Perjantai-aamuna herätyskello soi pian neljän jälkeen. Illalla oli tullut aika ikävästi lunta ja olimme Jonnan kanssa sopineet yrittävämme lähteä 10 – 15 minuuttia alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin. Se oli sikäli hyvä, että näin onnistuimme pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa lähes minuutilleen, lähtöä myöten!

Ranti potkaistiin pois kyydistä (jarruteltiin vähän) Millolassa ja sieltä jatkettiin kohti Turkua. Laivassa meillä oli säästöhytti, mikä on melko karu, mutta täysin riittävä päiväuni-/koiransäilytyspaikka välillä Turku – Maarianhamina. Hytti on itse asiassa koirien kanssa ihan ehdoton. Kömmimme heti kättelyssä peittojen alle ja otimme reilut parin tunnin aamupäiväunet, ennen kuin lähdimme etsimään syötävää. Maarianhaminassa laiva oli 14:10. Laivalta oli muutaman sadan metrin matka kesähotelli Cikadaan, joka oli poikkeuksellisesti avannut ovensa agilityväelle tammikuussa. Siellä oli henkilökuntaa paikalla täsmälleen sisäänkirjoittautumisen ja aamiaisten ajan.

Sää oli suorastaan keväinen kun käytimme Renan ja Decon reippaalla lenkillä. Tai siis, vauhti ei ollut kovin reipasta, kun kadut ja polut olivat jäisiä, mutta onneksi koirat pääsivät vähän irroittelemaankin. Hotellia ympäröivät jalkakäytävät ja varsinkin sisäpihan kulkuväylät olivat suorastaan vaarallisen liukkaita. Ihmettelen, jos ei kukaan rikkonut itseään…

Lauantaina maxi2:n rataantutustuminen oli 8:40. Aamiaisella olimme (melkein) heti seitsemältä. Sen jälkeen kamat ja koirat autoon ja jäiselle ykköstielle kohti Eckerötä. Aamun aikataulu lipsui sen verran, että Jonna liikutti koirat sillä aikaa, kun minä ilmoitin molemmat ja valmistauduin rataantuntustumiseen. Ilmoittautumisessa tapahtuneen pienen kömmähdyksen vuoksi Rena oli joka radalla viimeinen lähtijä, mikä oli oikein sopiva lähtöpaikka, kun luokkien koot olivat 20:n luokkaa.

Ensimmäinen rata (tietysti B) vaikutti melko haastavalta radan reunalta katsottuna ja ihan ”mielenkiintoiselta” vielä rataantutustumisessakin. Siinä oli takaakiertoja ja välistävetoja ja yksi (meille) ikävä takaaleikkaus ennen pituutta. Mehän emme ole puolen vuoden totaalitauon jälkeen harjoitelleet kuin muutaman kerran – kaikkia esteitä ei ole edes kerrattu – joten olimme lähinnä taidontarkastuksessa ja tavoitteenani oli tehdä mahdollisimman puhdasta rataa.

Alkupuoli radasta meni sujuvasti ilman virheitä, mutta sitten tuli kohta, jossa putken ja pussin jälkeen oli kolme rinnakkaista aitaa, jotka piti viedä oikealta vasemmalle: poispäin, takaisin, poispäin ja vasemmalta oikealle: välistäveto, poispäin, takaisinpäin. Ilmeisesti oma keskittymisen alkoi jo herpaantua, ja ajattelin jo rataa eteenpäin (=ohjasin huolimattomasti), joten Rena kielsi ensimmäisen hypyn. Kun sitten ahtaasta paikasta veivasin sen yli, putosi toiselta hypyltä rima. Meidän molempien vauhti hyytyi ja kun e.m. hyppykieputuksen jälkeen piti renkaalta kääntää koira poispäin 90 astetta pituudelle, oli askelmerkit sen verran sekaisin, että tuli toinen kielto. Eli 15 virhettä + yli 10 sekkaa aikaa. Mutta tuli tulos – ainoa meidän retkikunnalle koko viikonloppuna.

Jonna ja Deco kävivät välillä radalla hylkääntymässä, jonka jälkeen meillä oli toinen startti 10:50. Tämäkin rata näytti reunalta katsottuna ihan hirveältä, mutta radalta katsottuna vaan kohtuullisen hirveältä. Matkalle mahtui kaikenlaista vemputusta, jonka oletin hidastavan vauhtiamme entisestään. Alkurata meni taas sujuvasti, mutta sitten puolessa välissä töksähti putkeen (siis ei mennyt putkeen). Videoanalyysin perusteella aloin liikkua taakse päin silloin, kun Renan kirsu oli putkessa, mutta silmät ei, joten kielto tuli (minun mielestäni, mutta ei kuulemma tuomarin!). Heti putken jälkeen oli sarjaeste, jonka keskimmäisen hypyn Rena teki väärään suuntaan (huolimattomasta ohjauksesta johtuen epäilemättä) mutta olin ylpeä itsestäni, kun en antanut Renan huomata virhettä vaan jatkoin sujuvasti matkaa. MUTTA kun parin esteen jälkeen tuli taas kielto putkelle, niin minä selvästi luovutin (oi armoton ja ihana video!). Olisiko niin, että kunto ei oikein riitä kuin puoleen rataan?? Ryssin vielä huolimattomuuttani kepeille menonkin, joten hylky olisi tullut ilman väärää rataakin – ei mitään pelkoa rumista tuloksista

Eckeröhalli on ihana kisapaikka: unelmapohja ja riittävästi tilaa, koiraa voi liikuttaa sisätiloissakin ja lähtö- ja maalialueella on väljää, kahviosta saa  koko päivän ruokaa ja juotavaa ja ihan hyvät ulkoilumaastotkin löytyvät lähettyviltä. Onks niillä tuloksilla enää mitään väliä? Jonna kyllä jaksoi ruoskia itseään, mutta meillä onkin vähän eri tavoitteet… Decon toinen rata oli ohi puoleen yhteen mennessä, sen jälkeen alkoivat kolmosluokkien kisat. Tarkoitus oli lähteä hotellille jo aikaisemmin, mutta niin vain juutuimme katsomaan maksikolmosia kolme rataa. Paikalla oli sentään mm. Aaltosen sisaruksen puolisoineen, kaikki Oreniukset, LAW:n kantavat voimat ja pari hyvää ruotsalaistakin, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti :kolmostenkin radat olivat – hmm – mielenkiintoisia.

Jatkuu...