Nouto on ollut hyllyllä pari kuukautta, kun mitään edistymistä ei tapahtunut. Renan intohimo on pureskelu, joten alkuopetus puupalikalla ei johtanut mihinkään. Kapulaa saattoi käyttää vaan pikaisesti suussa, jottei Rena ehtinyt pureskelemaan, joten ainoa mitä Rena oppi oli kapulan ottaminen ja pikainen sylkeminen.

Vaihdoin puun pitkään metallipulttiin ja edettiin sen veran, että esine pysyi suussa vähän aikaa pureskelematta. Pultti oli vaan esineenä niin vastenmielinen, että pitämisestäkään ei voinut puhua; pultti oli hampaiden takana, kun sen sinne laitoin, mutta suu pysyi auki. Löysin kovamuovisen harjoittelukapulan ja ajattelin, että sillä päästään eteenpäin, mutta lukuisten hyvin palkattujen harjoituksienkaan jälkeen, Rena ei ottanut kapulaa vapaaehtoisesti suuhun ja sylkäisi suuhun asetetun kapulankin viimeistään n 5 sekunnin kuluttua. Edistystä ei tapahtunut lainkaan ja päätin ottaa tuumaustauon.

Pari kuukautta olen asiaa pohdiskellut ja päädyin sitten siihen, että jatkan pitoharjoituksia ja yritän panostaa palkkaan. Noin pureskeluhimoisen elukan kanssa on pakko yrittää saada heti kättelyssä vakaa ote.

Tänään sitten pilkoin prinssiryynäreitä, lämmitin niitä mikrossa ja kaivoin esiin neonoranssin kapulan. Pöydän ja kapulan ääreen oli yllättäen tunkua. Ja katsos ihmettä: kapula ei ollutkaan ihan niin vastenmielinen kuin viimeeksi. Kerran Rena otti kapulan jopa itse eikä se sylkäissyt kapulaa kertaakaan, vaikka pidätin sitä pidempäänkin, koko ajan vuolaasti kehuen tietty. Pari kertaa Renalta kyllä meni vuoro (ja ryynärinpala) ohi, kun se ei tarrunut kapulaan vaan annoin Rantin hoitaa homman. Toivon, että kilpailutilanne toisi vähän mielenkiintoa hommaan.

Eli näin jatketaan ainakin jonkun aikaa ja katsotaan mitä tuleman pitää. Taidan seuraavat kerrat antaa kapulan vain pari kertaa, jotta siihen (ja herkkuihin) jäisi mielenkiinto.