Odottavan aika on todella pitkä. Se tuli todennettua, kun odotin merkkejä avautumisvaiheen alkamisesta, kun odotin merkkejä synnytyksen alkamisesta, kun odotin pentua syntyväksi ja seuraavaa ja seuraavaa ja... Onneksi Erja oli tukena sekä odotuksessa että synnytyksessä niin en ihan kiivennyt seinille. Kiitos Erja! Olet korvaamaton.

Rena alkoi antaa merkkejä synnytyksen lähestymisestä perjantai-iltana. Sen lämmöt olivat lievästi laskusuunnassa ja se ruopaisi kerran sohvapeittoa ;-). Rena suoritti koko urakan todella rauhallisesti. Avautumisvaiheessa kivut näkyivät vain taakse vedetyistä korvista, puoliksi ummistetuista silmistä ja läähätyksistä. Hetkittäin hengitys oli nopeaa pintahengitystä, mutta siinä se - ei rauhattomuutta, ei kiivasta petaamista ja pyörimistä, ei valitusta, ei mitään.

Koska en saanut Renan lämpöpiikkiä (alaspäin) kiinni, alkoi olo lauantai-iltana olla vähän epävarma - mitä jos synnytys ei käynnistykään. Vuorokausi oli jo 63. ja kovasti halusimme pentujen syntymäpäiväksi 20092008 ;-)

Rena tyhjenteli itseään pitkin iltaa ja viimeisen ulkonakäynnin jälkeen se livahti makkarin sohvalle pentulaatikon sijaan. Olin siihen asti kaitsenut sitä pentulaatikkoon, koska ajatus sohvan pilaamisesta ei tuntunut mukavalta - kallis se ei ollut, mutta sen sisään kantaminen oli ollut sen verran kova urakka! Noin kello 22:50 sitten tajusin, että Rena ponnistelee, joten käskin sen laatikkoon. Rena oli selkeästi valinnut sohvan pesäkseen, mutta se nyt ei vaan onnistunut. Jännityksellä sitten Erjan kanssa ponnistelimme hengessä mukana puoli tuntia (tuntui puoleltatoista!) Renan kanssa, ennen kuin ensimmäinen tyttö putkahti maailmaan. Rena oli kauhean innostunut kaikista sisältään tulleista liemistä, joten se ryhtyi myös pennun hoitoon viipymättä, söi kalvot ja istukan, katkaisi napanuoran ja nuoli pentua tarmokkaasti. Ei siis pelkoa siitä, etteikö se hoitaisi pentujaan - päinvastoin: toivoimme seuraavaa tulokasta nopeasti, jotta Renan huomio vähän jakaantuisi.

Toista pentua saimme odottaa kuitenkin tunnin. Seuraavat kolme tulivat rivakammassa tahdissa niin, että viides oli maailmassa kello 02:10. Sitten alkoi taas piiiitkä odotus: viisi pentua imi ja tuhisi tyytyväisenä ja Rena ponnisteli silloin tällöin, mutta mitään ei vaan tullut ulos. Puoli viiden aikaan, kun olimme kaikki valvoneet jo miltei vuorokauden, iski epäilys. Rena oli ponnistellut säännöllisesti pitkään, mutta mitään ei näkynyt, joten soitin Vantaan päivystävälle eläinlääkärille (klassinen synnytys viikonloppuna aamuyöllä!). Hän ehdotti, että tilanne tarkistettaisiin, joten pakkasimme viisi pienokaista vatiin kuumavesipullon seuraksi ja Renan takakonttiin ja ajoimme Jumbon kulmalle. Ihan iloinen yllätys oli, että kun perillä avasimme takakontin, siellä oli myös potra ja ponteva, hyvin putsattu poikapentu. Kävimme esittelemässä vankan pojan lääkärille ja ajoimme takaisin kotiin. Viisi pentua nukkui tyytyväisenä, mutta uusin tulokas ryömi kavereittensa päällä pyyhkeen alla koko matkan ajan ruokaa etsien.

Reissu oli siis onnellisesti turha ja kokeneempi olisi ehkä osannut ulkoiluttaa emoa ja tuoda sen takaisin pentulaatikkoon sen sijaan että veisi synnyttyämään kehäkolmoselle, mutta nyt olemme Erjan kanssa viisaampia - ja pystyimme hyödyntämään kokemustamme aiemmin kuin luulimmekaan...

Kun tilanne saatiin kotiinpaluun jälkeen rauhoittumaan, Rena synnytti pennun numero 7, melko väsyneenä tosin. Kahdeksas pentu syntyi seitsemän aikoihin kuolleena, ilmeisesti sen istukka oli irronnut ennen aikojaan. Se oli narttu. Kahdeksan oli tullut ulos ja mietitytti, vieläkö pentuja on tulossa. Kovasti toivoin, että vielä yksi tyttö putkahtaisi maailmaan, mutta ei missään nimessä sen enempää, koska Renakin oli jo hyvin väsynyt. Erja oli mennyt jo nukkumaan valvottuaan suurimman osan edellistäkin yötä ja minä jäin pilkkimään pentulaatikon viereen. Vasta silloin, kun täysi vuorokausi valvomista oli takana, alkoi uupumus todella painaa. Pentujen tuhina ja imemisäänet hiljaisessa aamussa ovat todellista unilaulua!

Sain kuitenkin pidettyä itseni valveilla - enimmäkseen - ja seurasin Renan ponnisteluja. Ponnisteliko se jälkeisiä vai pentuja? Kuten kuutospennun kohdalla nämäkään ponnistelut eivät tuntuneet tuottavan mitään tulosta. Yhdentoista aikaan herätin Erjan tuekseni ja vaikka aivotoiminta ei tuossa uupumustilassa ollut enää parhaimmillaan, keksi Erja patistaa minut pihalle Renan kanssa. Pääsimme tuskin kymmenen metrin päähän ovelta, kun Rena alkoi päkistellä. Ohjasin sen hiekalta nurmikolle siltä varalta, että pentu viimein pullahtaisi ulos, mutta ei sentään. Palasimme pentulaatikkoon. Ja niin vain oli ulkoilumme tuottoisa ja Rena sai ponnistettua viimeisenkin pennun maailmaan 10:45. Ja se OLI tyttö! Neljä urosta ja neljä narttua - paljon parempaa lopputulosta en voinut toivoa.

Yö oli rankka, mutta kokonaisuudessaan kaikki sujui hyvin. Rena synnytti rauhallisesti ja eleettömästi, hoisi pennut alusta asti tarmokkaasti. Se on synnytyksen jälkeenkin ollut esimerkillinen äiti, käy tarpeillaan, mutta kiirehtii takaisin pentujensa luo, ruokkii, putsaa, osaa varoa. Toivottavasti kaikki sujuu yhtä hyvin jatkossakin!