Nautimme jouluna hieman erilaisesta sukulaisvierailusta: Renan tytär Bertta (G. Skateaway) tuli hoitoon joulun alla ja viipyi eiliseen saakka. Kun Berttaa tuotiin, varoitin Merviä, että karvat siltä ainakin kahden viikon aikana lähtee, voivat henkisesti valmistua siihen, että koira on hieman eri näköinen, kun kotiväki palaa Etiopiasta. Bertta näytti tulessaan tältä:

Syyskuussa otetussa kuvassa näkyy myös aavistus häntärastoista, mitkä eivät olleet kolmessa kuukaudessa ainakaan vähentyneet. Rastat hännästä, vatsan alta, leuasta ja korvista poistin Coat Kingillä ja kammalla joulujen välillä, mutta lopullinen trimmaus tapahtui vasta tämän vuoden puolella. Oli siellä alla sittenkin airedale - ja aika nätti sellainen!

Bertta on "nuorekas" paitsi ulkonäoltään niin myös luonteeltaan. Raskan kanssa se muodosti joskus hermojakin raastavan kauhukaksikon, joka jaksoi riekkua useammin kuin olisimme Renan kanssa halunneet nähdä. Toisen viikon lopulla kutsumanimi "pikkutytöt" oli muuttunut "apinoiksi". Useammin kuin kerran tuli suljettua apinaorkesteri lastenhuoneeseen soittelemaan:

Se täytyy Bertan hyväksi sanoa, että se on umpiavoin, ystävällinen ja sosiaalinen niin ihmisten kuin koirienkin suhteen. Tytöt ulkoilivat vähintään kerran päivässä koirapuistossa, kun en viitsinyt raahata kolmea koiraa (tai yhtä koiraa ja kahta apinaa) kovin pitkille hihnalenkeille, eikä työpäivinä ollut aikaa ja energiaa useampaan ulkoilutuskierrokseen. Joskus saimme muitakin kavereita puistoon ja Bertta osasi lähestyä kaikkia koiria provosoimatta tai pelottelematta. Omistakin koirista olisi voinut luulla, että niillä on enemmänkin puistokokemuksia; Raska oli kuin kala vedessä ja Renakin oli mukava juoksukaveri kaikille, kunhan sai ensin sen kiristävän "Mutsi-pipon" päästään.

Pahin ryppy rakkauteen meille Bertan kanssa tuli myös koirapuistossa. Olin todennut jo parina ensimmäisenä päivänä, että Bertan motto on "ei oo pakko, jos ei haluu". Siis koira, joka on opetettu pitämään oma päänsä antamalla sille periksi, kun se "ei haluu". Meillä tuli vastaan se ikävä tosiasia, että sekin riittää, jos minä haluun - silloin on pakko. Pärjäsimme muutamilla neuvotteluilla uuden vuoden päivään asti. Sinä aamuna Bertta päätti olla haluamatta pois koirapuistosta samaan aikaan kuin minä.  Säästän lukijat yksityiskohdilta...

Sen seurauksena Bertta ei päässyt uudestaan juoksentelemaan ennen keskiviikkoa. Kävimme aamulenkillä lähimetsissä, Rena ja Raska juoksivat irti ja Bertta kulki hihnassa. Toisena päivänä alkoi neidin vetäminenkin ottaa päähän, minkä jälkeen Bertta kulki hihnassa takanani polkuja pitkin. Muut lenkit teimme kahdessa erässä, kun olin onneksi lomalla. Keskiviikkoon mennessä olimme päässeet taas yhteisymmärrykseen ja Berttakin pääsi juoksemaan puistoon - hihna perässään.

Bertta on erittäin vilkas ja iloinen, muistuttaa monessa suhteessa siskoaan Mei lìtä. Yhteiselämämme olisi ollut hieman helpompaa, jos talossa ei samalla kertaa olisi ollut kahta "pentua", mutta toisaalta kaksiviikkoinen kului helpomminkin kuin etukäteen pelkäsin.

Mutta ennen kuin kukaan innostuu tarjoamaan hoitokoiraa, niin sovitaanko, että opetan tuon oman apinani tavoille ensin...

... ne leikiä lyö...

Kimppakivaa: Raska, Bertta ja Rena

Kaamea kaamos meinasi tappaa, pakkanen jäädyttää ja lopulta haudautuimme lumeen. Hengissä vielä kuitenkin ja jostainhan tämän pahasti laiminlyödyn blogin päivittäminen täytyy aloittaa...

Sekä Rock että Kaapo käväisivät siistiytymässä loka- marraskuun vaihteessa. Molemmat olivat kasvaneet sitten viime näkemältä - eivät ole mitään pikkupoikia enää! Vaikka olin nähnyt Kaapoa koulutuksissa, niin piti saada se pydälle asti, ennen kuin huomasin, että se oli kasvattanut jalkoja vielä kesälläkin. Mukavia poikia molemmat. Varsinkin Raska oli tosi otettu isoista pojista. Se jaksoi monta päivää jälkeenpäin käydä lukemassa poikien "Kirjeitä" pihan puolelta .

Rock ja innokas ihailijatar

Kaapo

Se on sitten kai syksy, kun on pimeää, märkää ja kylmää ja energiataso hiipuu… 

Sitten viime kirjoittelemisien ei ole tapahtunut ihmeitä. Pari agilitytreeniä ja kolme starttia Lappeenrannassa. Rena tekee, mutta into ja vauhti on poissa. LAU:n kisoissakin kaikki radat olivat virheettömiä, mutta yliaikaa kertyi ja paljon. Ei edes rimoja pudonnut vaikka kahdella radalla ne olivat 65:ssä. Käytin Renan viime viikolla hierottavana ja sen etuosa – erityisesti rinta – oli melko jumissa. Jumit saatiin siltä erää auki, mutta vähän vaisu Rena on ollut sen jälkeenkin.

Tokoilutkin ovat kärsineet samasta syystä. Sitä tekemisen paloa ei ole kimppatreenien jälkeen löytynyt, joten olemme tyytyneet enimmäkseen sisätreeniin ja naksutteluun. Renalla se on merkinnyt lähinnä asentojen vaihtoja ja kosketusalustan opettelua, joka on kyllä sujunut mainiosti. Raska on opetellut perusasentoa, seuraamista ja istu, maahan ja seiso –asentoja. Viime perjantaina se pääsi agilitytreeneissä harjoittelemaan putkea, kun paikalla oli vähän väkeä ja aikaa jäi .

Olen pitkään yrittänyt omaksua naksutinkoulutuksen ideolgiaa (kävin ekan – ja toistaiseksi ainoan – shaping-kurssini jo -93, jolloin ei naksuista oltu kuultukaan vaan käytössä oli pilli!), mutta muutamaa kokeilua lukuun ottamatta aate on jäänyt siirtämättä tekniseen toteutukseen. En teodellakaan ole mikään naksutinkouluttaja ja tiedostan kipeästi osaamattomuuteni sillä alalla, mutta ajattelin kuitenkin harjoitella tekniikkaa ja hyödyntää siellä missä osaan ja voin. Tekemällä oppinee. (?)

Renan vaisuus kyllä huolettaa. Se ei ole täysin mato vaan satunnaisesti tosi reipaskin, mutta en tykkää sen yleisestä olemuksesta. Mitään vikaa en siitä löydä, mutta kaikki ei myöskään ole kunnossa . Lekuriin vai ei? Eihän se tosin eka kerta olisi, kun veisin koiran lääkärille evästyksellä: "Täs on jotain vikaa"...

Renan pentujen kuulumisia vielä sen verran, että Mei lì (G. Stargazer) kävi Rakveressa pokkaamassa sertin ja on sitä myötä myös EE MVA. Onnea, onnea! Bertta (G. Skateaway) oli puolestaan jokin aikaa sitten lonkkakuvissa. Tulokset olivat tänään KoiraNetissä ja hyvät ovat Bertankin lonkat, vaikka eivät ihan täydelliset: B/B. Hyvä juttu!  Niin, ja ja mainittakoon nyt vielä, että kyynärpäät eivät ole jääneet kuvaamatta siksi, että niissä oletetaan olevan jotain vikaa  - ainakaan tietääkseni. Lienee enempi kysymys siitä, että en ole ilmaissut tarpeeksi selkeästi toivettani saada myös kyynärät kuvatuksi, kauppakirjassa kun mainitaan vain lonkkalausunnosta saatava hinnan palautus. Täytyy seuraavalle pentueelle (jos se joskus tulee...) vähän viilata taas sopimusehtoja...

No tietysti Mei lì, Salsa, Sili, Bertta, Kaapo, Reetu ja Rock! Kortit muistin lähettää (paitsi Rockille, koska minulla ei ole uutta osoitetta - Ragnar! HUHUU?), mutta blogimerkintä meinasi jäädä tekemättä. Eli onnea vielä kertaalleen 2-vuotissyntymäpäivän johdosta 20.9.2010! Ja nyt on sitten jo viikko ikälisää sen päälle.

Kuvaterveisiä tuli Reetulta, Salsalta ja Kaapolta.

Reetu

Salsa

Kaapo

Kesäloma muuttaa päivärytmin aivan poikkeavaksi ja kun siihen sitten lisätään koiranpentu, niin juuri mikään ei ole enää ennallaan.

Parin viikon aikana Raska on päässyt tutustumaan maailmaan ja on yritetty opetella elämisen perusasioita ja ihan vähän sitä temppuosastoakin. Sieniretkelle Raska on päässyt kaksi kertaa. Ensimmäisellä se huilaili useasti sammalvuotehella ja kulki kainalossakin, mutta seuraavalla viikolla kyyti ei enää kelvannut. Kamera osui mukaan ensimmäiselle reissulle, jossa menossa mukana olivat Rena, Deco, Magda ja Toivo.

Airisten keppi ja bc-keppi. Mutta missä on Toivo?

Tässä vaiheessa pentu oli kainalossa - huom! Toivon korvat näkyy!

Agilityfiilistelyyn Raska on päässyt mukaan ihmettelemällå menoa Purinan ympäristössä kisojen aikana. Itse lajiin se tutustui Agitokolassa, kun sain katsoa häkistä Renan reenaamista. Kiljun kuin p--le! Puomin alastulon toinen pää laitettiin muurin kappaleen päälle ja harjoiteltiin alastulokontaktia. "Hyppyjä" harjoiteltiin niin, että lähetin Raskan namikupille maassa olevien rimojen yli. Onkohan se nyt ihan rikki?

Erikan ja Rymy-veljen kanssa Raska on päässyt rymyämään ja jäljestämään kaksi kertaa. Toinen jälki meni jo todella keskittyneesti, nenä ei noussut kertaakaan jäljeltä.

Pieni jälkikoira

Rymyyy! - kameraa nopeampi.

Rymyäminen vaatii veronsa

Sitten on tietysti tavattu paljon mukavia ihmisiä ja mukavia koiria. Yhtenä päivänä käväistiin jopa Haltialassa moikkaamassa mukavia kanoja, kalkkunoita ja vuohia. Isot elukat olivat valitettavasti kauempana laitumella.

"Pentupläjäys" päättyköön vähän isompaan pentuun, Berttaan (G. Skateaway). En ollut nähnyt Berttaa sitten puolivuotisbileiden, joten tapaaminen oli tosi mieluisa, vaikka valitettavan lyhyt. Toivottavasti seuraaviin treffeihin ei kulu ihan yhtä pitkää aikaa!

Iloinen Bertta

Renan pentujen kahden viikon kuulumiset vaihtelevat erinomaisesta kamalaan.

Erinomais-osastoa on se, että Salsa osallistui 6.6. Jämsän näyttelyyn. Siellä se oli Maijan esittämänä ROP ja sai toisen sertinsä. Hieno suoritus näiltä nuorilta naisilta!  

Ruusuketta vastaanottamassa

Huonoimman mahdollisen uutisen luin Susannan sivuilta: Sälli on lopetettu. Ei se yllätyksenä tullut, sillä olen käynyt Susannan kanssa Sällin tiimoilta sähköpostikirjeenvaihtoa toukokuun puolivälissä, mutta raskain sydämin otan silti uutisen vastaan. Sälli oli erilainen jo pikkupentuna, mutta että niin erilainen. Kukapa olisi osannut arvata, että kaikki päättyisi näin. Koiranpojan lyhyt elämä. :´(

Sälli viime kesänä

Mei lì  puolestaan on reagoinut useaan otteeseen niin selvästi paukkeeseen, että se sai luopua jalostuskoiran urastaan ja on nyt Erjan Oma. Se sai saman tien tällä viikolla luopua myös kohdustaan, mikä todennäköisesti on vain pelkkä ilon aihe - Mei lìllekin - kunhan vaan tikit on poistettu.

Mei lìn hienot housut (kuva varastettu ilman lupaa Erjalta)

Sitten on vielä Rock, jota näin ensimmäistä kertaa pentutreffien jälkeen, kun se kävi viime viikonloppuna trimmissä. Rock on iloinen ja komea nuorimies. Karva vain oli siinä vaiheessa, että perusteellista trimmiä en saanut aikaiseksi, mutta muodot sain enimmäkseen kaivettua esiin. Peukalosta kuoriutui viikolla nahka, mitä ei ole vuosiin tapahtunut, joten kyllä se karva oikeasti oli tiukassa, en vain kuvitellut. Rockin tapaaminen teki hyvää sydämelle. Rena oli vähän tiukkapipoinen poikansa suhteen, vaikka Rock oli kuinka kohtelias. Puruluut alkoivat kyllä taas Renallekin maistua, kun paikalla oli joku toinenkin niitä haluamassa .

Näissä kuvissa siis "Rock", Glegdale Solid Rock

Eipä "onneksi" tarvitse muutamaan vuoteen miettiä, haluanko kasvattaa koiria. Tällaisen viikon jälkeen se ainakin mietityttää.

Ihqu Kaapo kävi lauantaina trimmattavana. Oli pöydällä yhtä kiltti kuin aina ja karvan alta kuoriutuikin komea nuorimies. Voisi sanoa miehistynyt nuorimies - sen verran eri näköinen oli poika viime kertaan verrattuna.

Kaapo ei seiso linnulle vaan naapurin hovawartille

Rena-äitiä kuuluu kunnioittaa

Kun tarpeeksi kauan odottaa, ennen kuin kirjoittaa blogiin, ehtii unohtaa puolet asioista ja kirjoittaminen on paljon joutuisampaa - tekstiä tulee puolet vähemmän! (?)

Vielä pitää (kolmannen kerran) palata tuohon edellisessä postauksessa mainittuun lauantaihin, kun unohdin ihan mainita, että Erja ja Mei lì olivat näyttelyssä Raumalla. Mei lì -kaunokainen esiintyi hienosti (ja niin varmaan Erjakin ), tuli ROPiksi ja sai ensimmäisen SERTinsä. Onnen ROPinoita vielä kerran Millolan suuntaan!

Eli nyt pääsemme jo sunnuntaihin - viime viikon sunnuntaihin.

Kirkkonummella oli kaksi kisaa myös sunnuntaina ja hellettäkin aivan yhtä paljon. Ensimäinen rata oli Leena Rantamäki-Lahtisen, joka ei ole koskaan lukeutunut suosikkeihini. Tämä rata oli melko suoraviivaista juoksemista päästä päähän, ainoana todellisena ansana viiden metrin päässä pituudelta oleva putken pää, johon ei kuulunut mennä. Onnistui viemään Renan putken oikeaan päähän, mutta panostus oli varmaan siinä kohtaa niin suuri, että melkein heti sen jälkeen tuli virhe: Rena meni keppeihin oikein sisään, mutta ei enää kääntynyt seuraavaan väliin. Korjaamiseen meni aikaa ja keppeihin ei korjauksen jälkeen tullut tavanomaista rytmiä. Aikavirhettä kuiotenkin "vain" 5,56. Sekä Matin että Tiinan mielestä Rena eteni reippaasti.

Ilmeisesti rynnin itse tarpeettoman voimakkaasti kepeille. Ei ole videota mistä tarkistaa, mutta vahvasti kuitenkin epäilen, että itseäni saan (taas) syyttää. Ja kun videota ei ole, niin paljon muuta en sitten siitä radasta muistakaan...

Ratojen välillä soittelin näyttelykuulumisia Mynämäeltä. Siellä Mei lí oli ollut PN2 VARASERTillä.

Toinen rata oli taas Luomalan Henkan ja siitä muistan ikävästi väljän mersunmerkin ja puomin jälkeisen aidan, jolla sain(?) tehdä ennakoivan valssin. Mersunmerkissä piti vaihtaa ohjauspuolta, mutta kolmas aita oli aika ikävästi. Päädyin tekemään persjätön toisen aidan jälkeen, eli jouduin juoksemaan viimeisen ympäri, mutta ehdin hyvin ja sillä en hidastanut Renaa. Ennakoivan valssin paikan muistan, koska jouduin kuivaharjoittelemaan sitä muutaman kerran vielä suoritusvuoroa odotellessa, mutta osasin tehdä sen!  

Tein viikonlopun aikana kaikkeni tuhotakseni Renan kontaktit. Joka radalla oli kaikki kontaktiesteet ja viimeisen radan viimeisenä oli keinu ja siinä melkein jo onnistuin, mutta ilmeisesti sekin kontakti tuli otettua, koska virhettä ei tullut. Puhdas rata siis ja aikaa 3,56. Vietimme molemmila radoilla aikaa 50,56 sekuntia. Täsmällistä työtä, sano! Sijoitus oli neljäs, kolmanneksi tulleelle hävisimme sekunnin kymmenyksen. Taas saatiin Pedigreepussi kotiin vietäväksi.

Nyt on pakko taas  treenata kontakteja takaisin kohdalleen ja yrittää päästä johonkin ev-kisaan ennen seuraavia virallisissa. Epiksissä saattaisin malttaa vaatia Renaa tekemään kontaktin samoin kuin harjoituksissa.

Rena aloitti valmistelunsa äitienpäivän airiserkkariin jo edeltävänä keskiviikkona - paskassa kierimällä. Koira hävisi metsälenkillä näkyvistä niin pitkäksi aikaa, että ehdin jo kaivata. Kun se sieltä sitten rymisteli esiin risukosta, katselin, että typykkä on molskinut jossain suopoterossa oikein urakalla. Lähempänä sitten totesin, että juu ei, ei ole mutaa, ei . Oli ihan sitä ihteään ja Kulta Kukkanen oli nuohonnut itseään niin perusteellisesti, että kurapaskassa oli paitsi selkä, niin myös kyljet, niska, lavat, kaula, posket ja jopa korvanlehtien sisäpuolet. Kotona jätin Renan kiinni ulos puuhun, kun kävin korjaamassa kylppäristä pois kaiken ylimääräisen ja hakemassa lateksihanskat, muovipussin ja talouspaperirullan. Niiden avulla yritin sitten kaapia enimmät pois ennen pesulle menoa. Siinähän se keskiviikko ilta sitten kuluikin, koiraa, itseä ja kylppäriä pestessä...

Torstaina viimeistelin Arskaa, perjantaina ihmettelin, miten vastikään perusteellisen shampoopesun saanutta airiksen karvaa trimmataan. Jos olisin ottanut Renalta lyhyet osat ajoissa alas, mitään ongelmaa ei olisi ollut, mutta kun valmistelu oli ollut vähän huoletonta, niin lavat ja kaula olivat tosi pahassa vaiheessa. Aikani nyhersin ja otin sitten ohennussakset käteen ja yritin pelastaa mitä pelastettavissa oli. Selkäturkin sai litteäksi sillä, että Rena piti kolme päivää Back On Track -verkkoloimea päällään.

Lauantaipäivä meni palveluskoiratapahtumassa. Olen perinteisesti ollut siellä töissä tai "töissä" ja tämä kerta enempi "töissä". Ehdin hyvin notkua airiskehän laidalla koko arvostelun ajan ja auttaa vähän Katsua koirien esittämisessä ja kampaamisessa. Kannustin tietysti kovasti myös Sälliä ja Arskaa, jotka kannustuksestani huolimatta saivat molemmat EH:n. Kahvin ja ruuan lomassa ehdin myös liimailla laattoja pokaaleihin, noutaa tuloslappuja kehistä ja purkaa palautuvia kehälaatikoita. Eiköhän siinä ollut riittävästi työtä tehtynä ruuan eteen?  Illalla sitten vielä nyhräämistä Renan turkin kanssa. Eka kerta, kun olen koiran ohennussaksilla näyttelyyn viimeistellyt!

Päivän kohokohta osui illalle, kun avasin läppärin ja huomasin, että Rock on käynyt kuvissa ja lausunnot on päivitetty KoiraNettiin: A/A ja 0/0. ROCK-ROCK-ROCK!

Sunnuntai valkeni kylmänä ja kosteana. Jätin Renan vielä kotiin, kun lähdin yhdeksän jälkeen taas Tuomarinkartanon suuntaan. Kehän reunalla teltta pystyyn ja eväät esille ja sitten muiden koiria ihailemaan. Otin kuvia milloin ehdin ja muistin. Seurustelu siinä kärsi, mutta toisaalta oli hyvä "syy" tepastella lämpimikseen edestakaisin. Varsinaisista jännitettävistä kehään pääsi ensimmäisenä Sälli. Tuomari Mavis Lodge oli jakanut ERIä tosi nihkeästi, joten toiveet eivät olleet korkealla kenenkään "oman" koiran kohdalla. Sälli olikin sitten ensimmäinen, jolla oli "kunnia" saada sininen nauha, mutta ei jäänyt viimeiseksi. Sällillä ei ollut "show temperamenttia". Tummia kajaleita inhoavalle "päätuomarille" ei Sällin ilmekään ollut mieluisa.

PU-luokan alkaessa lähdin autoon lämmittelemään, eli ajoin kotiin hakemaan Renan. Ruokatuntia oli vähän lyhennetty, joten ehdin takaisin juuri, kun junnunartut astelivat kehään. Valitettavasti en ehtinyt narttuja paljon katselemaan tai kuvaamaan. Erja esitti Mei lìn nuortenluokassa ja nauhan väri vaihteeksi punainen; tummat kajalit pilasivat koiran ilmeen. Nuorissa ainoastaan Milli sai ERIn ja Mei lìkin sai viikonloppuna lanseeratun "paras luuseri" -arvon  sijoittumalla luokassaan Millin jälkeen toiseksi.

Narttujen valioluokassa oli kahdeksan koiraa, joista vain kolme sai ERIn eikä Rena ollut yksi niistä. Luokan neljänneksi sijoittuvaa koiraa pohtiessaan tuomari tuli Renan luo, katseli sitä edestä ja takaa, tarttui sitten vielä Renan partaan ja käänteli sen päätä puolelta toiselle. Katsoi sitten minuun ja sanoi: " I love her. But she has light eyes!" Mitäpä siinä muuta kuin hymyilemään, että niinpä on. Olin jo varma, että tuomari lähtee etsimään nelostansa vielä muualta jonosta, mutta hän viittoi kuitenkin Renan neljänneksi. Eli toinenkin lakiluuseri . Tästä näyttelystä muistellaan sitten vaan luokkasijoituksia, eikä niitä laatuarvosteluja .

Kehän jälkeen annoin sitten itselleni kertoa, että tuomari inhoaa sekä tummia silmänympäryksiä, että vaaleita silmiä - niistä raskaista kalloista puhumattakaan Nooh, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Menestyksestä tai sen puutteesta huolimatta päivä oli oikein mukava. Ei sitä pilannut edes kylmä ja kostea keli. Erkkarissa on aina ihan oma tunnelmansa. Tietysti siellä on paljon tuttuja, joita ei välttämättä ole muualla aikoihin tavannut, mutta ehkäpä ihmisten mielialakin on hieman toisenlainen kuin tavallisissa näyttelyissä. Osanotto on tärkeämpää kuin voitto ja menestyminen kiva ylläri. Tuomari oli kyllä varsinainen rautarouva.  81-vuotias jaksoi aivan skarppina arvostella koko pitkän kolean päivän. Näyttelypäivällisellä hän jaksoi vielä ihmetellä sitä, miten hyvällä hengellä kaikki ottivat hänen tuomionsa vastaan. Koirien taso oli hänen mielstään mahdollisesti jopa parempi kuin Englannissa - vaikkei sitä ERIen määrästä heti huomannutkaan...

Olin pitänyt Renan tiukasti hihnasta koko ajan keskiviikosta sunnuntaihin. Ajattelin, että saa olla näyttelyssä ainakin puhdas, jos muuten viimeistelyssä tasoitusta antoikin. Muutaman kerran Rena jo horjui jonkun ihanan linnunpaskakasan äärellä, mutta komensin aina terävästi pysymään jaloillaan ja jatkamaan matkaa. Maanantai-aamuna koitti sitten vapaus ja Rena hyödynsi sitä välittömästi heittäytymällä sammalmättäälle kierimään. Mätäs oli kuitenkin puupinon takana ja pidin mahdollisena, että sellaisessa paikassa voisi olla jonkun muunkin kun rusakon jätöksiä ja huusin Renan pois. Mitään ylimääräistä ei kuitenkaan ollut tarttunut mukaan. Keskellä peltoa annoin sen sitten viimeinkin kieriä oikein sydämensä kyllyydestä - siellä tuskin kukaan pyllistelee housut kintussa. Pellolta tuli läpimärkä onnellinen koira. Kotona leijui Renan kuivauksen jälkeen taas kotoinen mudan tuoksu .

Sälli - Glegdale Setting Me Up

Mei lì ja kauniit kajalit

Monta akkaa yhden Renan kimpussa

On se niin nätti! - saksittunakin...

Renan kuvat on ottanut Erja.

Sunnuntaina 2.5.  osallistuin Ransujen agilitypäivälle Ninan luona wannabe-ransu Renan kanssa. Nina oli rakentanut meille valmiiksi treeniradan omalle hienolle kentälleen, joten päästiin heti hommiin pienen venyttelysession jälkeen. Päivän teemana oli ennakoiva valssi, flippi ja whisky-leikkaus. Varsinkin ennakoiva valssi on todella tarpeellinen lisä omaan ohjauskuviovalikoimaan, ja on aika käsittämätöntä, miten vaikea oli olla vaihtamatta ohjaavaa kättä liian aikaisin! Eka pätkä meni enimmäkseen sen vääntämiseen, että kädet heiluivat oikeassa järjestyksessä, mutta flipin onnistuin tekemään radalla myös.

Rena vähän hyytyi siihen, että jouduin tuumaamaan ja kuivaharjoittelemaan aina välillä ja ottamaan epäonnistuineita ohjauspätkiä uusiksi ja toisella jaksolla se oli aika tahmea. Whiskyleikkaus oli onnistunut alkupäivästä etupalkalla, mutta toisella kierroksella leikkauksen teko oli aika luonnotonta, kun jouduin odottelemaan Renaa... Saatiin rata kuitenkin juostua kokonaankin, vaikken kyllä muista onnistuiko se kertaakaan virheettä alusta loppuun, mutta iso osa virheistä johtui siitä, että minullakin alkoi loppua kunto eikä vaan Renalla (raitisilmamyrkytys!). Kontaktitreeniä saatiin sekä aalla että puomilla, ja puomilla tehtiin myös ylösmenokontaktitreeniä lähettämällä Rena ylösmenolla olevalle lihapullalle, jotta se saataisiin sukeltamaan puomin alkuun.

Kaksi kierrosta ja seitsemän koiraa - aikaa kului, mutta onneksi oli hyvä ilma, erinomainen kouluttaja ja mukavaa seuraa! Agilityurakan jälkeen vielä syötiin itsemme tainnoksiin - ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja nälkä oli siinä vaiheessa päivää suurempi kuin äly.

 Kyllä täällä kelpaa treenata!

Venni ja Rena vuoroa odottelemassa

Rena

Näyttelykehistä tuli päivän aikana vähän tylsiä uutisia. Sälli oli ollut ekassa virallisessa näyttelyssään Somerolla ja saanut nollan, koska murisi tuomarin kopeloidessa.   Eipä siinä varmaan auta muu, kuin lisää harjoitusta peliin. Vaikkei koira koskaan oppisikaan nauttimaan vieraiden hipelöinnistä, se voi kyllä oppia sietämään sitä.