Kirkkonummella oli kevään perinteiset koko viikonlopun kisat, kaksi starttia molempina päivinä. Tosin emme osallistuneet kuin lauantaina, kun sunnuntaille oli muuta ohjelmaa .

Ekana oli Harri Huittisen  melko suoraviivainen agilityrata, jossa ei suurempia vemputuksia tarvittu. Ekana radalle lähtivät Jonna ja "luokkanousija" Deco - Jonna oli ilmoittautunut vahingossa ykkösluokkaan... He tekivät puhtaan, nopean radan - Decoa tuskin saisi hitaasti kulkemaan vaikka yrittäisi. 

Renan starttivuoro oli jossain kuudennen paikkeilla, mikä sopii minulle hyvin. Epäilin sitä jo alkumutkissa mutta puolessa välissä rataa oli aivan selvää, että Rena oli perässä vedettävä. Helppohan sellaista koiraa on ohjata, mutta jos minä ehdin odottamaan koiraa, niin niillä vauhdeilla ei kyllä ihanneaikoihin päästä... Teimme puhtaan radan, mutta sillä hetkellä ei suoritusajasta ollut tietoa. Oletin vain, että niin helpolla radalla kyllä nopeita nollia riittää.

Toisen kisan rataantutustuminen oli heti, kun ensimmäisen maxi2 oli saatu päätökseen - kisat käytiin kahdella radalla. Tämän radan tuomari oli englantilainen nuorimies Lee Gibson ja rata oli jo enempi kakkosluokan tasoa. Ekstramausteena hypyt tappikorkeudessa ja kuusi sekkaa kireämpi ihanneaika kuin Huittisen radalla. En ollut kauhean innoissani rataantutustumisessa, koska tiesin, että miten päin tahansa Renaa siellä kieputtaisin, niin aikavirhettä kuitenkin syntyy reippaasti, jos Rena oli kerran päättänyt juuri sinä päivänä heittäytyä valeraskaaksi.

Sitä en vain tiennyt miten valeraskaaksi se olikaan päättänyt ryhtyä. Jo ensimmäisen suoran päässä minulle selvisi, että radan suoritus oli mission impossible, ellen halunnut nostella Renaa rimojen yli . Aiemmin ketterä koira oli hypyissään yhtä 'lennokas' kuin virtahepo ja kaksi sellaista radalla samaan aikaan on kestämätön yhtälö. Niinpä suunnistin maalia kohti noin neljän esteen jälkeen.

Onneksi ekan kisan tuloslistalla odotti miellyttävä yllätys; radan oli suorittanut puhtaasti vain kolme koiraa, joten Rena sijoittui tuloksella 2,43 kolmanneksi. Deco voitti saaden toisen nousunollansa kakkosista. Eikä turhaan mainita sitä, että Decon aika oli noin 18 sekkaa nopeampi...

Palkintojen jakoa odotellessakin Rena seisoskeli selkä notkolla, naama nurinpäin ja häntä roikkuen. Mietin jo, onko se kipeä, mutta illan suussa metsälenkillä se heräsi sen verran henkiin, että toistaiseksi oletan sen olevan valeraskaana. Eli valeraskauksiin ei pentujen teko ole tuonnut ainakaan parannusta. Katsotaan nyt vielä, miten homma sujuu ensi viikonloppuna Janakkalassa. Onneksi ohjelmassamme ei monia kisoja ollutkaan ennen heinäkuuta, mutta ei sekään ole kivaa, jos Rena heittää treeneissä saman 'ei huvita ja esteetkin on rumat' -vaihteen päälle...

 

Ei vielä ainakaan kuolemansairas - Ranti, Rena, Mei lì ja Manta