Se tuli jostain päähäni, se ajatus, jota ei pitänyt enää ajatela, ja jäi sinne pyörimään. Ennen kuin huomasinkaan, olin tilannut Renalle ajan progetestiin ja selittelin vielä itselleni, että jos vaikka astutuspäivät osuisivat "sopivasti", niin ehkä sitten tai jos kuitenkin...

Matkalla Mäntsälään kyllä ymmärsin, että en onnistu huijaamaan edes itseäni - maksaisinko proget ihan muuten vaan ja mielenkiinnosta? Just joo...

Varasin ajan torstaina torstai-illaksi Renan juoksun 8. päivänä. Oletin, että sen astutuspäivät osuisivat aikaisintaan 14. päivälle ja siitä eteenpäin. Siksi olikin yllätys, kun papakokeen solunäyte ilmaisi, että astutushetki voisi olla jo hyvinkin lähellä. Perjantaina iltapäivällä tuli sitten varmistus: torstain proget olivat 3,15 ja sain evästykseksi, että jos haluan astuttaa kahdesti, niin mielellään perjantai ja sunnuntai, jos vaan kerran, niin lauantaina.

Sulhanen on vielä viikon Savonlinnassa, eikä tuntunut hyvältä ajatukselta polkaista vielä perjantai-iltana sinne asti. Lähdin sen sijaan alkuperäisen suunnitelman mukaan Lappeenrantaan ja jatkoin sieltä lauantaina Savonlinnaan. Rena oli yhtä mieltä progetestin kanssa ja inisi aamulla vasataantulevan collieuroksen perään torttu turvoksissa. Kerroin, että meillä on komeampi uros odottamassa.

Ja kyllä siellä Savonlinnassa komea - ja innokas - poika odottikin. Ransun mielestä esileikiksi olisi riittänyt "Moikka!" ja pari lipaisua, mutta Rena toivoi vähän hienovaraisempaa lähestymistä. Annoin sen siis neiteillä ensin ja keimailla Ransulle kaikessa rauhassa. Juotiin kahvitkin, ennen kuin päästettiin pariskunta tositoimiin. Kaikki sujui mallikkaasti (Ransu huokaisi "Vihdoinkin!" ja hoiti homman ;-)). Irtoamisen jälkeen Rena hyppeli iloloikkia ja kieriskeli ruohikossa moneen otteeseen aika nautinnollisen oloisesti.. :-) Meillä oli oikein mukava iltapäivä. Kiitos, Tuija!

Suunnitelmissa oli, että jos näyttäisi aiheelliselta, tehtäisiin uusi vierailu maanantaina. En kuitenkaan saanut Renaa enää kääntämään häntäänsä kutittelemalla ja muutenkin typy näytti siltä, että ne päivät oli jo ohi, eli suunnistimme koillisen sijasta lounaaseen ja palasimme suorinta tietä kotiin. Astutuskerrat jäivät siis yhteen, toivottavasti se riittää. Ja miksi ei riittäisi - jos sekä proget että narttu ovat sitä mieltä, että päivä on oikea (urokselle ei olisi ollut niin nokonuukaa...), niin eiköhän tuo hedelmöidy jos on hedelmoityäkseen.

Eli pentuja on toivottavasti tulossa syyskuussa (laskettu aika 20.9.). Pitää varmaan yrittää olla liikoja ajattelematta asiaa seuraavaan neljään viikkoon. Jos ultra sitten varmistaa, että pentuja on tulossa, ehdin kyllä hermoilla riittävästi ne loput viisi viikkoa!  

1753196.jpg

Kuvassa morsian Savonlinna romanttisessa rantamaisemassa