . Viime viikolla taidettiin tehdä jopa pari vauhtiluoksetuloa. Niin ja paikallaoloa tietty. Ajasta ja matkasta ei erityisesti kannata vielä puhua. Raska keskittyy hyvin, joten eiköhän senkin kanssa ala touhu kohta edistymään.

Otin Raskan muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa mukaan Purinalle kisoja katsomaan. Se oli aivan mahdoton. Vähän oli, kuin olisi pitänyt 17-kiloista teutaroivaa taimenta siiman päässä. Sain sen alkuun pysymään paikoillaan vain, kun puristin pohkeiden väliin ja pidin pannasta kiinni. Kaikkien ihmisten ja kaikkien koirien luokse olis pitänyt päästä HETI! NYT! Sekä ihmisiä että koiria oli aglitykisoissa muutama... Kun pari tuntia oli kulunut ja sisällä oli kruisailtu usempaan kertaan ja käyty lenkillä ja autossa mietiskelemässä välillä, alkoi Raskallakin pysyä ajoittain kaikki neljä jalkaa samaan aikaan maassa ilman, että sitä piti painaa sinne kaksin käsin.

Totesin kuitenkin, että harjoitusta tarvitaan, joten viime viikonloppuna kävimme harjoittelemassa käyttäytymistä Masalan kuplahallissa sekä lauantaina että sunnuntaina. Ensi alkuun piti taas pidellä narusta kaksin käsin, kun kieppuva villieläin teutaroi hihnan päässä, mutta lopulta pystyin juomaan kahvit pöydän ääressä Raskan istuessa vieressä ja katsoimme jopa yhdessä kisoja radan reunalla niin, että Raska istui hiljaa paikallaan. Sunnuntaina pääsimme kahville paljon nopeammin ja ehdimme harjoittelemaan myös löysällä hihnalla kulkemista. Siinä sai kyllä olla silmät selässä ja hihna aika lyhyellä - kääpiö singahtaa uskomattomalla nopeudella mihin suuntaan tahansa, kun joku "viehe" osuu kohdalle. Mutta jotenkin taas tuntui, että treenaaminen tuottaa (yllättäen) tulosta...

Renalla oli kotona herraseuraa, kun me Raskan kanssa matkailimme Kirkkonummella. Toivo the skotti oli taas ilonamme torstaista sunnuntai-iltaan. Hassu pieni koira. Turhakehan se on, mutta aika hauska sellainen. Nyt harmittaa, etten yhtä ainokaista kuvaa ottanut, mutta ei vaan osunut kamera käteen.

Tänään otimme treenitunnin Tiltun koirakoululta Jonnan kanssa. Olemme käyneet kerran aikaisemmin, mutta Rena oli paikasta vähän hukassa. Onneksi sen vire nousi heti, kun Deco tuli paikalle. Raska ihmetteli peilejä ja teipattuja mattojen reunoja, mutta pystyi aikansa pällisteltyään keskittymään työhönkin.

Renalla tunnarikapulan pitoharjoituksia. Ensin kapula eksyi helposti poskihampaiden väliin pyörimään, mutta loppupään toistoilla saatiin jo hyvä, "hellä" ote. Käytin naksua ja heitin palkan ilman, että otin kapulaa Renalta. Hetki tehtiin seiso-down-seiso -jumppaa. Oikean tekniikan aikaansaaminen maahanmenossa vaatii itseltä tarkkuutta eikä tietysti olisi haitaksi sekään, jos muistaisin käyttää sitä "down"-käskyä "maahan"-käskyn sijaan...

Kokeilin Renalla ensimmäistä kertaa koskaan hyppynoutoa matalalla hypyllä. Lähti vauhdilla ja teki hienon vauhdikkaan noudon, mutta loppuun asti tuleminen ei jostain syystä ollut hauskaa. Pitää seuraavaksi tehdä toistoja niin, että palkkaan vauhdista enkä vaadi luovutusta tai sivulletuloa vielä. Hypyn yhdistäminen noutoon tuntuisi olevan Renasta tosi kiva juttu!

Luoksetulo ensin seisomaan pysäytyksellä niin, että heitin lelun. Toisella yrityksellä pelkkä käsimerkki - pysähtyi hyvin. Seuraavaksi jätin seisomaan pysäytyspaikalle, kutsuin ja pysäytin maahan puoleen väliin. Hyvin. Lopuksi vielä loppupätkä, mikä sekin oli siisti ja loppuasento hyvä. Pomppuja ei tullut nyt millään osuudella. Vielä tein yhden pysäytyksen maahan tolpan kiertoon yhdistettynä.

Ruudun reunanauhoja ei ollut, joten pelkkien oranssien kartioiden hahmottaminen tumman punaiselta matolta, jossa oli harmaita teippiraitoja siellä täällä, oli varmaan koirillekin vaikeaa. Ruutuun hakeutuminen onnistui, jos kävin näyttämässä ruudun tai jätin sinne lelun. Tyhjään ruutuun lähettäminen ilman näyttöä ei oikein sujunut. Lopuksi tein seuraamista juosten, käännöksistä lelulla palkaten. Ei enää merkkiäkään perässä laahaamisesta.

Raskalle naksuttelin kontaktista ja nimeen reagoimisesta. Istu- maahan- ja seiso-harjoituksia naksulla myös. Seuraamista imuttamalla. Olen tyhmänä kuvitellut, että onnistun imuttamaan Raskaa hyvässä suorassa asennossa, mutta armottomat peilit todistavat, että kun kuvittelin Raskan olevan suorassa, se poikitti rumasti. Peilellä sitten hain suoraa seuraamisasentoa ja sainkin palkattua kahden askeleen pätkiä naksulla! Suoruuten keskittyessäni alkoi paikka sitten siirtyä turhan eteen. Ei ole helppoa ei... Onneksi Agitokolassakin on peilejä, pitänee siirtää seuraamisharjoitukset toistaiseksi sinne - aikaisia aamutreenejä taas odotettavissa...

Pariin kuukauteen mahtuu kaamosaikaankin aika monta treeniä, joten kaikkia en pysty kirjaamaan, mutta yritän muistella niitä, mitkä voivat olla oleellisia muistiinpantavaksi.

Energetics-leiri

E-leirillä lokakuun viimeisenä viikonloppuna oli tietysti hyvää seuraa ja hauskaa, mutta myös jonkin verran treeniä. Molemmat koirat tekivät kaksi peltojälkeä. Raskalle jäljet olivat numerot 3 & 4, Renalle 1 & 2, joten hirveästi ei ole kerrottavaa. Rena meni ok, vaikka olikin hetkittäin epävarma, mitä siltä halutaan, kun yritin huolehtia siitä, että joka makkara tulee syödyksi. Molemmat jäljet olivat vähän liian lyhyitä. Raskaa aloin ohjaamaan "päältä" eli en käyttänyt hihnaa vaan pitelin pentua lavoista, tuntui helpommalta hallita. Leirin jälkeen ehdimme käydä tekemässä vielä yhdet jäljet (5. & 3.). Raska "söi silmillään" ekaa kertaa, molempien jäljet jälleen liian lyhyet. Seuraavalla jäljellä Raskaa ei sitten enää ohjatakaan jalkojen välissä...

Renan kanssa myös agiloitiin matalilla hypyillä. Meni ohjausharjoitteluksi, kun paikalla olevat kontaktit olivat liian huonokuntoiset käytettäviksi. Rena teki iloisesti ja sain kieputeltua melkein mihin vain.

Agilitykaamos

Renan vauhti agilityradalla on koko syksyn ollut normaaliakin hitaampaa. Tein joskus marraskuun treeneissä sitten havainnon, että se ei halua tehdä tiukkoja käännöksiä korkeilla hypyillä. Rena oli käynyt jo kertaalleen eläinlääkärissä, kun se oli saanut "tällin" (olisko nimeltään Raska?) silmäänsä, mutta  kun vein sen mukaan Raskan rokotusajalla, niin en alkanut puhua mitään sen hyppyongelmista. Koko ajan oli kuitenki ikävä tunne, että koira ei ole kunnossa. Kun se sitten kolmena päivänä urheiltuaan (yhdet agitreenti ja kaksi lumihankilenkkiä) oli selvästi kärttyisä Raskalle, sain viimein varattua sille ajan tutkimuksiin.

23.11. eläinlääkäri tutki Renan ja totesi, että vasemman olkanivelen ojennus aiheuttaa kipua. Hoidoksi tuli tulehduskipulääkettä ja hihnalenkkejä kahdeksi viikoksi. Sen jälkeen varovainen liikunnan lisäys ja kuvattavaksi, jos alkaa taas oireilemaan. Lepoa? Raskan kanssa?  Hermot meinasi mennä, mutta ainakin Rena kulki hihnassa ja pysyi poissa agilitytreeneistä kaksi viikkoa. Piti peruuttaa myös sekä Anjan että Ninan koulutukset Sporttikoirahallilla, mikä olisi harmittanut, jos koira olisi ollut kunnossa... Kahden viikon jälkeen laskin Renan juoksemaan irti lyhyitä pätkiä ja agilitytreeneissä kävimme treenaamassa 10 minuutia rataa 35 sentin hypyillä. Viikonlopun metsälenkin jälkeen oli kuitenkin selvää, että olkapää vaivaa edelleen.

Viime tiistaina Renaa sitten kuvattiin. Olkapäiden lisäksi kuvattiin myös molemmat ranteet, koska ne ovat harvinaisen jäykät jopa terrierille. Rauhoitettunakaan niitä ei saanut käännettyä yhtään eteenpäin. Nivelissä ei kuitenkaan näkynyt mitään vikaa. Eläinlääkäri epäili, että jouston puuttuminen ranteista aiheuttaa ylimääräistä rasitetta ylemmille nivelille ja siitä kipeytyminen. Saimme taas kahden viikon lepo&Metacam -kuurin ja kehotuksen etsiytyä ortopedille.

Olemme nyt tauolla agilitystä toistaiseksi, kunnes selviää, mistä Renan ongelma johtuu tai kunnes näyttää siltä, että koira on taas kunnossa. Voi olla, että agilityn harrastus jää jatkossa melko vähälle. Olisi tietysti kiva päästä kesän tapahtumiin mukaan, mutta se nähdään sitten.

Tokobuumi

Vesisateessa ja pimeässä oli yhtä nihkeää treenata kuin umpihangessa ja pakkasessa, joten tokoilu on pitkään jäänyt ATD:n koulutusten ja keittiötreenien varaan. Kimppatokovuoro on kerran kuussa, mutta lisäksi kävi onni ja pääsin peruutuspaikalle (toko-)Korrien kurssille. Korrien koulutusta on ollut nyt kolmena maanantaina, tammikuussa on vielä kaksi koulutuskertaa jäljellä. Nyt on alkanut myös Willen VOI-EVL -kurssi, jonka ensimmäisen kerran jätin väliin Messarin takia, eilen sitten olimme paikalla. Kurssi jatkuu vielä tammikuussa kolmena lauantaina. Eli tammikuussa on kivasti treeniä ilman agilityäkin. On mukava tunnustaa AgiTOKOdogsin värejä !

Agitokolaa lämmitetään sen verran, että lämpötila pysyy plussan puolella, joten treeniolosuhteet -20 asteen pakkaseen verrattuna ovat ruhtinaalliset. Rena on ollut hyvässä vireessä omassa hallissa ja sen kanssa on ollut tosi kiva tehdä hommia. Hieman on vaikeaa vaan saada näytettyä virheitä, joita Rena ei hyvässä vireessä ollessaan tee!

Korrien treeneissä häiriöharjoitukset ovat olleet tosi hyvä juttu. Rena on selviytynyt niistä yllättävänkin hyvin, mutta ne ovat hyvä muistutus siitä, että osaamista on varmistettava ja miten sitä voidaan varmistaa. Ongelmista olen nostanut esiin noudon, josta Riitta lopputulemana totesi, etä "hyvin olet sen opettanut". Työmaata on tietysti vielä, mutta perusta on jo hyvällä mallilla. Jäävien vinoutta Riitta ei pitänyt lainkaan pahana, halutessani voin puuttua siihen palkan suuntaa vaihtelemalla. Seuraamisessa yritän saada intensiivisyyttä ja kestävyyttä sivupalkalla.

Tunnarikapulan etsiminen ja nouto näyttikin Riitan treenissä aivan liian helpolta. Nyt kun olen etsityttänyt Renalla kapulaa muutamaan kertaan, se on innostunut jutusta niin, että on alkanu rouskuttaa kapulaa iloisesti. Tämä tuli todettua torstaina Anttilan parkkipaikalla Jonnan kanssa. Oli eka kertaa ikuisuuksiin, kun olimme "ulkona" treenamassa. Käytimme hyväksi sen (ainoan) illan, kun pakkasta oli vain muutama aste, lumisade heikkoa ja tuuli kohtuullista. Sivupalkkaustreeni on vielä alkutekijöissään, ruutuun haimme paljon toistoja. Viimeisen puolen vuoden naksuttelut ovat mitä ilmeisesti tuottaneet tulosta, koska Rena uskalsi yrittää itsenäisesti aivan eri lailla kuin aikaisemmin.

"Keittiötreeneissä" (useimmiten eteisessä...) olen nyt syksyllä naksutellut kosketusalustaa ja merkkiä (josta ei vielä olla saatu oikeaa toimintaa aikaiseksi). Sen lisäksi on keskitytty liikkeisiin, joita voi tehdä noin kahden neliön alalla: asennonvaihdot, askelsiirtymät, noutokapulan käsittely.

Willen lauantaitunnilla näytimme, millä mallilla seuraamisemme on ja treenasimme paikallaistumista sekä askelsiirtymiä. Yritän muistaa ottaa tavaksi aloittaa seuraamisen vasemmalla jalalla, askelsiirtymä eteen oli terävämpi niin.

Pikkupiru

Raska on jatkanut elämän perusasioiden opiskelua ja vähän ehkä temppujenkin. Ympäristön empiirinen tutkiminen on tuottanut monenlaisia tuloksia. Jos esimerkiksi syöksyy heikoille jäille, saattaa joutua uimaan haisevassa lätäkössä jääsohjon keskellä, saattaa joutua kuuntelemaan emännän karjumista, saattaa joutua elämänsä ensimmäiseen suihkuun (ja puhallinkuivaukseen, jotta pääseen ulos kastelemaan itsensä uudelleen) ja saattaa saada sitkeän silmätulehduksen. Ja siis saa, tämän kaiken.

Ennen lumentuloa Raska joutui Renan jalkoihin metsässä ja vähän sattui. Tai sattui aika paljonkin juuri silloin, mutta kun pentu ei ollut moinaankaan seuraavana päivänä, niin unohdin koko jutun. Rokotuksilla käydessämme sitten ihmettelin lääkärille, että löytäisikö hän mitään ongelmaa Raskan kyljestä, kun se on kirputtanut siihen paljaan läntin. Löytyihän sieltä, mutkalla oleva viimeinen kylkiluu. Ei ollut lekurin mielestä murtunut ja suositteli käyttämään osteopaatilla. Osteopaatti sitten totesi, että koko vasemman puoleinen vatsanseutu ja kylki on "pysähtynyt" ja käsitteli sen auki. Toisella kerralla suoristettiin sitten lantiokin ja täytyy sanoa, että kyllähän tuo taas huomattavan paljon kauniimmin seisoo - kyseessä ei ollutkaan vaan "kasvuvaihe", kun pentu alkoi näyttää kummalliselta...

Renan "levon" aikana on tullut harjoiteltua hihnassa kävelyä ja välïllä se sujuu varsin hyvin ja sitten muina hetkinä Raska syöksyy sinne, Raska syöksyy tänne, ja varsinkin Raska syöksyy kiinni Renan kaulaan / häntään / takkiin... Menee hermo! "Levossa" pidettävä Rena kun on valmiina riekkumaan koska tahansa, kun kutsu käy!

Temppupuolella Raska on harjoitellut asentoja, malttamista, seuraamista ja kai vähän kosketusalustaa ja kapulan pitoakin. Agilityä on treenattu melko harvakseltaan - E-leirin putki- ja esteirtoamisharjoitusten jälkeen ainoa kerta oli 7.12. Purinalla, kun hyödynsin lomapäivän ja lähdin Jonnan kanssa tutustuttamaan Raskaa keppien verkoitukseen. Keppien lisäksi treenattiin ainoastaan putkia. Verkkoihin tutustuminen meni oikeastaan yllättävän hyvin, Raska jaksaa keskittyä kiitettävästi. Ensin tietysti jouduimme ihmettelemään verkkokujaa, mutta lopulta pääsimme keppiväli kerrallaan taaksepäin siirtyen tilanteeseen, jossa Raska pujotteli verkoilla täyspitkät kepit! Ei pöllömpi aloitus. Tiedä sitten, milloin pääsemme jatkamaan harjoituksia. Pitänee varmaan hankkia omat verkot, kun Agitokolassa ei taida olla kuin ohjurit.

Näin pimeään vuodenaikaan on eläväisen pennun kanssa eläminen rankkaa ja rankinta on turhautuminen omaan itseensä, kun tietää, että pienellä vaivannäöllä ja perustreenillä minulla olisi unelmapentu. Sen sijaan, että karjun tarpeettomasti ja tuloksettomasti pikku marakatille, joka ei voi ymmärtää, mikä mielenhäiriö minua taas vaivaa...

Rena ja Raska 12.11.

Tässä on jo 5 kk täynnä

12.12.2010 Tuleekohan valkoinen joulu?

Se on sitten kai syksy, kun on pimeää, märkää ja kylmää ja energiataso hiipuu… 

Sitten viime kirjoittelemisien ei ole tapahtunut ihmeitä. Pari agilitytreeniä ja kolme starttia Lappeenrannassa. Rena tekee, mutta into ja vauhti on poissa. LAU:n kisoissakin kaikki radat olivat virheettömiä, mutta yliaikaa kertyi ja paljon. Ei edes rimoja pudonnut vaikka kahdella radalla ne olivat 65:ssä. Käytin Renan viime viikolla hierottavana ja sen etuosa – erityisesti rinta – oli melko jumissa. Jumit saatiin siltä erää auki, mutta vähän vaisu Rena on ollut sen jälkeenkin.

Tokoilutkin ovat kärsineet samasta syystä. Sitä tekemisen paloa ei ole kimppatreenien jälkeen löytynyt, joten olemme tyytyneet enimmäkseen sisätreeniin ja naksutteluun. Renalla se on merkinnyt lähinnä asentojen vaihtoja ja kosketusalustan opettelua, joka on kyllä sujunut mainiosti. Raska on opetellut perusasentoa, seuraamista ja istu, maahan ja seiso –asentoja. Viime perjantaina se pääsi agilitytreeneissä harjoittelemaan putkea, kun paikalla oli vähän väkeä ja aikaa jäi .

Olen pitkään yrittänyt omaksua naksutinkoulutuksen ideolgiaa (kävin ekan – ja toistaiseksi ainoan – shaping-kurssini jo -93, jolloin ei naksuista oltu kuultukaan vaan käytössä oli pilli!), mutta muutamaa kokeilua lukuun ottamatta aate on jäänyt siirtämättä tekniseen toteutukseen. En teodellakaan ole mikään naksutinkouluttaja ja tiedostan kipeästi osaamattomuuteni sillä alalla, mutta ajattelin kuitenkin harjoitella tekniikkaa ja hyödyntää siellä missä osaan ja voin. Tekemällä oppinee. (?)

Renan vaisuus kyllä huolettaa. Se ei ole täysin mato vaan satunnaisesti tosi reipaskin, mutta en tykkää sen yleisestä olemuksesta. Mitään vikaa en siitä löydä, mutta kaikki ei myöskään ole kunnossa . Lekuriin vai ei? Eihän se tosin eka kerta olisi, kun veisin koiran lääkärille evästyksellä: "Täs on jotain vikaa"...

Renan pentujen kuulumisia vielä sen verran, että Mei lì (G. Stargazer) kävi Rakveressa pokkaamassa sertin ja on sitä myötä myös EE MVA. Onnea, onnea! Bertta (G. Skateaway) oli puolestaan jokin aikaa sitten lonkkakuvissa. Tulokset olivat tänään KoiraNetissä ja hyvät ovat Bertankin lonkat, vaikka eivät ihan täydelliset: B/B. Hyvä juttu!  Niin, ja ja mainittakoon nyt vielä, että kyynärpäät eivät ole jääneet kuvaamatta siksi, että niissä oletetaan olevan jotain vikaa  - ainakaan tietääkseni. Lienee enempi kysymys siitä, että en ole ilmaissut tarpeeksi selkeästi toivettani saada myös kyynärät kuvatuksi, kauppakirjassa kun mainitaan vain lonkkalausunnosta saatava hinnan palautus. Täytyy seuraavalle pentueelle (jos se joskus tulee...) vähän viilata taas sopimusehtoja...

Viime viikko – viimeinen lomaviikko – meni oletuksen mukaisesti liian nopeasti…

Maanantaina tokottelimme Varistossa. Otin Renan suoraan autosta seuraamiseen ja sehän seurasi kuin unelma… Paikalla olevat treenikaverit ja parin viikon takaa tuttu treenipaikka ilmeisesti riittivät vireen nostoon. Jäävät menivät muistaakseni ok, vahvistin nimenomaan pysähtymistä. Noutotreeni muodostui vain kapulalla innostamisesta ja kapulan vedosta sekä sivulle siirtymisestä. Tarkoitus oli nostaa intoa kapulaan mutta kuitenkin vähän muistuttaa, mikä oli homman tarkoitus.

Luoksetulon stoppia yritin sitten vahvistaa pallon heitolla yli. Ei mennyt ”yli” vaan kopiksi Renalle, jonka kopitus kuitenkin epäonnistui ja pallo kimposi hampaista takaisin päin. En ole lainkaan varma, että oli Renalle miellyttävä palkkaus… Vaihdoin hiireen ja tein useamman stopin (väliin toki suoratkin) ja se vanha ”seinään pysähtyminen” ei vaan alkanut löytymään. Totesin, että kai tämäkin liike pitää opettaa oikeasti eikä vaan ”pikaliimalla”. Liike on alkanut selvästi hajoamaan, mutta sellainenhan tämä laji on… Lopuksi treenattiin ruutua hiiripalkalla, mikä on aina hauskaa.

Viiko treenit jäivätkin sitten siihen, kun tiistai meni rahoja tuhlatessa siellä ja täällä ja keskiviikkona suunnistimme kohti Lappeenrantaa. Synttäreiden lisäksi teemana oli elämysmatkailu Raskalle . Menomatkalla pysähdyimme Pukarossa ja kävimme katsomassa lehmiä. Perillä harjoittelimme mm. autossa kiltisti odottamista, leirintämökkielämää, kerrostaloportaiden kiipeämistä, hissillä matkustamista ja kissan tapaamista. Hihnassa kulkemista tuli myös harjoiteltua vähän enemmän kuin kotona. Kotiin ajoimme perjantaina iltapäivällä, mutta en reissun päälle jaksanut vääntää treeniä, vaikka…

Jaska ja Raska

Lauantaina Renalla oli TOKO-koe Janakkalassa.

Ajelimme Janakkalaan läpi tuulen ja tuis… eikun vesisateen. Kuuroja tuli ja meni sillä tahdilla, että monta kuivaa hetkeä ei väliin mahtunut. Optimistisena jaksoin viimeiseen asti toivoa, että koepaikalle osuisi se pilvetön kohta taivaankannesta, mutta ei osunut. Vettä tuli enemmän ja vähemmän. Aikalailla useasti enemmän.

Koe oli hieman etuajassa, mikä onneksi lyhensi odotteluaikaa, kun oli niin p..n kylmäkin. Kun otin Renan autosta vähän viritelläkseni ja muistutellakseni liikkeitä mieleen, alkoi taas ropista vähän enemmän. Rena oli ihan kohtuullisessa vireessä, mutta kun se ei ole erityisemmin huonojen olosuhteiden koira, alkoi sillä korvat mennä luimuun aika pian, kun vettä vaan tuli. Tiettyä jännitystä oli siis taas ilmassa, kun menimme kehään

Paikallaolon(kin) aikana satoi. JanKK:n agilitykenttä on onneksi hyvin pohjustettu, eikä siihen jäänyt vesi lillumaan. Rena meni yhdellä käskyllä maahan ja nousi yhdellä ylös, joten täyden kympin suoritus. Rena oli suoritusvuorossa kolmantena, joten hetki oli aikaa ”kertausharjoituksiin” toisen paikallaoloryhmän ja kahden ensimmäisen suorituksen aikana. Loppuun asti jaksoin toivoa, että yksi niistä pienistä (melkein) sateettomista hetkistä osuisi meidän kohdalle, mutta ei: sade kiivastui taas juuri, kun olimme menossa kehään. Onneksi kuurot olivat niin tiheässä, että kaikki saivat tasapuolisesti vettä niskaansa paitsi viimeinen koirakko. He olivat nollanneet jo paikallaolon, joten annettakoon se heille anteeksi .

Alku oli hyvä, sillä Renan seuraaminen oli parantunut noin 150 prosenttia edellisestä viikonlopusta. Juoksussa se hieman jätätti, mutta normaalivauhdissa paikka pysyi hyvin, varsinkin sivusuunnassa. Pisteitä saimme 9,5. Maahanmeno sujui tavanomaisesti, eli asento oli aavistuksen vino, mutta tuomari (Packalén) ei ihan hiuksia halkonut: 10. Luoksetulossa stoppiin tarvittiin taas tuplakäsky ja perusasentoon tulo ei ollut ihan niin säpäkkä kuin se olisi voinut olla, mutta tuomari antoi ystävällisesti kasin. Renassa alkoi tässä vaiheessa olla jo pientä nihkeyttä, mutta seisominen tehtiin edelleen ”tavanomaisesti”; ehkä pienet sivuaskeleet, mutta tuomarilta 10.

Seuraava liike olikin murheenkryynimme noutaminen. Rena lähti käskystä tepsuttamaan kapulalle ja nosti sen paremmin kuin viimeksi. Vauhti takaisinpäin oli hidas, Rena tepsutteli silmät sirrillään sateessa, hidasti, hidasti… vauhti hyytyi noin metrin päähän minusta ja kapula putosi. Annoin uuden käskyn, mutta tämä nouto oli taas sarjassa ”ei pysty”. Olin jo ehtinyt toivoa, että kapula tulee perille asti, joten en osannut reagoida tilanteeseen järkevästi koiran koulutuksen kannalta vaan ojensin vain kapulan liikkurille ja totesin, että näin tänään. 0.

Olin jossain vaiheessa (ainakin Renan mielestä) tallonut koiran varpaille isoilla monoillani ja sen oli seuraavaksi tosi vaikea asettua perusasentoon vierelleni. Onnistui kuitenkin viimein ja pääsimme suorittamaan kaukokäskyjä. Renan tekemisessä oli muutenkin tietty tahmaisuus vain lisääntynyt epäonnistuneen noudon jälkeen (kastunut sokeri on tahmeaa ) ja niinpä se tarvitsi toisen käskyn pudotakseen maahan. Itse kaukokäskyt sujuivat teknisesti oikein – tällä kertaa liikkuri veivasi tauluaan vähän tarpeettomankin nopeasti. Palattuani sivulle ylös nouseminen ei sitten taas onnistunutkaan ilman toista käskyä, mutta kasi kuitenkin.

Hyppy sujui hienosti, vaikka Renalla olikin edelleen vaikeuksia pistää pyllyänsä jalkani viereen. Takaisin hypätessä se kiepsahti kuitenkin hienoon perusasentoon. Hypystä kymppi ja yleisvaikutelmasta ysi. Yhteensä 166 pistettä ja ykköstulos. Heti suorituksen jälkeen oli sellainen ”hohhoijaa, olipa taas vääntöä” –fiilis, mutta kun kotiin ajaessa suoritusta mielessäni analysoin, olin kuitenkin tyytyväinen, että Rena suoriutui niinkin hyvin ajoittain rankastakin vesisateesta huolimatta. Nouto on vielä tosi epävarma liike ja muissa ei suuri virheitä tullut kaukojen tuplakäskyjä lukuunottamatta. Luoksetulon stopin ongelma on koulutusvirheistä johtuva, joten siitäkään ei voi koiraa syyttää. Vaikkei ihan voittajafiilis ollutkaan (Rena sijoittui kolmanneksi ), niin ykköstulos on aina ykköstulos.

Tulomatkalla kävimme moikkaamassa Katsua ja hoidossa ollut Viima-siskoa. Oli todella kiva saada Raskallekin actionia, jottei heti kotona tarvinnut lähteä uudestaan sateeseen pentua viihdyttämään. Se sateeton kohta sattui sopivasti Hyvinkäälle, joten pennut pysyivät jopa kuivina – eivät kuitenkaan mudattomina…

Rena ja penikat
 

Kesäloma muuttaa päivärytmin aivan poikkeavaksi ja kun siihen sitten lisätään koiranpentu, niin juuri mikään ei ole enää ennallaan.

Parin viikon aikana Raska on päässyt tutustumaan maailmaan ja on yritetty opetella elämisen perusasioita ja ihan vähän sitä temppuosastoakin. Sieniretkelle Raska on päässyt kaksi kertaa. Ensimmäisellä se huilaili useasti sammalvuotehella ja kulki kainalossakin, mutta seuraavalla viikolla kyyti ei enää kelvannut. Kamera osui mukaan ensimmäiselle reissulle, jossa menossa mukana olivat Rena, Deco, Magda ja Toivo.

Airisten keppi ja bc-keppi. Mutta missä on Toivo?

Tässä vaiheessa pentu oli kainalossa - huom! Toivon korvat näkyy!

Agilityfiilistelyyn Raska on päässyt mukaan ihmettelemällå menoa Purinan ympäristössä kisojen aikana. Itse lajiin se tutustui Agitokolassa, kun sain katsoa häkistä Renan reenaamista. Kiljun kuin p--le! Puomin alastulon toinen pää laitettiin muurin kappaleen päälle ja harjoiteltiin alastulokontaktia. "Hyppyjä" harjoiteltiin niin, että lähetin Raskan namikupille maassa olevien rimojen yli. Onkohan se nyt ihan rikki?

Erikan ja Rymy-veljen kanssa Raska on päässyt rymyämään ja jäljestämään kaksi kertaa. Toinen jälki meni jo todella keskittyneesti, nenä ei noussut kertaakaan jäljeltä.

Pieni jälkikoira

Rymyyy! - kameraa nopeampi.

Rymyäminen vaatii veronsa

Sitten on tietysti tavattu paljon mukavia ihmisiä ja mukavia koiria. Yhtenä päivänä käväistiin jopa Haltialassa moikkaamassa mukavia kanoja, kalkkunoita ja vuohia. Isot elukat olivat valitettavasti kauempana laitumella.

"Pentupläjäys" päättyköön vähän isompaan pentuun, Berttaan (G. Skateaway). En ollut nähnyt Berttaa sitten puolivuotisbileiden, joten tapaaminen oli tosi mieluisa, vaikka valitettavan lyhyt. Toivottavasti seuraaviin treffeihin ei kulu ihan yhtä pitkää aikaa!

Iloinen Bertta

Raska kotiutui siis perjantaina ja lauantaina alkoi nimi olla jo melko hyvin hallussa. Siitä pääsimme "täällä"-käskyn ja muiden hyödyllisten taitojen opetteluun. Nyt olemme jo opetelleet hihnassa kulkemista, tavanneet erinäköisiä koiria, kulkeneet metsässä ja kaduilla, katselleet lasten jalkapallopeliä ja leikkineet kentällä. Raska on lisäksi opetelleut olemaan yksin kotona ja matkustamaan ja odottamaan nätisti autossa. Paljon on pienellä tytöllä tietysti vielä opittavaa ja koettavaa, mutta hauskaahan sille on maailmaa esitellä.

Rena pääsi lauantaina lyhyesti treenaamaan kontakteja ja keppejä ja vähän irtoamistakin. Ollapa oma kenttä, niin näitä lyhyitä hauskoja treenejä voisi tehdä useinkin...

Tänään tokoiltiin ensimmäisen kerran, kun käytin Renan päivällä yksikseen metsälenkillä. Paluumatkalla pysähdyimme nurmikkopohjalle tekemään seuraamista (se juoksu !), jääviä ja suoraa luoksetuloa. Rena oli jättänyt parhaimman puhtinsa jo metsään, mutta teki vireeseen nähden kohtuullista työtä. Kerran jouduin kaukoissa antamaan toisen käskyn ensimmäiseen istumaan nousuun.

Illalla Jona houkutteli uudelleen treenaamaan. Paikka oli jonkun jalkapallokentän hiekkapohjainen parkkipaikka. Renan kanssa keskityin tempon vaihtoihin seuraamisessa, ja voi, että se juoksu voi olla Renasta mälsää! Ihan pikkaisen meinaa käydä hermon päälle... Mutta mikäpä siinä muu auttaa, kuin yrittää luoda siihenkin oikea mielentila. En vaan käsitä, missä vaiheessa ja miksi se on Renasta muuttunut ikäväksi. Noutoa en ole tehnyt hiekalla aikoihin - kun sitä on yritetty vahvistaa miellyttävällä pohjalla - ja niinhän siinä nytkin kävi, että ehkä kolmannella nostolla kapula oli jo hiekkainen... Nousi se sieltä kuitenkin iskutreenillä.

Raska pääsi jälleen leikkimään ja ihmettelemään maailmaa.

Tytöt...