Perjantaina alkoi LOMA! Sen kunniaksi pakkasin kamat ja koirat autoon ja suunnistin ensin Hämeenkylään poimimaan kyytiin Jonnan ja Decon ja sieltä Millolaan, jossa kevensimme kuormaa yhden Rantin verran ennen kuin jatkoimme Kokkolaan. Matka sujui mukavasti enimmäkseen pilvisessä kelissä, mitä nyt perse puutui ja peltipoliisi vähän vilkutteli .

Renan eka startti KLAG 2009 :ssä oli perjantaina 18:10 ja ehdimme paikalle sujuvasti noin tuntia ennen. Kokkolaan asti kun ajaa, niin on mukava päästä kokeilemaan vähän eksoottisempien tuomarien ratoja - niin kuin Rantamäki-Lahtinen ja Herrala . Eka rata oli Rantamäki-Lahtisen ja se oli tällainen:

Tosi hieno rataprofiili - ykkösluokalle. Niin olisi ainakin helppo kuvitela, mutta eipä tullut kovin montaa virheetöntä rataa kakkosluokan koirillekaan. Rena teki puhtaan radan, mutta aikaa kertyi yli 6 sekkaa. Se oli hidas, mutta tuntui edes vähän paremmalta kuin kuluneella viikolla. Sillä tuloksella sijoittui neljänneksi.

Lauantain ensimmäinen rata oli joskus puolen päivän maissa. Silläkään radalla ei paljon ohjauskuvioilla kikkailtu ja tuloskin oli lähes sama: vähän vähemmän päälle kuusi sekkaa aikaa. Iltaradalla vauhti ei ollut hidastunut  mutta kun unohduin puomin alastuloon hetkeksi harmittelemaan, että Rena ei tullut alas asti, niin myöhästyin käskytyksessä pituudelle ja kävi kuten Hau Openissa, eli pituuden palikka kaatui. Mutta aikavirhettä alle kuusi sekuntia .

Onneksi palkintojen keruu ei ollut Renan varassa. Jonna ja Decon väänsivät lauantain iltaradalta väkisin nollan, jolla sijoittuivat kolmansiksi. Sunnuntain ensimmäisellä radalla he ottivat sitten vielä revanssin ja paukuttivat puhtalla radalla voittoon.

Renan eka sunnuntain rata ei sujunut yhtä hyvin. Keli oli sateinen ja radan neljäntenä esteenä oli kepit, joiden kuluneeseen märkään pintaan oli tarttunut vaaleita karvoja - ilmeisesti edellä menneestä hovawartista. Karvaiset kepit! Eihän airedaleneito voi sellaisista kulkea ! Jouduin vääntämään Renan kepeistä keppiväli kerrallaan melkein nenästä vetäen. Kun ei ole ihmeesti varaa tasoitusta antaa, niin lähdin siitä eteen päin vedättämään Renaa ihan kunnolla ja ehkäpä sekin eteni vähän vauhdikkaammin. Loppusuoralla ohitimme onnekkaasti yhden esteen, joten 20 sekunnin karvaisia keppejä ei tarvinnut merkitä aikakirjoihin vaan tuloksena oli HYL.

Viimeinen rata oli hyppyrata ja olisin toivonut sen olevan jo aikaisemmin, koska sillä Rena pääsisi todennäköisimmin tavoitteeseemme, joka oli ihanneaikaan pääseminen. Aamun suorituksen jälkeen vähän epäilin, että Renaan tuskin saa enää niin paljon henkeä, että tavoite täyttyisi. Rena yllätti kuitenkin piristymällä hieman. Kyllä se edelleenkin niin hidas oli, että olin enimmäkseen sen edellä, mutta ihanneaikaan päästiin. Valitettavasti kuitenkin yksi rima tuli alas, joten tulokseksi vitonen. Matti ja Venni sijoittuivat nollalla kolmansiksi, eli LUVA-tulos Vennille!

Kaikki viikonlopun radat olivat tosi simppeleitä ja samantyyppisiä. En tiedä, olisiko ollut vielä vaikeampaa viedä Renaa jollain vääntöradalla, mutta itseäni vähän tympäisi juosta kenttää päästä päähän kaikilla radoilla hyppistä lukuunottamatta. Rena ei ole vieläkään oma itsensä, mutta se suoritti esteet varmasti (niitä karvaisia keppejä lukuunottamatta) eikä kieltoja tullut.

Lähdimme kotiin vasta maanantaina, koska sunnuntain kisat loppuivat vasta kymmenen jälkeen. Jonna oli nähnyt Lapualla asuvan kasvattinsa lauantaina, kun perheen naiset tulivat kilpailupaikalle koiraa näyttämään, joten ei vaatinut edes suurempaa suostuttelua, kun mainitsin, että olisi kiva poiketa kotimatkalla katsomassa Siliä Jämsässä - sattuihan se suorastaan "matkan varrelle" .

Niinpä sitten käväistiin Siliä ja perhettä moikkaamassa. Sili on erittäin iloinen pieni tyttö. Äitiänsä vähän pienempi, turkki hyvin saman värinen ja hyvälaatuinen. Varsinainen touhupeppu . Rauhoittui kuitenkin nätisti pöydälle, kun laskimme hampaat, korvat ja varpaat .

Seuraava etappi oli Millola - jos joku noita kilometrejä ihmettelee. Melkein koko päivän satoi, joten ei tarvinnut haikailla ilmastointilaitteenkaan perään. Päivä kului aika tarkkaan maantiellä, ilta oli pitkällä kun pysähdyimme Erjalle Rantia noutamaan. Takakontista löytyi vielä eläviä koiria, vaikka olin ehtinyt matkalla ihmettelemään, että onko meillä kyydissä koiria lainkaan ja jos on, ovatko ne hengissä. En ollut Jämsän jälkeen nähnyt niistä vilaustakaan.

Kello taisi olla puoli kymmenen ja trippimittarin lukema (1)223,3, kun pudotin Jonna ja Decon kyydistä Hämeenkylässä. Me olimme Renan kanssa todella väsyneitä ja Rantikin riittävästi niin ettei ollut häiriöksi.

Lauantai-illan auringonlasku. Yö ei vielä pimene Kokkolan korkeudella

Rena jollain viikonlopun radoista. Kuvat: Petra Tiittanen