Ranti lähti viimeiselle matkalleen viime perjantaina.  Fenobarbitaali ei pitänyt enää peikkoja poissa, haamut väijyivät jo ikkunoiden ja pihaportin takana. Jos koira pelkää jotain todellista, sitä voi yrittää suojata peloiltaan, mutta kun pelot ovat pään sisällä, ei mitään jää tehtäväksi. Pelkäsin niin sitä suurta paniikkikohtausta, jonka tullen en olisi voinut Rantia mitenkään auttaa.

Meillä oli hauska synttäriviikko, paljon Rantille rakkaita ihmisiä, joiden näkemisen ilo sai peikot hetkeksi nurkan taakse.

...

En pysty vieläkään tähän. Sydän on

http://glegdale.kuvat.fi/kuvat/Videot/Ranti.wmv

Hyvää syntymäpäivää Ranti!

Virallinen synttäriposeeraus Manta-siskon kanssa

Uusia leluja koekäytössä

Rantilla oli huono aamu lauantaina. Ensimmäistä kertaa fenobarbitaalin aloittamisen jälkeen sen "kohtaukset" pahenivat pelon puolelle. Haistellut se on ennenkin, ja jopa pälyillyt taivaita, erityisesti ennen kuin annostusta nostettiin tammikuussa. Nyt sen silmät ja häntä kertoivat omaa kieltänsä - pelotti.

Barbivet-annostusta nostettii 60 + 60 milligrammasta 90+ 90 milligrammaan. Toivottavasti se saa peikot pysymään piilossa.

Rantilla on kesätukka

Alkaa olla viimeiset mahdollisuudet Rantilla ja Renalla riekkua takapihalla näillä lumilla, vaikka kinos varmaan puolta metriä lähenteleekin. Jotta piha sopisi muillekin kuin mutapainin ystäville, tulee koirille sinne lumien sulettua porttikielto siiheksi, kunnes ruoho taas kasvaa...

Mä hyökkäääään...

Saalis laittaa hanttiin

Tuu nyt!

Täältä pesee... sanoo Rena

... ja linkoaa - äänitehosteiden kanssa

Vähän tää on rankkaa...

Mut jatketaan silti, jooko?

Tällä hetkellä tuntuu, että tämä talvi on loputon. Kaikki treenaaminen on ihan jäissä ja kevään suunnitelmat auki. Eli eipä ole ollut treenipäiväkirjaan paljon kirjoitettavaakaan. Mutta jotain sentään. Lähden lopusta alkuun tai sinnepäin, jotta voin aloittaa iloisilla uutisilla.

Jo pitkään jännitetyt Silin (Glegdale Smooching) kuvaustulokset olivat tänään viimein päivittyneet KoiraNettiin. Ja ihan kivalta näytti: A/A ja 0/0.  Polvilausuntokin typystä oli annettu, ja puhdas sekin. Kiitos ja onnea, Jere!  S-pentueen kuvaukset ovat alkaneet siis loistavin tuloksin, mutta vielä on monta jännitettävää.

Toissa viikonloppuna minulla oli Manta ja Mei lí viikonloppuvierailulla Erjan ja Karin matkaillessa "etelässä". Tytöt tulivat perjantai-iltana ja lähtivät kotiin sunnuntai-iltana. Molemmat tytöt ovat olleet hoidossa aikaisemmin yksin ja hieman ehkä jännitin, kuinka viikonloppu sujuu koko lauman kanssa, mutta hyvin se meni. M&M olivat melkein kuin kotonaan, ainoastaan hieman vieraskoreita. Mei lì oli suorastaan rauhallinen ja Manta rennolla mielellä, joten sen paremmin riehumista kuin rähjäämistäkään ei harrastettu.

Erityisesti jännitti se, ovatko kotiin jäävät koirat hiljaa, kun ulkoilu piti tedä pareittain, mutta turhaan jännitin; kiljukaulablonditkin ymmärsivät jäädä rauhallisena odottamaan, kun "nuoriso" pääsi lenkille. (Rena parka on varmaan "nuorisoa" koko ikänsä...) Minulla oli siis varsin liikunnallinen viikonloppu, kun käytin koirat pareittain lenkillä kolme kertaa päivässä.

Kaikkia neljää en saanut samaan kuvaan, kun en viitsinyt yrittää äkseerata porukkaa sisällä samaan kasaan, kun Mantalla ja Rantilla on se "juttu" . Mutta otinpa muutaman kuvan sitten pariskunnista päivälenkillä.

Blondit  - Vierekkäin istuminen on Mantalle ja Rantille lähes mahdotonta

Todistettavasti tää "juttu" ei ole uusi: sisarukset kesällä 2004

Punapäät: Rena ehkä olisi trimmauksen tarpeessa

Viikko ennen e.m. viikonloppuvierailua Ranti kävi eläinlääkärissä veriarvokontrollissa. Sehän on ollut epilepsialääkityksellä kesäkuusta lähtien ja sillä on saatu pää hallintaan eli pelkotilat kuriin. Syyskuussa se aloitti kyllä haistelut uudelleen, mutta siitä pahemmaksi oireet eivät ole päässeet. Loppuvuodesta aamut alkoivat olemaan kriittisiä lääkkeen antoajankohdan suhteen. Rantista näkyi heti, jos lääke oli myöhässä. Niinpä päätettiin nostaa alkuperäinen 1 + 1/2 tabletin annostus 1 +1 :een (60 mg). Barbivet heikensi myös Thyroxinin imeytymistä, joten senkin annostusta on pitänyt nostaa 3 + 3:een. Tällä Ranti on kuitenkin pysynyt mieleltään virkeänä ja iloisena.

Samoin syksyllä totesin, että Ranti tarvitsee särkylääkettä jatkuvasti, joten se on saanut Metacamia lokakuusta lähtien ilman taukoja. Myös iho alkoi loppukesästä oireilemaan. Pärjäsimme paikallishoidoilla pitkään, mutta vuoden vaihteessa totesin, että ihottuma on taas "lähtenyt lapasesta" ja kävimme lääkärissä hakemassa antibioottikuurin. Iho parani taas antibiooteilla, mutta olo oli koirien ruokinta-aikaan kuin apteekkarilla... Kaiken tämän pillerinpyörityksen jälkeenkin Rantin veriarvot ovat hyvät ja fenobarbitaali- ja kilppariarvot kohdallaan.

Ranti pärjää tällä hetkellä ihan kohtuullisesti, kun ei tehdä raskaita lenkkejä. Autossa matkustaminen ei ole Rantista enää kivaa ja varsinkin takakonttiin nouseminen alkoi olla todella vastenmielistä, vaikka vielä onnistuikin, joten nykyisin Ranti matkustaa takapenkillä silloin harovin, kun matkustaa. Joskus se on jäykempi kuin toisinaan, mutta ei erityisen kipeä, ainakaan, kun saa Metacamia. Pakkassäät ovat sopineet Rantille hyvin, jäykistelyt ovat alkaneet, kun ilman lämpötila on noussut(!). Oletettavissa on, että kevään kosteat kelit tuntuvat Rantilla nivelissä. JOS se kevät joskus tulee...

Samalla eläinlääkärikäynnillä kyselin myös lääkärin mielipidettä Renasta. Rena antoi odottaa juoksuaan tosi pitkään. Vääriä hälytyksiä ehti tulla väliin kaksi, eli korkeintaan puoli vuorokautta paksua veristä vuotoa. Ensin joulukuun puolessa välissä, sitten reilu kuukausi myöhemmin. Pari viikkoa sitten vuoto näytti jo oikealta juoksuvuodolta ja jatkuikin useamman päivän, vaikkei kovin runsaana. Taustalla on myös Renan edellinen juoksu, joka oli pitkittynyt samoin kuin sen jälkeinen valeraskauskin. Käytin Renan silloin lääkärissä reilu kolme kuukautta juoksun alkamisen jälkeen, kun se oli todella kipeän oloinen ja silloin nisät olivat vielä täynnä maitoa ja kohtu näkyi ultrattaessa.

Ell epäili, että välivuotojen aiheuttaja saattaisi olla esimerkiksi munasarjakystat. Ne saattavat aiheuttaa vuotoja ja hormonihäiriöitä ja myös kipuja. "Jos se olisi minun koirani, niin leikkauttaisin sen." Asia esitettiin, niin, että saisin miettiä asiaa, mutta eihän siinä mitään miettimistä ollut, kun sain järjesteltyä palikoita päässäni paikoilleen: Renalla on ollut kaksi selkeää kipukohtausta, toinen heinäkuussa ja toinen jouluna. Lisäksi se oli valeraskaana ollessaan sen oloinen, että sillä oli fyysisiä kipuja ennemminkin kuin vain "masennusta".

Rena pääsee siis kohdustaan. Sopiva aika olisi, kun juoksu ja valeraskaus ovat ohi, mutta milloin ne ovat ohi? Renan juoksu ei nimittäin ole edennyt normaalisti. Se vuoti ja oli vuotamatta keskimäärin joka toinen päivä 1-3 päivän jaksoissa ja nyt se taas ei näytä vuotavan lainkaan. Ulkosynnyttimet eivät ole missään vaiheessa edes turvonneet, joten mietin tässä, että pitäisikö se viedä progetesteihin, jos siitä selviäisi jotain. Onnellisinta olisi, jos Renan saisi leikattua heti, niin pääsisi taas suunnittelemaan tulevaisuutta, vaikka Renan pennut eivät siihen enää tule kuulumaankaan.   Sen sijaan paljon treeniä ja kisoja, toivottavasti. Tämä tietämättömyys vaan rassaa...

Molemmat koirat ovat lisäksi ripuloineet viimeisen viikon aikana useampaan kertaan, mikä ei ole hauskaa. Olisiko joku pöpö, kun kumpaakin vaivaa. Se olisi parempi vaihtoehto kuin se, että Rantin vatsa alkaa sanoa sopimuksensa irti. Montaa "pikkuvaivaa" ei Rantille enää voi sälyttää, lähtölaskenta saataa alkaa pienestäkin vaivasta, jos se vaiva on se ensimmäinen liikaa...

Kun edes tämä lumisade loppuisi.

Viikonloppu meni ohi aivan liian nopeasti, niin kuin aina.

Lauantaina tartuin härkää sarvista - tai Rantia karvoista - ja hurautin koneella karvat pois. "Hurauttaa" on hieman liian optimistinen ilmaisu; Rantin trimmaus koneellakin kesti melkein kaksi tuntia. Oster A5:kään ei uppoa airiksen turkkiin kovin syvälle kerrallaan. Homma helpottunee, kun karva ajelun myötä ohenee ja pehmenee. Vedin koko koiran kymppiterällä, kun en muuten saanut mielestäni siistiä. Kylkiä kun piti paikoin ajaa aivan karvattomaksikin, että sain ihottuma-alueet hoidettua.

Pistelevien karvanpätkien määrä on kestämätön konetrimmaukse jälkeen. Kävimme Rantin kanssa yhdessä suihkussa, kun homma oli ohi. Periaatteessa koira kai pitäisi pestä ennen leikkausta, mutta arvostan enemmin sitä, että saan irtokarvat pois koirasta(kin). Tämä oli eka kerta, kun konetin koko koiran ja näin hieno siitä tuli:

Mei lì ja Erja olivat taas matkalla, tällä kertaa Riikassa. Lauantaina oli peräti kaksi näyttelyä, kansainvälinen sekä terrierierkkari. Trimmaustouhujen keskelle sain viestin, että junnuserti kv-näyttelystä on plakkarissa. Illalla uutiset sitten täydentyivät: Mei lí oli ryhmänäyttelyssä ROP ja kolmas Latvian junnuserti sekä sitä myöten sekä Latvian, Liettuan että Viron junirivalionarvo hankittuna! Hienosti tehty molemmat: Mei lì 13 kk sekä trimmaaja-handleri Erja!

Rena ei päässyt suihkuun vaikka olisi kovasti halunnut, joten korvaukseksi vein sen metsälenkille, jonka päätteeksi treenasimme hieman noutoa parkkipaikalla, vähän kaikkia osa-alueita.

Sunnuntaina meillä oli kaksi kisaa Purinalla, hyppy- sekä agilityrata. Sunnuntai-iltapäivät eivät ole parhaita starttiaikoja minulle, en oikein saa kisoihin lähtemisen meininkiä. Nytkin tajusin vähän yllättäen, että pitäisi jo olla tekemässä lähtöä, jos aikoo ajoissa ehtiä. Tavarat olivat lähestulkoon valmiina, joten ei muuta kuin vaatteet vaihtoon ja menoksi. Purinan pihalle parkkeerattuani sitten oivalsin, että kilpailukirja ja rokotustodistukset olivat kotona työpöydällä.

Siis takaisin kotiin, paperit matkaan ja jälleen Purinalle. Onneksi matka ei ole tuon pidempi, mutta kyllä siihen yli 10 minuuttia suuntaansa kuluu. Kilpailut olivat ennemmin etuajassa, kuin myöhässä, joten lämmittelin Renaa sisällä hallissa, kun aikaa ilmoitettuun rataantutustumiseen oli vain n. 15 minuuttia, kun viimein ilmoittauduin kisaan. Ehdimme onneksi rataantutustumisen jälkeen tehdä pienen kierroksen ulkona ja lämmitellä hallin päässä matalilla hypyillä ennen omaa vuoroa.

Rena ei ollut radalle lähdettäessä parhaimmillaan. En tiedä sitten oliko syynä pari koiraa, jotka rähähtivät sille, kun liikuimme hallissa edestakaisin vai olivatko esteet vaan väärän väriset... Jouduin lähdössäkin torumaan sitä kerran, kun se nousi omia aikojaan, mutta sen jälkeen Rena pysyi paikallaan - vaikka korvat olivatkin rusetilla. Alku oli hyppy, rengas, hyppy, kääntö oikealle putken kauempaan päähän, hyppy ja kepit, joille lähestyminen oli  suorassa tai avoimessa kulmassa riippuen hypyn suunnasta. Putkesta hypylle oli pidempi matka kuin hypystä kepeille, joten vauhtiakin oli. Olin ehtinyt ajatella, että sisäänmeno kepeille ei ole maailman helpoin, mutta en pitänyt sitä myöskään erityisen vaikeana. Jotenkin sain kuitenkin Renan hämääntymään ja se kiepsahti jaloissani ympäri ja jouduin ohjaamaan sen kepeille uudelleen. Rena aloitti oikein, mutta ohitti toisen välin. Palautin sen oikeaan väliin ja sen jälkeen keppien suorittaminen olikin sitten lähestulkoon mahdotonta.  Rena oli tulossa ulos lähes joka välistä ja jouduin palauttamaan sen oikeaan kohtaan kai kolme kertaa. Vaadin sen suorittamaan joka välin ihan periaatteesta.

Kun sitten viimein sain Renan oikeasta välistä ulos, päätin "varmuuden vuoksi" ohittaa seuraavan aidan eli varmistaa hylyn. Hylky tuli tosin ihan omia aikojaankin, kun minun piti saada Rena u-putken kauempaan päähän, mutta käänsin sille selkäni, jolloin se mitä ilmeisesti tulkitsi ohjaukseni persjätöksi ja sukelsi selkäni takaa putken väärään päähän. Mainittuja ongelmia lukuunottamatta rata meni hyvin ja sain loppuradalla tehtyä aivan luontevan takaaleikkauksen kohtaan, johon olin alunperin suunnitellut valssia. Siis ihan hyvä rata - jos ei ota huomioon mahdottomia keppejä ja yhtä tahallista ja yhtä tahatonta hyllyä .

Jäähdyttely- ja lämmittelylenkeillä mietiskelin keppiongelmaa. Rena teki kepit hienosti harjoitteluesteillä ennen kisaa ja myöskin heti sen jälkeen. Olin vähintäinkin ulalla siitä, mitä radalla tapahtui. Mietin, että minun täytyy osata ottaa kepit rennosti agilityradalla ja jotta se onnistuisi, päätin, että keppejä en tällä kertaa korjaa, menivät ne miten tahansa. Toinen missio oli tietysti suorittaa kaikki kontaktit oikein.

Toiselle radalle lähdettäessä Rena oli paljon paremmassa vireessä, vaikka jäikin istumaan korvat niskassa, kun käskin sen pysymään paikallaan. Oli kuitenkin ensimmäinen kerta aikoihin, kun ei yrittänytkään liikkua ennen käskyä! Minäkin maltoin pysähtyä ja antaa ensin suullisen luvan ennen kuin liikuin itse. Mutta sitten kai luulin, että minulla on jostain syystä kiire ja käänsin selkäni Renalle ja pinkaisin liikkeelle, jolloin Renallekin tuli kiire ja ensimmäinen rima tippui.

Alku oli lähes sama kuin hyppyradalla, mutta nyt putkesta mentiin puomille. Se sujui hyvin. Puomin jälkeen hyppy, käännös vasempaan, hyppy ja putki. Jos putkea edeltävän hypyn olisi hypännyt suoraan, suunta olisi osoittanut putken puoleen väliin, mutta kun tulosuunta oli mikä oli, niin koiran nenä osoitti suoraan putken väärään päähän. Ja koska Rena on vaihteeksi suht vauhdikas ja estehakuinen, niin ei ihan riittänyt, että minä vain olin putken oikean pään puolella. Kumma juttu!

Osasin kuitenkin taas jatkaa sujuvasti matkaa ja loppurata oli hieno. Aan sekä keinun kontaktit olivat hyvät, välistä veto ja kepit sujuivat hienosti, mutta kaikkein ylpein olen loppusuorasta: keppien jälkeen oli vielä muuri ja kaksi hyppyä. Muurilla olin vielä Renan kanssa melkein tasoissa, mutta jäin jatkossa jälkeen, kun Rena irtosi loppusuoralle ja maaliin. Odotin koko ajan, että se kääntyy kysymään lupaa, mutta mitä vielä! - yhtään ei odotellut kuin vasta maalin jälkeen. Hihkuin koiralle kehuja siihen malliin, että joku saattoi luulla, etten ymmärtänyt meidän tehneen hylkyä .

Päivän saldona siis kaksi hylkyä. Jotain toivoa minulla kai vielä on, koska nyt osasin kummallakin radalla etukäteen pongata ongelmakohdat (tai ainakin osan niistä) - ehkä joku kerta osan vielä tehdäkin asialle jotain! Janitan opit eivät siis ole menneet ihan hukkaan...

Päivän tuloksen tekijä oli taas Mei lì. Jälleen junnuserti ja PN2 Riikan toisessa KV-näyttelyssä. Nyt on Mei línkin reissut vähäksi aikaa reissattu. Tervetuloa kotiin, Balttian valloittaja!  

Siis viime viikon - kuinkas muutenkaan .

Maanantaina ihmettelin, miksi Rena tunkee nenäänsä Rantin korvaan. Kurkistus korvaan kertoi vastauksen: oikeasta korvasta tunki ruskeaa mömmöa ja korvalehtikin oli punainen. Ranti on ollut kipulääkityksellä, joten olin melko varma, että korva oli jo mätää täysi, mutta kipulääkitys oli peittänyt korvakivunkin. Pyyhin pahimmat mömmöt pois ja varasin ajan eläinlääkärille.

Tiistaina eläinlääkärillä selvisi, että korva oli pahiten ärtynyt aivan korvakäytävän suulta. Itse korvakäytävä ei ollut lainkaan pahan näköinen. Eläinlääkäri epäili, että joku hyönteisen pistos olisi aiheuttanut ärtymisen. Eritenäytteessä ei ollut hiivaa, eikä edes mitään massiivista bakteerimäärää. Ranti sai Canofite-tippoja viikoksi ja oli tyytyväinen, ettei sen pää ollutkaan mätänemässä .

Alkuviikosta olin älynnyt myös kysyä DOGBASEn lisenssinumeroni perään, joka minun olisi pitänyt saada jo heinäkuussa. Selvisi, että olin laittanut lisenssihakemukseeni vanhan sähköpostiosoitteen . Eihän tämä nykyinen olekaan tainnut minulla olla vielä montaakaan vuotta... Pääasia kuitenkin on, että minulla viimein on DOGBASE käytössäni. Arvata saattaa, että sen parissa vierähti pari iltaa . Jos joku haluaa sukutaulu-, terveys- tai tulostietoja Saksan rekisterissä olevista airiksista, niin minulta voi kysellä.

Keskiviikkona kävimme Renan kanssa pitkästä aikaa agilitytreeneissä. Olin päättänyt, että Rena saa katsella muiden treenaamista koko tunnin - jos sen oma into siitä vähän nousisi. Olin mukana kaikissa rataantutustumisissa ja istuskelin toisella reunaa hallia kuin mihin olin Renan jättänyt ihmettelemään. Kun muut olivat saaneet kaikki treeninsä tehtyä, lähdin kyselemään Renalta, halusiko se tehdä jotain. Ja kyllähän se halusi . Tehtiin ihan simppeli radanpätkä, jota en ollut edes erityisesti suunnitellut ja katsos vaan: Rena karkasi selkäni takaa aalle! Eikä ollut ihan tyrkyllä oleva este! Eli se pentele on vaan kuriton ! Tuli siis jotain opittua tälläkin treenikerralla. En alkanut hiomaan, koska ideana oli pitää intoa yllä, mutta merkittiin muistiin!

Perjantaina 24.7. pakkailin tavaroita autoon ja ihmettelin, kuinka kukaan saa mahtumaan autoonsa koirien lisäksi useamman kuin yhden ihmisen leirikamat ja vielä sen ihmisenkin. Tai monta! Kaiken tarpeellisen (ja ehkä vähän tarpeetontakin) sain sopimaan autoon, mutta ei sinne olisi ketään muuta kyytiin mahtunut…

Kun matkalla Pomarkkuun alkoi satelemaan, niin olin suorastaan helpottunut, koska sää oli aivan tarpeettoman kuuma autolla matkustamiseen. Sade ei ihan hirveästi ilmaa viilentänyt mutta eipä myöskään aurinko paistanut. Perillä jouduin pohtimaan sitä, kastuuko enemmän ilman sadetakkia vai sadetakin kanssa – hikistä oli. Onneksi hiostava keli väistyi viikonlopun aikana samalla kun sää alkoi kuivumaan.

Lauantai-aamuna suurin osa leiriläisistä lähti metsään. Minä jäin odottelemaan, että kepot heräilisivät ja auttaisivat minua purkamaan agilityesteet kuorma-auton lavalta. Kun esteet oli saatu levitettyä pihalle, treenailin aikani Rena kanssa ja otin sen jälkeen Rantin ulos seurustelemaan niin kauan kun useimmat koira olivat vielä poissa. Tästä tulikin viikon rutiini. Viikonlopun jälkeen ei enää tarvinnut treenata yksin, kun Erika saapui kouluttajaksi ja muitakin agilitaajia ilmestyi paikalle.

Harjoittelin viikon aikana yksittäisiä esteitä: pujottelua, puomille vauhtia, pituutta, keinua. Tein myös irtoamisharjoituksia, hyppyharjoituksia, sylkkäritreeniä mm. Erika rakensi ensi töikseen radan, jonka alku osoittautui hankalaksi, vaikkei sitä heti olisi arvannut. Radanlukutaito on edelleenkin hetkittäin hukassa. Erika harrasti myös takaakiertoja enemmän kuin Renan suunnitelmiin sopi – se alkoi kolmantena peräkkäisenä treenipäivänä himmailemaan ”vääntö”kohdissa ja tiistaina ja keskiviikkona Erika miettikin Renalle sitten vedätettävämpiä ratoja. Persjättöäkin tuli harjoiteltua ja saattaisi olla Renalle ihan toimiva ohjaustekniikka sellaisissakin paikoissa, missä en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksikaan. Kohtuuhyvin Rena jaksoi viisi peräkkäistä päivää kaksi treenikertaa päivässä.

Viikonlopun oli leiri aika hiljainen, mutta sunnuntai-iltana ja maanantai-aamuna alkoi porukka lisääntyä ja leirillä käydä vilske. Salsa tuli Marian ja Maijan kanssa leirille jo – sunnuntaina? – sori, päivät ehti mennä sekaisin. Joka tapauksessa kävin Salsan ensimmäisenä leiripäivänä mukana iltapäivän hakumetsällä. Sain toimia parille koiralle maalimiehenä, syödä mustikoita ja seurata, miten innokkaasti Salsa lähti ensi kertaa maalimiehen perään. Tosi innokkaasti lähti, olihan palkkana – joka maalimiehen unelmaherkkua – naudanmahapullia ! Seuraavana päivänä Salsa oli kuulemma jo lahjakkaasti etsinyt piilossa olevaa maalimiestä ilmavainuisesti. Hyvä tyttö!

Maija ja Salsa ehtivät myös käydä peltojäljellä (Salsa oli vähän huonovointinen eikä sinä päivänä innostunut makupaloista) sekä Suskin tottiksessa. Olin torstai-aamuna seuraamassa Maijan ja Salsan sessiota – aika ylpeänä . Suski kehui treenin päätteeksi, että Salsa jaksoi tosi hyvin keskittyä 10-kuiseksi pennuksi, siksi sessio vähän venyi, ja molemmat olivat nopeaoppisia, sekä koira, että ohjaaja. Kaiken tämän touhun keskellä Salsaa ”kiusattiin” vielä trimmauspöydällä useampana päivänä. Onneksi typy(kät) pääsi aina yöksi kotiin nukkumaan.

Kaapo kävi Mikan ja Marin kanssa leirillä maanantaina ja tiistaina. Poijjaat kävivät metsäjäljellä ja hienosti kuulemma sujui. Kaapo osallistui myös totojuoksuun ja Juha Korrin leikitykseen ja vauhtia ja intoa riitti molempiin. Harmi, ettette voineet olla pidempään (arpajaisvoitot ovat kuitenkin tallessa).

Keskiviikkona alkoivat kilpailut. Päivään mahtuivat sekä Tuomaan Tuoppi että leirinäyttely. Yleisöltä piilossa oli vielä tuomarikoulutus ja koearvostelutilaisuus. Pirjo pyysi Rantia mukaan koearvosteluun ja mikäs siinä, eihän se kauaa kestä, kun on vaan yksi tuomarikokelas… vai? Olen ollut mukana aika monessa koearvostelutilaisuudessa ja silti hairahduin ajattelemaan moista – muisti on hyvä silloin kun se toimii. Olin ilmoittanut Renan iltapäivällä leikitykseen ja kuvittelin ehtiväni molemmat. Olisin kyllä ehtinytkin, jos leikitys olisi ensin tehty alta pois, mutta hälytys Rantin valmistautumiseen tuli turhan aikaisin ja sen sijaan, että olisin käynyt Renan kanssa Juhan leikityksessä, odottelin kollegion alkamista rähjäävän Rantin kanssa. Eli leikitykset jäi sillä kertaa.

Ranti oli kerännyt niin monta päivää kierroksia, että se rähjäsi ihan hullun lailla kaikille koearvostelupaikalla olleille koirille, niin uroksille kuin nartuillekin. Se ei tietenkään auttanut yhtään asiaa, että paikalla oli muitakin rähjä-rolleja. Niin paljon barbituraatit sitä kuitenkin väsyttävät, että kun viimein pääsimme yksittäisarvosteluun, Ranti ei jaksanut enää riehua eikä edes ryhdistäytyä. Raakiksi se oli sinne valittukin, joten ei sinänsä haitannut . Paninpa vaan merkille, miten helposti uupumus yllätti.

Iltakuudelta piti alkaa leirinäyttely ja ainakin kehän rakentaminen alkoi aika pian kuuden jälkeen . Glegdale-edustus oli ihan kohtalainen: Sälli tuli leirille varta vasten näyttelyyn ja esiintyi junnu-uroksissa, Ranti oli vetskuissa, Salsa junnunartuissa ja Rena käyttöluokassa. Ja kaikille luokkavoitto - Salsalla ja Renalla oli sentään kilpailuakin luokassaan. Rantin hain suoraan huoneesta kehään ja Maria pyöritteli kehän laidalla hiirtä käsissään ja voitte uskoa, että kehässä oli ihan eri näköinen koira kuin aikaisemmin päivällä. Voi sitä intoa ja ryhtiä! Ranti sai hienon arvostelun, jossa ei ”pieniä puutteita” turhana lähdetty erittelemään . Tytötkin esiintyivät erinomaisesti, mutta eivät olleet ilmeisesti erityisesti tuomarin mieleen.

Torstai-aamuna oli väki taas vähentynyt, mutta se ei haitannut agilitykisojen pitämistä. Rena voitti puhtaalla radalla, mutta Erika oli ilkeämielisesti laittanut ihanneajan sellaiseksi, että Rena teki tavanomaiset 5 sekuntia yliaikaa . Pablon malja ja hieno, prinsessalle sopiva vaaleanpunainen froteeloimi pakattiin kotiin vietäväksi. Rena ehti kuin ehtikin vielä leikitettäväksi Salsan ja muiden tottistelujen jälkeen ja ennen ruokaa. Epäilin etukäteen, että noinkohan Renalla riittää intoa taistella pitkän viikon päätteeksi vieraan miehen kanssa, mutta yllätyin iloisesti: Rena taisteli patukasta paremmin kuin minun kanssani konsanaan. Juha sai Renan uskomaan, että se oli vahva voimanainen, kun jaksoi kiskoa miestä perässään . Kantaessaankin Rena piti patukkaa useimmiten rauhallisella otteella. Rauhallinen ote on tullut noutoharjoittelun myötä, ennen sitä Rena siirtyi välittömästi saaliin tappamisesta repimiseen, mitä sitä turhaan kanniskelemaan. Repiminen tulee edelleenkin helposti esiin, varsinkin karvapatukoilla, jos Rena saa ne hetkeksikään itselleen. Leikitys antoi ajattelemisen aihetta siinä mielessä, että joudun kyllä itse treenaamaan ”heikompana” oloa, jotta Rena aktivoituisi paremmin taisteluleikissä ja saisi siitä paremmat kicksit. Se kunnioittaa minua tällä hetkellä vähän liikaa, jotta osaisi nauttia taisteluleikistä kanssani ihan täysin rinnoin.

Oli tosi kiva nähdä, että Rena oli vielä viimeisenä päivänäkin intoa täynnä, melkein uskalsin jo siinä vaiheessa todeta: Rena is back! Hirveät kolme kuukautta viimeinkin takanapäin? Leiri sujui kaikin puoli loistavasti. Ainoa ikävyys oli se, että Ranti ontui heti ensimmäisenä leiriaamuna ja jouduin aloittamaan sille taas kipulääkkeen syöttämisen. Selkä on aloittanut uudelleen vihoittelun ja se ei ole kiva juttu. Mutta muuten: kivaa seuraa, paljon unta(!), ihana rantasauna ja uintia(!), hyviä treenejä, hyvää ruokaa, sopiva leirisää ja reippaita Renan lapsia. Mitä sitä muuta voi ihminen kesällä kaivata?

Salsa ja Maija hakumetsällä

Kaapo juoksee kovaa!

Kaapo taistelee

Kaunis Salsa

Taitava Rena                                                     kuva: Minna Pohjolainen

Olin eilen huomaavinani, että Ranti oli jo aavistuksen pirteämpi aamulenkillä. Tänään se oli jo selvästi reippaampi, joten se pääsi iltapäivälläkin mukaan pitemmälle lenkille - tai, no, lenkille. Siitä ilahtuneena otin mukaan myös tokoiluvermeet ja poikkesin lenkin varrella alakenttälle treenaamaan.

Poikkeuksellisesti istahdin jo ennen treenejä hetkeksi tuumaamaan . Päätin hakea taas seuraamisen paikkaa, tutustuttaa Renan takapalkkaan sekä harjoitella paikallaoloja.

Seuraamisessa yritin ohjata ja palkata oikealla kädellä niin, että Rena olisi tarpeeksi lähellä jäädäkseen minun ja vasemman käteni väliin. Jos vasen käsi heiluu koiran ja ohjaaja välissä, se väkisinkin loitontaa ja koukussa oleva vasen käsi ei taas ole tuomareiden mieleen. Eli aivan väärin opetettu . Tein lyhyitä pätkiä, jotkut jopa onnistuneesti.

Takapalkkaa opetin ensin makkaralla. Laitoin Renan istumaan, asetin palkan taakse, palasin koiran eteen ja vapautin kontaktin jälkeen. Palkan asettaminen paikoilleen oli se haastavin osuus vaikka ei olisi pitänyt. Jouduin muistuttamaan Renaa useamman kerran siitä, mitä paikallaolo tarkoittaa. Ei se ilman lupaa yrittänyt palkalle, mutta pylly tahtoi pyöriä sen makkaran mukaan... Makkaran kanssa homma meni etsiskelyksi, joten vaihdoin palkaksi hiiren. Sillä toimi hyvin ja syöksyi sähäkästi palkalle vapautettaessa. En tietenkään malttanut sitten olla kokeilematta myös kaukkareita takapalkalla. Hyvin toimi ja virekin oli oikea, eli tällä jatketaan.

Kun Ranti oli saanut hetken leikkiä ja syödä makkaraa, otin Renan uudestaan kentälle. Taas seuraamispätkiä ja sitten ne paikallaolot. Istumista onkin korkea aika jo opetella. Ensimmäisen yrityksen Rena rikkoi, kun häiriköin liikaa Rantin kanssa, oletti kuitenkin kuulevansa luoksetulokäskyn, koska jätin käskyllä "odota" - "paikalla" -käsky merkitsi Renalle maahan jäämistä... Uusi yritys meni paremmin. Pitää vaan ensi kerralla tehdä huolellisemmin lyhyeltä matkalta ja keskittyä liikkumattomuuteen. Maassapaikallaolon tein taas niin, että siirryin kauemmaksi heti, jos katse yhtään lähti harhailemaan. Kolmen siirtymisen jälkeen keskittyi erinomaisesti. Palasin palkkaamaan niin kauan kuin oli tarkkaavainen.

Ihan mukavat treenit, josko se taas tästä lähtisi . Oliskohan Renakin piristymässä?