Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
31.12.2011 - 21:51

Jospa ehtisin vielä "lyödä vuoden kasaan" tämän vuoden puolella. Ei ole kirjoittaminen oikein luonnistunut, vaikka harmittaakin, että on molempien koirien koulutuksen edistyminen jäänyt dokumentoimatta. Mutta mennytttä mikä mennyttä. Aloitan vuoden 2012 sitten puhtaalta pöydältä blogin suhteen.

Kesäkuulumisistakin jäi puuttumaan se mittavin osa 3, eli toko. TOKO on ollut kuitenkin päälaji molemmille koirille koko vuoden. ATD:n ohjatuissa ja kimppatreeneissä olemme käyneet kesät talvet. Kesästä lähtien on omaehtoinen harjoittelu ollut nolottavan vähäistä, mutta edes sen kaksi kertaa viikossa olemme pääsääntöisesti treenanneet.

Raskalla voisi jo osittain alkaa laittamaan pakettia kasaan kokeita varten, tavoitteena on päästä kokeeseen kesäkelien tultua ja saada treenattua siiheksi AVOkin kuntoon. Maaliskuun "leikkikokeessa" on tarkoitus pystyä vetämään ALO kokeenomaisesti läpi. Tosin en ole ihan varma, että roudarinteipilläkö vai millä toi mun raketti-paketti kasataan .

(*** voi --kele! Tästä on hävinnyt kappale, täydennän uudestaan myöhemmin... ****)

Välillä seuraaminenkin näyttää hyvältä

Tunnistusnouto

Ennen pm-kisoja oli kaksi viikkoa aikaa viimeistellä liikkeitä ja mielestäni ehdimmekin saada jotain aikaan. Kisat pidettiin Tuomarinkartanossa nurmella, mikä ei ole ihan optimaalinen alusta ainakaan koiralle, jolla on vaikeuksia irrota ruutuun ja tunnariinkin. Paikallaolo oli ok, puoli pistettä meni jostain, en vain muista mistä. Seuraaminen oli taas uskomattoman raskasta (ohjaajalle), mutta sentään 7. Istumisesta jälleen nolla, vaikka sen pitäisi olla se "varma" kympin liike. Luoksetulosta 8, kuten edellisestäkin kokeesta. Se oli niin hyvä miksi se oli Renalle siinä vaiheessa opetettu. Ruutuun lähetettäessä Renalla ei ollut harmainta hajua, missä ruutu on. Se lähti kyllä irtomaan, mutta kohdistus oli ihan jonnekin muualle, joten ei toivoakaan, että ruutu löytyisi. 0. Estenoudosta 8, metallista 0. Kävi kyllä kapulalla, mutta oli täysin vakuuttunut siitä, ettei pienten prinsessojen kuulu kannella likaista metallikapulaa suussa. Tunnarista saatiinkin sitten yllättäen pisteitä, vaikka olin ko etukäteen luovuttanut sen suhteen: 6,5. Ajautui ensin ohi, ennen kuin huomasi heinikossa olevat kapulat ja jotain muutakin takeltelua tuli, taisin joutua antamaan tuplakäskyn, mutta Rena siis teki tunnarin kokeessa! Kauko-ohjauksessa tarvittiin tuplakäsky tai kaksi ja liikkumistakin tapahtui: 6. Kokonaisvaikutus 7, tahmeatahan tuo kokonaisuudessaan vielä oli. Yhteispisteet 171.

Seuraava kerran kokeilimme taitojamme 18.9. Valkeakoskella. Taas olimme nurmella, joka oli paikoitellen pitkää ja pohja epätasainen. Valmisteluni menivät melkoisen pieleen. Jätin ruokapalkan odottamaan kehän läheisyyteen, vaikka olin edellisellä viikolla kisanomaisissa treeneissä todennut, että se ei toimi!   Paikallaolossa ei ollut mitään huomautettavaa (10), mutta seuraaminen oli aivan hirveää (6). Rena vain pälyili palkkansa suuntaan jä vähän kaikkialle muuallekin. Istuminen sujui tällä kertaa niin kuin pitääkin (10) ja luoksetulo "tavanomaisesti" (8,5). Ruudun paikasta Renalla ei jälleen ollut miotään käsitystä, eikä se edes yrittänyt irrota (0). Estenouto nollille, kun Rena palautti esteen ohi. Liike kun on sujunut niin hyvin, ettei sitä ole tarvinnut treenata... Niinpä! Metalli oli vastenmielinen, mutta tuli kuitenkin käteeni (6). Tunnistusnouto: Liike, joka on koko ajan ollut veitsen terällä. Väärää kapulaa ei ollut tullut koskaan, mutta yhtenä päivänä ei pysty lähtemään koko noutoon tai ainakin täytyy odottaa toista käskyä, yhtenä lähdetään, mutta eksytään haahuilemaan ihan toisaalle, kolmantena haistellaan kapuloilla ja jumitutaan seisomaan sinne. Väliin mahtui onnistuneitakin suorituksia toki, mutta epävarmuus tuntui aina uudestaan iskevän Renaan, vaikka olen aina yrittänyt tunnaritreenissä välttää kaikkea painetta.Odotuksia ei siis ollut, mutta Rena tekikin tosi iloisen, varman ja siistin tunnistusnoudon (9). Kauko-ohjauksessa jälleen joku tuplakäsky ja pieni siirtymä (7). Kokonaisvaikutus 9 ilahdutti kovasti, samoin tulos 213 p. III-tulos, mutta kuitenkin meidän ensimmäinen voittajassa!

Joulukuun alussa (3.12.) tutustuimme Kotkan uuteen halliin. Tämä oli ensimmäinen koe, jossa liikkeet suoritettiin "kirjan mukaan". En enää muista, mikä oli suoritusjärjestys kussakin kolmessa ekassa kisassa, joten e.m. selostukset on kirjoitettu ihan vaan arvostelulomakkeen mukaan ja tuella.

Paikallamakuu oli jälleen virheetön (10). Seuraaminen oli noin valovuoden päässä edellisestä kerrasta (8), kiitos mm. Ansun, jonka kanssa pähkäilin seuraamisongelmaa ja sain palaset omassa päässäni ravistettua paikalleen. Kirjoitan niistä oivalluksista myöhemmin jos muistan. Istuminen jäi jostain syystä puolen pisteen verran vinoksi (9,5). Luoksetulon pysähdyksiä olimme hioneet Samulilta saamiemme oppien mukaan ja se oli hieno (9). Luoksetulon ja ruudun lähetyspisteet olivat samat, mikä sotki monia koiria lähtemään samaan suuntaan kuin luoksetulossa, mutta Rena ei lähtenut edes sinne (0). Estenoudossa sakkoja tuli hitaudesta ja vinosta perusasennosta ja jostain muustakin (7). Metalli nolla. En muista, oliko tämä niitä ei-pysty-ei-kykene kertoja vai sylkäisikö Rena kapulan pois kesken matkan, mutta perille se ei kuitenkaan tullut. Tunnarissa olisi pitänyt olla enemmän vauhtia ja perusasentokin jäi vinoksi, mutta varmaan joku muukin vähän mätti (8), mutta aika hieno tunnari kuitenkin. Kauko-ohjaukseen meni sitten se tulos. Rena teki tosi liikkumattomat asennon vaihdot seiso-istu vaihtoa lukuunottamatta. Siinä se huolellisesti asetteli takatassut etutassujen taakse vaikka takatassujen olisi pitänyt pysyä paikallaan ja etutassujen liikkua.  Johonkin asennonvaihtoon tarvittiin taas tuplakäsky. Tästä olisimme vielä selvinneet, mutta kun palasin Renan luo, se nousi perusasentoon vasta toisella käskyllä. Nolla napsahti, vaikka periaatteessa hieno liike . Kokonaisvaikutus jäi taas seiskaan, ja kyllähän siinä hommassa tiettyä tahmeutta taas oli. 189,5 pistettä. Jäimme siis 2,5 pistettä tuloksesta....

Jonna oli onneksi houkutellut minut  lähtemään vielä Lempäälän kokeeseen 10.12. Siellä meillä oli puolellamme se, että koe oli hallissa mattopohjalla ja se, että reissussa olivat mukana myös Jonna ja Magda, mikä nosti Renan mielialaa selkeästi. Päivän teema - tuplakäskyt - antoivat viitteitä jo paikallaolossa, jossa Rena tarvitsi kaksi käskyä noustakseen perusasentoon. Tuomari rankaisi vain hitaasta ylösnoususta yhdellä pisteellä (9). Seuraaminen oli HIENO. Se ei ollut täydellinen, mutta kun olemme senkin kanssa takkuilleet niin perusteellisesti, niin HIENO on ihan oikea sana (9,5) Pari perusasentoa jäi hieman vinoksi, ja juoksussa alkoi loppua kohden paikka väljetä sivusuunnassa, mutta ehkä sitä ei tuomarin suunnasta katsoen nähnyt. Istuminen kymppi . Luoksetulossa Renan mielenkiinto kohdistui valkeassa seinässä olevaan luukkuun juuri siksi hetkeksi, kun annoin käsimerkin. Toisella kyllä pysähtyi, kun viimein näki sen (6). Ruutuun lähettäminen oli tällä kertaa mielenkiintoista, koska nyt tiesin, että olin saanut näytettyä Renalle ruudun kehän ulkopuolelta ja vähän hetsattuakin siihen. Ilo oli suuri, kun Rena irtosi reippasti ruutun, pysähtyi käskystä hyvään paikkaan, meni käskystä maahan, pysyi paikallaan kun kävin kääntymässä sen luona ja siirtyi ripeästi seuraamaan kutsusta. Kauneusvirhe tuli vasta ihan loppuun, kun Rena ei ottanut perusasentoa ilman ylimääräistä käskyä. Damn! Se olisi ollut kympin ruutu, nyt kasi. Olimme kuitenkin jo voittajia ihan jo sillä, että ruutu onnistui ensimmäistä kertaa kisoissa!  Hyppynoudossa sakotettiin puoli pistettä hitaudesta ja aavistuksen vinosta perusasennosta (9,5). Metalliin tarvitsi tuplakäskyn ja kapula tippui suusta johonkin metrin päähän. Nosti kuitenkin itse ja toi loppuun asti (5). Tunnistusnoudossa tuplakäsky ja muita "epäpuhtauksia" (6,5). Kauko-ohjauksessa tuli taas tuplakäskyä ja siirtymistä (6,5). Kokonaisvaikutus 9. JESS! Pisteitä kaikista liikkeistä, Rena teki iloisesti, vaikka vaatikin aivan liian monta kertaa tuplakäskyn. 250 p, kakkostulos, VAIN 4 pistettä ykkösestä. Olimmesi  voittajia, vaikkei palkinnoille päästykään.

Olisi ollut kauhea into päällä päästä pian taas kokeeseen, mutta se ei ole talvella kovin yksinkertaista, varsinkaan voittajassa. Veikkolaan yritin päästä, mutta ilmeisesti siellä oli varattu vain muutama paikka VOI-koirille ja nekin olivat menneet jäsenille. Jono oli jo pitkä, joten uskoa kokeeseen pääsyyn ei ole niin paljon, että se olisi pitänyt treeni-intoa yllä. Jo toista viikkoa jatkunut jouluflunssa, sateet ja myrskyt ovat myös osaltaan aika vähän motivaatiota nostattavia.

Muutakin kuin tokoa

Agilityesteitä olemme nähneet vain hallin seinustoilla tokotreeneissä. Sen lajin suhteen ei ole siis tapahtunut mitään.

Raska jatkoi kesän näyttelyturneeta vielä yhden näyttelyn verran. Kaverina Valkeakoskella oli Arska (Muscida's Apocalyptica). Esitin molemmat ja oman vivahteensa touhuun antoi se, että Raskan ensimmäinen juoksu oli juuri edennyt tärppipäiviin... Muita kisaajia ei ollut ja molemmat pääsivät ROP-kehään. Arska huusi Raskan perään, kun Pipsa yritti viedä sitä. Tuomari vaati minua liikuttamaan molemmat koirat, ja Pipsa assisteerasi pitelemällä sitä toista. Loppu hyvin kaikki hyvin: vahinkoja ei sattunut , Arska oli ROP, Raska VSP ja molemmat saivat sertin. Jäimme vielä ryhmäkehiin, jossa Arska nostettiin kahdeksan parhaan joukkoon, mutta palkintopalleille ei kuitenkaan päästy. Arskaa pyöritin sen jälkeen vielä parissa näyttelyssä, mutta se viimeinen serti jäi vielä saamatta.

Raska kehässä Valkeakoskella

Arskan kanssa ryhmäkehässä

Arska Vantaalla. Apuhandleri Ekku auttoi, kun halusin itse ottaa kuvan.

Syyskuun 5. ja 6. järjestettiin SATYn luonnetesti kahtena iltatestinä Ogelissa. Kaapo oli tulessa 6.9. ja poika selvisi koettelemuksesta hienosti +174 p, laukausvarma. Hieno, hieno Kaapo! Mika ja Kaapo ovat myös treenailleet ahkerasti BH tähtäimessä. Kaapo oli myös meillä hoidossa päivän marraskuussa, ja edelleenkin: ihana Kaapo!

Kaapo

Syyskuussa meidät saavutti myös suru-uutinen: Manta (Multi Ch Glegdale Rare Rosemallow) oli lähtenyt sateenkaarisillalle. Kaunis, suloinen Manta. Manta jätti minunkin sydämeeni reiän, Rantin "kaksonen". Saatan tuskin kuvitella sitä tyhjyyttä, jonka Manta jätti Erjan ja Karin luo.

Manta hehkeimmillään, 5-vuotiaana 2006

Marraskuussa "jouduin" myös Kennelliiton valtuuston kokoukseen. En halunnut jatkaa valtuutettuna, mutta lupauduin varavaltuutetuksi, kun paikkoja oli niin vaikea täyttää. Tarkoittaa sitä, että kun en suostunut menemään tämän valtuustokauden ensimmäiseen kokoukseen keväällä, siellä ei ollut SATYn edustajaa. Nyt oli, kun minä menin. Ja kaksi seuraavaakin vuotta taitaa SATYn edustuksen paikallaolo olla sen varassa, menenkö minä sinne... Mistähän löytyisi sellaisia yhdistysaktiiveja, jotka sitoutuisivat hoitamaan loppuun ne tehtävät, joihin ovat lupautuneet? Eipä kyllä syyskokouksessa ollut toimihenkilöpaikoille tunkua, joten hyvä että jäsenistö on kuitenkin täysin tyytväistä .

Tämä lyhykäisyydessään kuluneesta syksystä. Hyvää vuotta 2012 kaikille! Yritän palauttaa blogin käyttöön ja siihen käyttöön kuin sen perustin: treeniblogiksi.

Olemme me muistaneet leikkiä myös kavereiden kanssa: ensi"lumilla" Raska, Rena, Toivo, Deco & Magda

Masa, Mei lì, Rena, Erja ja Raska

07.06.2011 - 20:05

Olemme kevään mittaan kyllä treenailleet tokoa, vaikka kirjoittamisen inspiraatio on antanutkin turhaan odotuttaa itseään. Pääsiäisviikko meni ilman ainuttakaan treeniä, mutta muutoin olemme treenanneet keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Nyt ovat alkaneet ATD:n kimppa- ja ohjatut tokot. Tällä viikolla olemme kuitenkin "tauolla", koska treeniajat on varattu SM-joukkueelle.

Kirjoittaminen alkoi kai puuduttaa, kun tuntui, että toistan itseäni eikä homma etene. Treenaaminenkin alkoi hetkellisesti puuduttamaan, kun tuntui, että edistyminen Renan kanssa on pysähtynyt ja kohtaamme koko ajan vain uusia ongelmia. Ryytymiseltä pelasti kuitenkin se oivallus, että Raska puolestaan oli edistynyt huimasti. Kun Raskalle syttyi oivallus siitä, mitä paikallaolo tarkoittaa, tuntui, kuin olisimme edistyneet valovuoden. Renakin jaksaa väläytellä aina välillä ja ainoa este edistymiselle olen lopulta minä, joka en jaksa tehdä perustreeniä kotona, vaan treenaminen todellakin jää niihin pariin kertaan viikossa.

Renan kisakunnosta puuttuvat edelleenkin ruutu, tunnari ja luoksetulon stopit täydellä matkalla. Kaikki vaativat vain harjoittelua. Ruudun kanssa aloin olla jo epätoivoinen, kunnes viimein ymmärsin, että Rena tarvitsee yksiselitteisen kuvan siitä, mitä siltä odotetaan. Niinpä paikan osoittaminen targetilla ja seisomaan pysäytäminen tuntuvat ratkaisseen ison osan ongelmasta. Tunnariin pitäisi saada onnistuneita toistoja ja sitä myötä Renalle itseluottamusta. Stoppeja pitäisi treenata pidentämällä matkoja pikkuhiljaa. Eli enää ei puutu kuin että joku treenaisi

Raska-Rascal muuttuu aivan toiseksi koiraksi halliin päästessään. Viimeeksi, kun menimme yksilöohjaukseen, Pipsa kysyi, että olinko vaihtanut koiraa... Seuraaminen ja perusasentoon siirtyminen ei onnistu vielä ilman apuja, mutta pyllynsiirto osataan jo! Liikkeestä pysähtymiset menee teknisesti hyvin autettuna, eli hyvällä alulla ollaan. Kaukojen tekniikka olemme myös harjoitelleet, ja seiso-istu on Raskallekin vaikea. Noutokapula pysyy suussa liikkeesä, mutta istuminen ja kapulan piteleminen saman aikaisesti on vielä jotain todella ihmeellistä Raskan mielestä. Ruutuun Raska irtoaa vauhdikkaasti lelupalkalle. Luoksetulo on yhtä vauhdikas, mutta eteenistuminen vielä työn alla, tietysti. Ja ne paikallaolot - maaten ja istuen - alkavat olla todellakin sillä mallilla, että lisäämme matkaa ja aikaa. Hypylle irtoaminen onnistuu jo (ainakin melkein) pelkällä käskyllä, paikalla seisomiseen on saatava varmuutta. Siinä olivatkin varmaan Raskan "temput".

Agilityä Raska on treenannut vähän, mutta tehokkaasti. Mutta ei sellaista tehokkuutta olekaan, että niin vähällä treenaamisella mitään erityisempää saisi aikaan. Kierrokset nousevat tässä lajissa nopeasti ja kaikki tehdään vauhdilla ja voimalla - ohjaajan nipistely lisäksi kirurgin tarkkuudella...

Näyttelyesiintymistä olemme harjoitelleet kahdessa match showssa. Naksulla palkkaaminen seisomisesta ja oikeasta liikkumisesta on ollut niin tehokasta, että emmem me taida useampia harjoitusnäyttelyitä tarvitakaan.

Renakin on "treenannut" agilityä - ne samat kaksi kertaa kuin Raska. Teimme rataa medihypyillä ja Renalla oli oikeain hauskaa. Tulipa taas todettua, että ohjaajan ohjaustaidot katoavat paljon nopeammin kuin koiran osaaminen.

Olen jo pääsemässä päivän tasalle sillä viime viikolla, helatorstaina 2.6., vein Renan BH-kokeeseen! Meni yli kolme vuotta toipua edellisestä BH-traumasta ja vähän se yritti nytkin kurkistella olkapään takaa.  Tottiksesta ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, seuraamiset olivat luokattomat, jäävät olivat nopeat ja oikein, luoksetulo pk-tuomarille a-i-v-a-n l-i-i-a-n h-i-d-a-s (Renalle tosi reipas), mutta paikallaolo erinomainen. Kaupunkiosuudessa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, vaikka ylimääräisetkin pyöräilijät soittelivat kelloa ja Rena oli ainoa, johon häiriökoira reagoi ("hei - toihan ei olekaan dobermanni!). Rena ei reagoinut kuitenkaan mitenkään, joten BH-koe on HYVÄKSYTTY!

Torstain vietto jatkui synttäreillä RALLIn luona. Gegdale R-pentue - siis ne, jotka ovat vielä hengissä - täytti 2.6.2011 10 vuotta. Ralli on melko tuhti, parraton ja kuuro, mutta erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa ja jälleennäkemisen ilo oli molemminpuolinen. Tietysti oli ihanaa nähdä myös Rallin perhettä. 10-vuotisjuhlat jatkuvat vielä, sillä odottelen edelleen audienssia Mantalta, jotta pääsemme viettämään toiset täyden kympin synttärijuhlat.

Lauantaina muistelinkin sitten Rantia. Siitä on todellakin jo vuosi

BH Glegdale Ravishing Rose, Ralli 10 v.

Kesä & Saimaa

23.03.2011 - 17:08

Maanantaina oli vaihteeksi Renan kimppatokovuoro. Aloitin Renalla luoksetulolla, kun pysäytysmerkit olivat valmiina ja "rata" vapaana. Ensin suora luoksetulo, joka oli hyvä. Sitten jätin Renan takapalkan kanssa tarkoituksena pysäyttää se seisomaan. Takapalkkana ei ollut paras mahdollinen lelu. Se ei hidastanut Renaa, mutta pysähtymistä ei myöskään tapahtunut ennen kuin noin 5 metrin valumisen jälkeen. Toisella yrityksellä Rena valui edelleen, mutta meni sen lisäksi maahan, kun seisominen ei kelvannut. Vaihdoin takapalkan hiireen, mutta silläkään ei tullut pitkältä matkalta terävää pysähdystä. "Luovutin" ja lyhensin matkaa siirtymällä itse toisen pysähtymismerkin luo, jotta saimme hyvän pysähdyksen. Maahan pysäyttäminen oli edelleen hyvä. Hallin koko pituus on 25 metriä, joten treenissä etäisyys jää jopa muutamaa metriä vajaaksi, mutta ensimmäinen pysäytyskäsky ei silti mene läpi.  Pitää varmaan yrittää käyttää apuohjaajaa Renan palkkaamiseen, jospa sillä onnistuisi.

Vaikka olin juuri edellisellä kerralla päättänyt treenata ruutua jonkin aikaa vain lähettämällä lelulle, sain kuitenkin päähäni kokeilla jotain muuta, kun näin alustan ruudussa . Lähetin Renan muutaman metrin päästä ruutuun "koske" -käskyllä ja sinnehän se lähti iloisesti alustaa läppäisemään. Tein muutaman toiston venyttämällä matkaa, vaihtamalla käskyn ruuduksi ja palkkaamalla naksulla. Sitten otin alustan pois ja jatkoin lähettämistä vähän pidemmältä matkalta. Ja kas vain: Rena hakeutui oikeaan kohtaan haahuilematta kulmamerkkien luona! Vauhtia tarvitaan lisää, mutta sitä tullee varmuuden kasvaessa. Olen monta vuotta ajatellut, että ruutu on liike, jossa olisi hyvä hyödyntää klikkeriä. Miksihän kokeilin sitä ensimmäistä kertaa vasta nyt??

Puukapulanoutoja teimme joitakin. Hieman taas tökki, kun oli hieka-alusta, mutta hypylle Rena hakeutuu todella hyvin. Kapulan nostaminen on edelleenkin jonkun sortin ongelma. Kaukkarijumppaa edelleen ja aina vaan ja jatkuu toistaiseksi. Seuraamista tein useampaan otteeseen. Lopuksi kipposeuraaminen. Pieniä katkoksia tuli, mutta häiriökin oli voimakasta.

Raskakin pääsi treenaamaan. Lähetin sen ruutuun lelulle muutaman kerran. Hyvin irtosi ja matkan varrella sivulla treenava valkkari aiheutti vain loivan mutkan matkaan. Malttoi kuitenkin mennä lelulle eikä kaverin luo. Muuten treenattiin perussettiä, josta palkka naksulla, sekä lelulla leikkimistä ja irrottamista.
 

22.03.2011 - 19:33

Lauantain ohjelmaamme kuului sekä tokoilua että uintia.

Ensin kävimme Raskan kimppatokovuorolla treenaamassa hallilla tunnin. Koska tunti yhteen soittoon on Raskalla vielä vähän kohtuuton treeniaika, niin Renakin pääsi vuorollaan hommiin.

Raskan kanssa naksuttelin ensin ihan vaan kontaktia, kun uudet treenikaverit olisivat tietysti olleet mielenkiintoisia. Sain Raskan huomion nopeasti itselleni, jonka jälkeen Janina kävi "häiriköimässä", eli harjoittelimme luoksepäästävyyttä ja yllätyksekseni Janina pääsi lääppimään Raskaa ja se silti piti kontaktia, kun palkkasin tarpeeksi usein. Kirppu on alkanut sisäistämään yhdessä tekemisen idean.

Muutoin treeniohjelmamme oli tavanomainen: perusasentoa, seuraamista, maahanmenoa, istumista, seisomista ja paikallaolotreeniä. Maahanmenoon alkaa löytyä jo nopeutta - mutta ylösnouseminenkin on tosi nopeaa . Paikallaolotreeni pitikin sitten tehdä ihan alkeiden kautta. Raskan(kin) kanssa on jo tosi kiva tehdä töitä.

Rena teenasi seuraamista, kaukoja ja ruutua. Ruudussa oli hiiri targettina alustalla ja irtoaminen oli silläkin aika verkkaista - mitään hiirtä "huonompaa" ei kannata ruutuun laittaakaan, jos haluaa tässä vaiheessa lähettää pidemmältä matkalta. Seuraamisessa käännöksiä, askelsiirtymiä ja paikkaa. Taidettiin ottaa rytminmuutoksiakin.

Myöhemmin iltapäivällä suunnistimme Hyvinkäälle SATYn järjestämään uintitapahtumaan. Otin ensin Renan. Uittajan kanssa se ui ensin pystyssä ja pyrki reunalle, mutta kun oli reilusti päädyssä odottamassa, niin tuli suoraan. Muutama altaanmitallinen ensin uittajan kanssa. Sen jälkeen tuuppasin (ei ollut ihan vapaaehtoista ) Renan itse altaaseen ja ohjasin hihnalla altaan toiseen päähän. Päässä pyrkyä altaan reunalle, mutta käänsin väkisin takaisin ja palattiin luiskalle. Kerta kerralta homma sujui paremmin ja viimeisellä yrityksellä Rena meni lähes vapaaehtoisesti altaaseen, ui tehokkaasti ja kääntyi ympäri, kun sanoin "käänny". SIllä oli liivit päällä koko ajan, mutta uinti oli varsin tyylikkään näköistä. Ensi kerralla saa mennä "ilkosillaan".

Raskakaan ei halunnut vapaaehtoisesti altaaseen. Sinne jouduttuaan se ui kuitenkin hyvin ja seurasi uittajaa, kun ei reunalle laskettu. Ui hyvin minua kohti. Raskan ryhmässä oli vain neljä koiraa ja uittaja uitti Raskaa, sisko-Trineä ja skottia vuoron perään. Viimeiset altaanmitalliset siskokset uivat peräkkäin ja vihoviimeiselle vedolle molemmat pääsivät ilman liivejä. Raska on pätevä uimari, mutta ei ollut vielä ihan varma, oliko uiminen kivaa.  

Ei varmasti jäänyt viimeiseksi uintikerraksemme. Seuraavalla kerralla pärjäämme varmasti ilman uittajaa, kun hankin tytsyille tarkoitukseen sopivat pannat. Pitäähän tytöillä uikkarit olla!

Niin ja Kaapokin oli uimassa. Näytti olevan äitinsä poika, eli ensin pyrkyä ylöspäin, mutta oikea uintityylikin löytyi lopulta.

Todistusaineistona suttuinen kännykkäkuva: Raska ui. Jos jollakin on kuva Renasta tai Raskata uimassa, niin saa lähettää mulle

15.03.2011 - 22:17

Pakkaset ovat hellittäneet, mutta jäätiköt kiusaavat vielä, joten Tiltulle kävi jälleen tiemme - ja onhan se kivaa pystyä treenien jälkeen käymään samalla reissulla kaupassakin ilman, että kukaan ihmettelee, missä ojan pohjalla tuokin nainen on ryöminyt...

Raskalle perusasentoja ja seuraamista. Hetkittäin tuntui jopa siltä, että sillä saattaa olla seuraamisesta muutakin ajatusta kuin pelkkä juustonpalan kurkottelu. Maahan-käskyä olen vahvistanut nyt sen verran, että muussa asennossa sitä oli vaikea saada pysymään. Paikallaistumisharjoitukset olivat siksi kohtuullisen vaikeita mutta jostain syystä jouduimme palaamaan paikallamakuussakin alkua aikaisempaan aikaan. Maahan-käskyä vahvistin edelleenkin, väliin muutama istuminen. Näiden lisäksi eteen istumista.

Viimeinen rupeama lähinnä leikittiin. Kuivaharjoittelin myös sylkkäriä ja pari poispäinkääntöäkin. Sylkkäri vasemmalla kädellä ei ollut onnistua lainkaan. Raska kääntyi tosi hankalasti omaan oikeaansa. Pyöritin sitä sitten namin perässä oikeaan ja vasempaan, minkä jälkeen sylkkärikäännöskin onnistui edes jotenkin.

Rena seurasi kauniisti ja teki kaikki jäävät. Istuminen meni hienosti, maahanmeno meni hienosti, mutta seisominen meni istumiseksi. Toisella yrityksellä sekin osui kohdalleen. Suora luoksetulo hieman loikkien mutta aivan täydellinen perusasento. Stoppi takapalkalla. Ei lähtenyt ensimmäisellä käskyllä vaan vilkaisi taakseen. Toruin ja kutsuin uudestaan. Sillä kertaa hyvin vaikka hitaasti. Maahanmeno luoksetulon yhteydessä oli taas bueno.

Metallinoutokapula ujostutti taas, mutta otin yhden pitämisharjoituksen ja yhden maastanoston jälkeen ihan oikean noudon. JA se meni hyvin.  Tunnarin tein kuudella kapulalla. Lähetin vajaan metrin päästä. Etsi rauhallisesti ja nosti oman, mutta usko loppui, kun en vahvistanut, pudotteli ja jätti lopulta eteeni maahan ja otti perusasennon. Nostin kapulan Renan suuhun siihen sivulleni, kehuin ja palkkasin. Toisella yrittämällä uskoa riitti sitten tuoda kapula luovutusasentoon asti. Vieraissa kapuloissa oli vähän kuolaa, mutta ei varsinaisesti maistellut niitä.

Vähän kaukkarijumppaa tein odottaessani lupaa kaivaa kissanruoka esiin kipposeuraamista varten. Kissanruuan haju lamaannuttaa Magdan kyvyn leikkiä, joten muiden treenit loppuvat, kun Rena tekee kipposeuraamisen. Seuraamisessa tuli kaksi herpaantumista, toinen aika paha, kun kävimme tekemässä täyskäännöksen Raskan ja Magdan välissä. Kokosi itsensä kuitenkin ilman pakotteita. Juoksussa paikka väljenee ja hitaassa käynnissä tiivistyy. Mutta tasaisessa vauhdissa pysyy kuitenkin tasaisena .

15.03.2011 - 21:37

Innostuin lähtemään Agitokolaan treenaamaan Raskale aksaa ja Renalle ruutua. Ruudun harjoittelua varten piti raivata hallin toiselle reunalle vapaa linja ja kepit piti verkottaa Raskaa varten. Aikaa meni, kun yritin tehdä kaiken sovussa selkäni kanssa.

Ensimmäiseksi tein Raskalle hyppytekniikkatreenit samalla harjoituksella kuin lauantaina.Toistoja tuli ehkä kuusi. Putkeen lähetyksiä jälkiruuaksi ennen taukoa.
Seuraavassa rupeamassa harjoittelimme keppejä. Raska menee verkoissa hienosti, pujottelun aloittaminen vain tökki ensin, kun Raska useampaan kertaan aikoi oikasta keppien ohi lelulle. Kun olin kertaalleen jättänyt lelun sisäänmenoon kakkoskepin viereen, alkoi oikea siäänmenoaukkokin hahmottua paremmin. Otimme tuntumaa myös "vauva"renkaaseen. Namin perässä Raska loikkasi sujuvasti renkaan läpi ja teimme useampia toistoja.

Kolmannella kierroksella teimme vielä vähän keppejä ja rengasta sekä putki-hyppy -yhdistelmää eri variaatioina.

Rena tokoili vain kaksi kierrosta, kun Raska sai sekä aloittaa että lopettaa. Ykköskohde oli ruutu ja innostuin taas kokeilemaan eri menetelmiä. Lähetin lelulle pitkästä matkasta, mutta yritin myös saada Renaa hakeutumaan itse ruutuun lähempää ja ilman targettia. Sujuu hyvin, jos käyn näyttämässä ruudun ensin, mutta ilman näyttämistä tai targettia on epävarma ja haahuilee kulmamerkin luo - jos edes pääsee ruudulle asti. Tein jopa yhden kutsun ruutuun pitkältä matkalta. Pitäisiköhän vaan tehdä päätös, että n seuraavaa toistoa lähetän Renan pitkältä matkalta leulle?

Teimme myös luoksetulotreeniä. Ensimmäinen stoppiyritys kaukaa oli taas tuhoon tuomittu. Takapalkalla onnistui, mutta silloin ennakoikin ihan kiitettävästi lähtemällä hitaasti liikkeelle. Maahan-käskyn saa antaa sellaisella etäisyydellä, että uppoaa nätisti. Treeniä, treeniä vaan, kunhan ulkokentille pääsee... Otin yhden ainoan liikkeestä istumisen. Se meni niin hyvin, että ei ollut tarvetta tehdä toista kertaa. Seuraamista myös, suoria ja käännöksiä, juoksua ja hidasta. Pientä kaukkarijumppaa. Siinä taisi olla Renan harjoitteet.

14.03.2011 - 12:10

Lauantai meni lähes kokonaan Virkkalassa. Lähdettiin puolilta päivin Lohjan suuntaan kohteena LÄGIn halli ja Energetics-agilitypäivä. Erika ja Katsu olivat taas nähneet vaivaa ja järjestäneet mukavan agilitykoulutuspäivän Katsun kasvateille. Päivän jälkeen jäi harmittamaan vain se, etten saanut itseäni tarpeeksi aikaisin liikkeelle nähdäkseni myös ensimmäisen ryhmän tositoimissa ja se on tietysti ihan oma moka.

Rena oli mukana vain hengailemassa, nämä olivat Raskan treenit . Rena sai kyllä treenata vähän tokoa. Seuraamisharjoituksissa hioimme kääntymisiä ja metallinoutokapulan pitoharjoitukset jatkuivat. Kovalla työllä saatiin yksi kokonainen noutokin aikaiseksi.

"Ryhmä rämä" koostui sisaruksista Raska, Rymy ja Viima sekä Kertusta, Wolkesta ja Siristä. Treeniaikaa oli ruhtinaalliset neljä tuntia ja teimme kolme kierrosta.

Ensimmäisellä kierroksella teimme hyppytekniikkatreeniä. Rimat alimmassa, viisi hyppyä seitsemän jalat välimatkoilla. Raskalla oli lelu targettina. Ensimmäiset pari kertaa meni harjoittelussa, kun tietämättömyyttäni kiihdytin Raskaa ja laskin sen liikkeelle etupainoisena. Pienen opastuksen jälkeen osasin rauhoittaa Raskan istumaan ennen targetille vapauttamista.

Toisella kierroksella vahvistettiin putkelle irtoamista. Jyrkkä mutka putken alkupäässä aiheutti mielenkiintoisen reaktion: Raska kiersi koko putken takaa ja meni sisään suoremmasta päästä. Jyrkkä mutkakin meni lopulta ja lähetyksen suoralle putkelle sivuilta onnistuivat hyvin.

Kolmannella kierroksella teimme sitten oikein rataa . Radaksi oli rakennettu kaksi mutkaputkea ja aitaparit niiden väliin. Emme me ihan niin paljoa ahnehtineet, vaan tyydyimme ensi hyppy-putki-hyppy -yhdistelmään. Sitten hyppy-putki-hyppy-valssi ja lopuksi hyppy-putki-hyppy-hyppy. Raska oli tosi taitava pieni agilitykoira. Intoa ja vauhtia on melkein vaikka muillekin jakaa ja tekemisen halu kova.

Mustaan putkeen Raska joutui vähän vahingossa ja käännähti jyrkällä mutkalla olevasta pimeydestä pois. Harjoittelimme sitten myös sitä, että mustankin putken toisesta päästä pääsee ulos. Lopuksi opastimme kouluttaja-Kaisan kanssa Raskan yli puomin tassun siirto kerrallaan. Se oli aika jännittävää, mutta siitä selvittiin!

Ennen Vantaalle palaamista kävimme vielä lenkillä Ransulaisten, eli Nikin, Vennin ja Viksun kanssa. Oli oikein mukava päivä - kiitos kaikille asianosaisille!

10.03.2011 - 21:17

Olimme Tiltulla taas tiistaina. Ilmat alkavat jo olla sellaiset, että ulkonakin voisi treenata, mutta ne peilit, ne peilit...

Rena aloitti seuraamisella ja paikka ja ilme olivat taas erinomaiset. Voisin nautiskella siitä kai loputtomiin (niiden peilien kautta), mutta seuraavaksi pitää varmaan palata käännösten ja askelsiirtymien hiomiseen.

En ole ihan varma, missä järjestyksessä tein jäävät - istu, maahan, seiso vai maahan, istu, seiso - mutta viimeinen liike, eli seisominen, oli ainut, joka onnistui ensimmäisellä yrityksellä . En aio huolestua tästä - erivoihin menee vielä aikaa...

Luoksetulo: Ensin yritin vahvistaa Renan kiertoja ja tein niitä yrittäen saada lisää vauhtia. Kaksi suoraa luoksetuloa, joista ensimmäisessä vino perusasento. Rena joutui lähtemään Raskan ja Decon välistä ja epäilin jo, että voi olla liian "vaikeaa", mutta hyvinhän Rena siitä selvisi. Toista luoksetuloa varten muistin jättää Renan maahan. Sillä kertaa perusasento oli hieno. Stopin otin kaksi kertaa ilman takapalkkaa. Merkkasin nopean pysähtymisen naksulla ja heitin nakinpätkän palkaksi taakse. Kaksi tosi kaunista pysähtymistä. Matka oli toki vajaa.

Rena teki mutenkin aika rankkoja häiriöharjoituksia. Jääviä treenasimme kulkemalla vastakkain Decon ja Jonnan kanssa ehkä reilun metrin välillä. ( Se on tietysti osaltaan voinut vaikuttaa vääriin asentoihin). Paikallaoloon tuli vähän liikaakiin kierrettä, kun jätin Renan makaamaan siksi aikaa, kun treenasin Raskaa. Leikkimiset vielä meni, mutta "vapaa" käsky oli Renalle liikaa. Se ei myöskään noussut, kun Deco teki noutoja nenän edessä, mutta kun Jonna meinasi peruuttaa päälle, niin Rena katsoi viisaammaksi väistää. Niin ja kimppuun syöksynyt Raskakin pakotti vaihtamaan asentoa, mutta pääsin siinä kohtaa hätiin. Ehkä me seuraavalla kerralla tehdään ihan perinteinen paikallaoloharjoitus .

Hyppynoudossa harjoittelimme taas sivussa olevien kapuloiden noutamista. Ainoa ongelma oli, että Rena ei ensimmäisellä kerralla ollut lähteä noutoon lainkaan. Olin vienyt kapulan ja Rena vaikutti hieman hämmentyneeltä, ehkä se ei nähnyt kapulaa. Seuraavat kaksi toistoa tosi hienosti, paluuhypyn hakemisessa ei ollut mitään ongelmaa ja luovutukset olivat hienoja.

Metallikapulaa (isoa) annoin ensin pari kertaa suuhun ja merkkasin pitämistä naksulla. Maasta ei kapula meinannut nousta millään, mutta pienen ajan ja yllytyksen jälkeen Rena sai kapulan nousemaan. Seuraavalla yrityksellä se tuli luovutusasentoon asti. Kaukkarijumppaa väliin. Ei ymmärrä "down"-käskyä' vieläkään, mutta liikerata alkaa olla oikea. Tulin siihen päätökseen, että voin käyttää "maahan" -käskyä tässäkin yhteydessä.

Tunnaria tein kuudella kapulalla. Kaksi noutoa. Molemmilla tarvitsi vahvistavan "etsi" -käskyn. Ekalla etsiminen oli rauhallista, mutta huolimatonta. Haisteli hajuja myös paljaalta matolta ja lähmii muitakin kapuloita. Oikea nousi kuitenkin. Kehuin suullisesti ja naksautin luovutsasennosta. Toisella yrityksellä lähti niin huuhaillen liikkeelle, että kutsuin pois ja laitoin kapulat uudelleen paikalleen. Nyt etsi nätisti, nosti oman ja toi sen sivulle asti, ennen kuin kehuin. Toivottua edistystä siis tapahtuu.

Lopuksi vielä kipposeuraamista. Ei ollut niin hyvää kuin viimeeksi ja jatkoinkin melko pitkään, että sain mieleiseni tarpeeksi pitkän katkeamattoman suorituksen.

Raskalle kontakti- ja seuraamisharjoituksia. Perusasentoa. Suurimman ajan käytimme maahanmenokäskyn vahvistamiseen. Leikkimällä ja saalispalkalla ei saa vauhtia liikkeeseen, kun se ei automaattisesti vielä tajua "maahan" -käskyä. (Nolo!) Eiköhän tuo harjoittelemalla selvene. Teimme varmaan muitakin perusjuttuja. Leikkiminen oli kuitenkin päätyömme.

02.03.2011 - 10:36

Maanantaina meni harrastaminen jo melkein yli, mutta ei ihan .

Aamupäivällä kävimme taas kerran Jonnan kanssa Tiltulla treenamassa tunnin tokoa. Renan kanssa aloitin seuraamisharjoituksilla. Keskityin pääasiassa oikeaan vakaaseen paikkaan suorilla, mutta käännöksetkin sujuivat erinomaisesti. Tosi hienoa seuraamista, vaikka itse sanonkin. Tämä on vihdoin alkanut toimimaan. Toivottavasti toimii vieraammissakin paikoissa...

Jäävissä tuntuu se kolmas liike olevan tällä hetkellä liikaa. Tein järjestyksessä istu, maahan, seiso ja sitä seisomista piti hakea. Olen palkannut jäävistä jonkin aikaa heittämällä palkan oikealla kädellä taakse, mutta nyt pitää muistaa alkaa taas varioida palkkaamista, koska Rena ainakin kertaalleen ennakoi palkkaa ja "vapautti" itsensä ennen aikojaan. Peilit on ihan ehdoton apu tokoilussa!

Luoksetuloa treenasin systeemillä: paikallaolon palkkaus - suora luoksetulo - seisomaan pysäytys takapalkalla - maahan meno kierron yhteydessä. Paikallaolossa ei ollut mitään huomautettavaa. Suora luoksetulo oli hyvävauhtinen ja perusasento hyvä. Aivan aavistuksenomaista taipumusta pomppuloikkiin oli, mutta niin aavistuksenomaista, että palkkasin. Stoppi takapalkalla ei tietenkään sujunut niin unelmanomaisesti kuin ensimmäisellä kerralla. Hiiri on vähän liiankin hyvä palkaksi silloin, kun ei kukaan ole vahtimassa sitä. Renalla oli ajatukset niin tiiviisti hiiressä, että se ei pystynyt lähtemään ensimmäisellä "tule"-käskyllä. Toisella se liikkui - mutta väärään suuntaan. Toruin sitä ja otin hiiren pois ja uusi yritys: Taaskaan Rena ei saanut ajatustaan irti hiirestä ensimmäisellä käskyllä, mutta lähti toisella kuitenkin tulemaan oikeaan suuntaan, vauhti oli varovainen ja ennakoiva - mikä sitten kyllä varmisti nopean pysähtymisen. Tein vielä kertaalleen niin, että takapalkkaa ei ollut. Vauhti oli sillä kertaa parempi ja pysähtyminen hyvä. Kierron kanssa tehty maahanmeno oli hyvä.

Hyppynoudossa harjoittelimme sivuun heitetyn kapulan noutamista. Heitin tai vein kapulan "yli" molemmille puolille. Kolmesta noudosta yhdessä varmistelin jo heti noston jälkeen, eikä siinäkään olisi välttämättä tarvinnut. Rena hakeutui hyvin hypylle myös silloin, kun suorin tie olisi tuonut hypyn ohi.

Kaukkarijumppaa teimme jossain välissä, vähän enemmän i-s-i kuin m-s-m. Tunnaria teimme 6 - 8 kapulalla. Ensimmäinen etsiminen oli varma, mutta kapula putosi, kun vahvistus tuli myöhästetysti. Toisella kerralla Rena tökki ja maisteli kapuloita, mutta nosti kuitenkin oman. Klikkasin silloin, kun tikku oli jo noussut, mutta ei vielä pudonnut. Kolmannella kerralla haistelu sujui taas vähän paremmin, kehuin oman ottamisesta, mutta klikkasin vasta, kun Rena luovutti sivulta (seisoin puolen metrin päässä kapuloista). Yritän jatkossa malttaa jättää yhteen kertaan, jos ensimmäinen on hyvä ja siirtää vahvistamista myöhäisemmäksi ja saada Renan itseluottamuksen kasvamaan niin, että se ei tule epävarmaksi, vaikka en kerrokaan heti, että sen valitsema kapula on oikea.

Naksuttelin metallikapulan suuhun ottamisesta ja pitämisestä. Nostaminen ei meinannut sujua, mutta pääsin viimein naksauttamaan siitä, että kapula nousi viisi senttiä maasta. Renan kanssa lopetin kipposeuraamisella ja nyt Rena malttoi tarjota työn tekemistä heti alusta alkaen. Jouduin muistuttamaan sitä vain yhdessä tai kahdessa käännöksessa pitkän seuraamisen aikana. Hyvä pore!

Kaikkea emme tietenkään tehneet yhteen putkeen vaan vuorotellen Raskan kanssa. Raskalle vahvistin seuraamispaikkaa muutaman askeleen pätkillä. Perusasentoa ja kontaktin pitämistä perusasennossa. Sivulla maahanmenoa. Seisomista. Paikallaoloa istuen ja maaten. Istuen onnistuu tällä hetkellä paremmin. Pystyn liikkumaan ja siirtymään parin metrin päähän. Maahan-käskyä pitää vahvistaa ja alkaa käyttää saalispalkkaa ja leikkiä kouluttamisessa. Tällä hetkellä se ei ole automaatio vaan maahanmeno tapahtuu aina rankan harkinnan ja mietiskelyn jälkeen hitaasti ja harkitsevasti - ei ihan sitä mihin olen airiksilla tottunut. Sen siitä saa kun käyttää uusia koulutusmenetelmiä: saa uudenlaisia suoritustapoja aikaiseksi.

Hyppyä teimme vähän joka suunnasta - kahdella laudalla. Eteen istumistakin harjoittelimme ja - leikkimistä! Olen pahasti laiminlyönyt leikkimistä Raskan kanssa, mutta kun taistelutahtoa löytyy, niin helpostihan se on kaivettavissa sieltä esiin. Raska keskittyy todella hyvin. Kun se tekee töitä, ei treenitilan toisella laidalla sykösähtelevä bordercollie häiritse yhtään. Se on sitten eri juttu, kun töitä ei ole ihan juuri käsillä...

Kun olimme purkaneet treenejä ja parantaneet maailmaa kahvikupin ääressä ja ulkoilleet hieman, ehdin kaupan kautta kotiin mutamaksi tunniksi, ennen kuin Jonna soitti ja kysyi, lähtisinkö seuraksi treenamaan agilityä Veikkolan halliin. Siisteissä sisätiloissa treenaamisessa on puolensa, joten ei minua kauaa tarvinnut puhua ympäri. Rena jäi kotiin ja Raska pääsi aksaamaan piiiiitkästä aikaa.

Veikkolan halli oli miellyttävä kokemus. Treenaamassa oli Magdan lisäksi pari muuta nuorta bordercollieta, toinen Raskaakin nuorempi, joten seura oli ihan sopivaa. Raskan kanssa teimme lähinnä harjoituksia parilla hypyllä. Irtoamista hyppyjen yli namin perään, siivekkeen kietämistä. Sylkkäriä ja poispäinkääntöä enimmäkseen kuivaharjoitteluna. Lopuksi vielä huisia kahden esteen rataa hypyllä ja putkella . Olipa kivaa ja Raska oli aika pätevä!

02.03.2011 - 10:12

Sunnuntaina piipahdin SATYn vuosikokouksessa toimittamassa paikalle komean pokaalin - toin sen kyllä takaisin kotiinkin . Jonna lahjoitti uuden kiertopalkinnon, "Remon maljan", jaettavaksi vuoden parhaalle toko-airikselle. Vanha kiertopalkinto oli aika kovia kokenut jo 9 vuotta sitten, kun Tahvo voitti sen. Pytty oli tallella vielä 2005, kun Ranti sen vastaanotti, mutta tässä välillä se on sitten jäänyt jonnekin matkan varrelle. Uusi pokaali kiertää korkeintaan kymmenen vuotta, mutta sen voi saada sitä ennenkin omakseen, jos sama koira tai ohjaaja saa siihen kiinnityksen kolmena vuonna. Tähdätään siihen !

Vuoden agilityairis-kilpailussa Rena oli toinen, voitto meni Nipsulle. Onnea kaikille viime vuoden menestyjille!

Rena ja Remon malja - laattaa ja kirja puuttuvat vielä, mutta itse pytty on sen verran komia, ettei ihan helposti huku

Kirjoittaja

Airedalenterrierityttösten Renan ja Raskan treeniblogi ja muutakin touhuilua.  

Rantin anaplasmoosin (ehrlichia) vaiheet löytyvät kategoriasta "Ranti".

Koirat

Rena

11.6.2005 syntynyt airedalenterrieri narttu

Raska

1.7.2010 syntynyt airedalenterrieri narttu