Pakkasin noutokapulan reppuun ja kävelin koirien kanssa kartanolle. Renan juoksu vetelee jo aivan viimeisiään, joten on korkea aika palata harjoitusten pariin.

Kumpikaan koirista ei osoittanut mitään suurempaa innokkuutta, kun saavuimme tutulle parkkikselle, joten otin varmuuden vuoksi Rantin ensin kentälle. Rena herää yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun revin Rantin kanssa patukkaa ja niin nytkin.

Renan vire olikin sitten aika kohdillaan ja omakin mieliala nousi, kun Rena muutaman seuraamispätkän jälkeen teki erittäin onnistuneita istumisia ilman ennakointia ja ilman väärän asennon tarjoamista. Tuntui tosi hienolta, että sekin vääntö on johtanut tulokseen. Voi olla, että istuminen on hukassa taas, kun olen ensimmäisen kerran pyytänyt väliin maahanmenoa ja seisominen on todennäköisesti yhtä hukassa kuin ennenkin, mutta paras iloita se hetki kun voi :-)

istu-maahan-istu –asennonvaihdoissakin oli jo innokkuutta, mutta tekniikka hajosi, jos otin välimatkaa. Oikea into oli kuitenkin plussaa, joten yritän vieläkin malttaa mieleni ja olla ottamatta etäisyyttä liian aikaisin.

Ranti teki vuorollaan noutoja, jotta sain varmistettua, että noutokapula kiinnostaa Renaakin.  Renalle pari pitoharjoitusta ensin, sitten saalilla liikkuvan kapulan perään ja kapula suussa saaliilla liikkuvan ohjaajan ja rotan(!) perään. Muutama onnistunut toisto, jonka jälkeen taas pitoharjoituksia niin, että peruutin ja Rena otti kapulan liikkuessaan ja istuutui sen jälkeen kapula suussa. Rohkaisin sitten mieleni ja päätin tehdä vielä heitetyn kapulan noudon siten, että otin Renan  perusasentoon (eteen ) saakka, ennen kuin palkkasin. Se onnistui! Huissit bileet pystyyn…  Näitä hetkiä varten tätä jaksaa tehdä:  Ensin on ylitsepääsemättömiltä tuntuvia kynnyksiä, joista yrittää päästä yli purkamalla ongelma atomeiksi ja laittamalla aikaa ja ajatusta jokaisen pienen palasen rakentamiseen. Joku päivä sitten tajuaa, että työ on tuottanut tulosta ja palaset alkavat loksahdella kohdalleen. Toki tiedän, että kokonaiseen noutoliikkeeseen on vielä matkaa, mutta tämä alkaa jo ihan kiitettävästi muistuttaa sitä! ;-)

Siinä pippaloidessa sitten tajusin, että on taas löytynyt jotain, jonka en edes huomannut olevan kadoksissa: kontakti. Siis se sellainen kontakti, kun koira todella on yhteydessä sinuun, keskittyneesti ja haluten ymmärtää… Rena on jo pari viikkoa lenkeillä tarjonnut seuraamista esimerkiksi koirapihoja ohitettaessa ja nyt harjoiteltaessa se keskittyi minuun ja tekemiseensä vaikka näin jälkikäteen ajatellen ympäristöhäiriötä oli ihan kiitettävästi.

Löysin myös lippikseni P-merkin pylvään ja lisäkilven välistä, jonne muistin sen laittaneeni viimeksi treenatessani – heti kun näin sen. Vähänhän tuo oli kirjavaksi haalistunut, mutta muuten ihan siisti, pistin reppuun…