Olin eilen yhteydessä Rantia hoitavaan lääkäriin. Ranti on ollut tähän asti Doximycin-kuurilla, mutta koska sen tilassa ei ole viimeiseen kuukauteen tapahtunut muutosta, on lääkitystä turha jatkaa. Jos alkaa tuntumaan siltä, että Ranti ei pärjää, voidaan kokeilla epilepsialääkitystä. Tämä siis eilen.

Mikä minulta jäi lääkäärille mainitsematta, oli se, että itse asiassa Ranti on ollut pari viikkoa jopa huonommassa kunnossa ja reagoinut voimakkaammin hajuihin, varsinkin talomme ja urheilukentän välissä kulkevalla kävelytiellä. Se ei ole kuitenkaan panikoinut. Paitsi tänään. Ajattelin lähteä urheilukentän toista reunaa, koska se ei ole ollut niin "paha". Ranti kuitenkin painoi hännän alas jo heti kotiovella ja portilla häntä oli jo selvästi koipien välissä. Muutaman kymmenen metrin jälkeen se säikkyi jo jokaista kahahdusta - oikeaa tai kuviteltua ja singahteli pakoon. Tein uukkarin ja vein Ranti takaisin kotiin yrittäen aina väliin löysätä hihnaa niin, ettei se hirttäisi itseään.

Hieman surullisella mielellä jätin Rantin kotiin, kun lähdimme Renan kanssa agilitytreeneihin. Päivän teema oli ansaesteiden välttäminen, mikä ei Renan kanssa ole toistaiseksi ollut mikään ongelma, eikä ollut nytkään. Ohjatun harjoituksen jälkeen siirryin tekemään harjoituksia kepeillä ja mustalla u-putkella. En seurannut viereisen radanpätkän tapahtumia, mikä oli vähän tyhmää, kun jo edellisellä kerralla olin toista ryhmämme pinseriä katsellessa mietiskellyt, että sen pitäisi saada suorittaa rataa ilman häiriötä. Olenhan itsekin treenannut koiraa, jonka kanssa ei ollut turvallista olla radalla samaan aikaan...

Muisti kun on hyvä mutta lyhyt, niin olin kuin olinkin esteillä Renan kanssa, kun tämä vauhdikas ja kiihkeä koira oli aikeissa suorittaa rataa vieressä. Renan viuhahdus putkeen oli ilmeisesti liian kiihdyttävä ja kun Rena sukelsi ulos putkesta, oli sillä pinseri niskassaan. Minulla oli kädessä vain fleece-vetolelu, mutta onneksi siinä oli edes solmu, joten kun karjuin ja läväytin koiraa lelulla selkään minkä jaksoin, niin kyllähän se suuntaa muutti. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

Kyseessä oli pahaksi onneksi musta putki ja siinä on ollut hankaluuksia ennenkin. Nyt minun piti vetää se kasaan lähes pariin metriin ja melkein suoraksi, ennen kuin sain Renan tekemään sen. Palkkasin ja teetin uudestaan ja uudestaan. Vähin erin vedin putkea pidemmäksi ja enemmän kaarelle. Sen tekeminen onnistui, mutta kun lopuksi putki palautettiin ennalleen osaksi pidempää rataa, niin Rena stoppasi taas. Onneksi se sentään teki toisen radalla olleen putken sujuvasti. Musta putkikin saatiin uudella yrityksellä suoritettua.

Treenien jälkeen teimme jäähdyttelylenkin Sirkuskentälle, jossa on keskiviikkoisin piirin koulutukset. Kaapon koulutusvuoro alkoi kahdeksalta ja jäimme hetkeksi katsomaan poikien touhuilua. Kaapo on kaunis pieni poika ja niiiin hauska! Naama venyy pakosta älyttömään virneeseen sitä katsellessa. Ei ehkä helpoimmassa iässä mitä koulutukseen tulee, mutta koita vaan Mika kestää, kyllä siitä hyvä tulee.  Jos ei muuten suju niin makkara kouraan vaan. Olisi tehnyt sydämelle hyvää katsoa Kaapoa pitempäänkin, mutta vesisateessa alkoi tulla kylmä ja Ranti oli edelleenkin yksin kotona. Mutta hymyilytti kyllä koko matkan kotiin asti .

Vähän se hymy kyllä hyytyi, kun lähdin taas ulkoiluttamaan Rantia. Sai tuo kuitenkin pissattua.