Aamulla satoi rankasti ja puin Renalle sadetakin päälle ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Edellisen kerran se oli ollut päällä viimeisellä viikolla ennen synnytysta, jolloin vyötä oli pitänyt säätää niin pitkäksi kuin mahdollista. Nyt sitä piti kiristää niin tiukalle kuin mahdollista. Onneksi on säätövaraa.

Pennut eivät vielä availe silmiään mutta se ei estä niitä juoksemasta! Vaikka käynti ei mitään vakaata olekaan ne kuitenkin nousevat jaloilleen kun yrittävät ehtiä ensimmäisenä tissille saadessaan Renasta hajun. Vauhti on hurjaa ja taistelu raivoisaa :-) Rena tekee laatikossa ensin muutaman kierroksen, jolla se saa paimennettua pennut laatikon yhteen reunaan niin että toiseen laitaan jää tilaa asettua makuulle. Toimiva tekniikka!

Ranti on ilmeisesti viime päivien aikana päässyt tuumailussaan tulokseen, että pennut eivät sittenkään ole marsuja. Ne ovat nimittäin alkaneet ilmiselvästi haukahdella ja murista pelkän jyrsijävikinän sijaan ja eiväthän niin koiramaisia ääniä päästävät otukset voi olla marsuja, eihän? Tänään Ranti pääsi ensimmäistä kertaa makuuhuoneeseen kurkkaamaan vauvoja minun ja Renan valvovien silmien alla. Se haisteli ensin huoneen ympäriinsä, ennen kuin uskaltautui kurkistamaan pentuja. Niin jännittävää se oli, että päästessään takaisin aidan taakse Rantin oli pakko vähän hepuloida. Rantin borrelioosilääkityskin on viimein alkanut purra ja sillä on taas pilkettä silmäkulmassa.

Päivän kuvassa Rena pohdiskelee, imettääkö vai eikö imettää - tissit jo pullistelee. Pohdiskelun jälkeen rouva siirtyi pentulaatikkoon. (Kahdeksan pienen vauvan äiti ei voi olla aina ihan sliipatussa kuosissa - tai edes korvat oikein päin...)