Ennen reissuun lähtöä treenattiin lyhyesti urheilukentällä. Lyhyiksi treenit tulivat erityisesti siksi, että Rantista ei ollut oikein treenaajaksi, mitä nyt puuhasteli hetken ja söi makkaraa, että Rena sai hengähtää sessioiden välillä.

Vire seuraamiseen löytyi aika helposti, tein ensin pitkähköjä pätkiä ja palkkasin saaliilla. Jälkimmäisessä osassa sitten tarkkuustyötä ja nopeaa palkaa. Istumista jatkettiin taas ja kaksi ekaa käskyä vaatii pysähtymisvahvistuksen, ennen kuin alkoi muistua mieleen. Useamman toiston jälkeen alkoi taas reagoida suulliseenkin käskyyn.

Kaukokäskyissä tapahtui selvää edistymistä (ei onneksi edistämistä ;-)). Aloin saada aikaan patoamista myös istumaan nousuun. Toistoja vain pitäisi jaksaa tehdä usein. Vaikka vähänkin kerrallaan, mutta useammin.

Lopetettiin lelulle irtoamisiin. Yhden kerran matka oli liian pitkä (tai lelu liian näkymätön) ja Renalle tuli uskon puute. Korjattiin sitten riittävän lyhyellä irtoamisella, jottei jäänyt mitään sijaa epäröinnille. Ai niin, ja harjoiteltiinhan me pitkästä aikaa lelun irroitusta pelkällä käskyllä (vaihdan sen aika usein makkaraan) niin että palkkana on uusi puru. Alkuun vaatii passiviisuuden lisäksi useamman köskyn irrottaakseen, mutta muutaman toiston jälkeen irrottaminen on aika sujuvaa.