Sain (hieman yllytettynä) päähäni lähteä Renan kanssa HAU-Openiin. Viime viikolla siellä oli vähän osallistujia, joten luulin kotoa kuuden maissa lähtiessäni, että voisi tulla jopa kiire kilpailevien luokkaan, mutta ei pelkoa... Sekä minejä että midejä oli lähemmäs kolmekymmentä ja Renan starttinumero makseissa oli 26. Oli siis aikaa lämmitellä, harjoitella, katsella kisoja...

Kisat oli hallissa, joten pihalla oli lämmittelyesteitä ihan riittämiin. Tein keppiharjoituksia ja yhdistin niihin hyppyjä, aata ja keinua. Ensimmäisellä harjoittelukerralla Rena oli hieman hämillään, mutta toisella kertaa täysillä mukana.

Kilpailevien rata vaikutti ihan mukavalta, mitä nyt ohjaajalla riitti juoksemista... Paria tiukkaa kääntöä helpotettiin vielä makseille, joten rata tuntui rataatutustumisessakin sujuvalta.

Kello oli melkein yhdeksän, kun viimein päästiin radalle. Rena ei tuntunut olevan aivan täysillä mukana, kun jätin sitä lähtöön, mutta se jäi siihen, mihin sen jätin ja lähti liikkeeelle kutsusta. Minä puolestani päätin muuttaa ohjaussuunnitelmaa heti kolmannen esteen jälkeen - ja sain ohjattua Renan A:n ohi. A:n jälkeen kolme hyppyä ja huolimaton kepeillevienti: toinen kielto. Rengas, putki, hyppy, hyppy, puomi - ja kielto putkeen. Putken jälkeen keinu, jolta Rena poistui aavistuksen ennen kuin annoin luvan, joten vein sen uudestaan keinulle - ennen kuin keinu oli täysin palautunut. Tuloksena keinun läpi ryömivä koira. Olin tässä vaiheessa ja melkoisen tympiintynyt itseeni, muta tarvittiin vielä yksi aidan ohitus, ennen kuin poistuin suorinta tietä kentältä. Ulkona yritin sitten paikata, mitä paikattavissa oli ja tein pienen radanpätkän ja keinun ja palkkasin Renan.

Jäähdyttelylenkillä hieman itsetutkiskelua harjoitettuani (ja vatsanmurinaan kuunneltuani) päädyin tulokseen, että olisi kannattanut ehkä syödä töiden jälkeen muutakin kuin yksi jugurtti. Vaikka en muutukaan yhdellä pasta-annoksella räjähdysalttiista ruutitynnyristä äiti aurinkoiseksi, kuten muinoinen interrailkaverini, niin kyllä alhainen verensokeri minutkin saa aika vetämättömäksi. Vararavintovarastoja on enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta kun niitä ei saa ihan niin pikaisesti käyttöön... Kotona sitten tuli todistettua se, että mieliala kohentuu kummasti, kun vatsa on täynnä.

Ensi maanantaina yritetään käydä tekemässä möllirata, jotta saadaan molemmat onnistumisen elämyksiä. Mölliradasta minunkin pitäisi selviytyä niin, ettei Renan tarvitse kärsiä tumpelon ohjaajansa toilailuista.