Perjantaina 24.7. pakkailin tavaroita autoon ja ihmettelin, kuinka kukaan saa mahtumaan autoonsa koirien lisäksi useamman kuin yhden ihmisen leirikamat ja vielä sen ihmisenkin. Tai monta! Kaiken tarpeellisen (ja ehkä vähän tarpeetontakin) sain sopimaan autoon, mutta ei sinne olisi ketään muuta kyytiin mahtunut…

Kun matkalla Pomarkkuun alkoi satelemaan, niin olin suorastaan helpottunut, koska sää oli aivan tarpeettoman kuuma autolla matkustamiseen. Sade ei ihan hirveästi ilmaa viilentänyt mutta eipä myöskään aurinko paistanut. Perillä jouduin pohtimaan sitä, kastuuko enemmän ilman sadetakkia vai sadetakin kanssa – hikistä oli. Onneksi hiostava keli väistyi viikonlopun aikana samalla kun sää alkoi kuivumaan.

Lauantai-aamuna suurin osa leiriläisistä lähti metsään. Minä jäin odottelemaan, että kepot heräilisivät ja auttaisivat minua purkamaan agilityesteet kuorma-auton lavalta. Kun esteet oli saatu levitettyä pihalle, treenailin aikani Rena kanssa ja otin sen jälkeen Rantin ulos seurustelemaan niin kauan kun useimmat koira olivat vielä poissa. Tästä tulikin viikon rutiini. Viikonlopun jälkeen ei enää tarvinnut treenata yksin, kun Erika saapui kouluttajaksi ja muitakin agilitaajia ilmestyi paikalle.

Harjoittelin viikon aikana yksittäisiä esteitä: pujottelua, puomille vauhtia, pituutta, keinua. Tein myös irtoamisharjoituksia, hyppyharjoituksia, sylkkäritreeniä mm. Erika rakensi ensi töikseen radan, jonka alku osoittautui hankalaksi, vaikkei sitä heti olisi arvannut. Radanlukutaito on edelleenkin hetkittäin hukassa. Erika harrasti myös takaakiertoja enemmän kuin Renan suunnitelmiin sopi – se alkoi kolmantena peräkkäisenä treenipäivänä himmailemaan ”vääntö”kohdissa ja tiistaina ja keskiviikkona Erika miettikin Renalle sitten vedätettävämpiä ratoja. Persjättöäkin tuli harjoiteltua ja saattaisi olla Renalle ihan toimiva ohjaustekniikka sellaisissakin paikoissa, missä en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksikaan. Kohtuuhyvin Rena jaksoi viisi peräkkäistä päivää kaksi treenikertaa päivässä.

Viikonlopun oli leiri aika hiljainen, mutta sunnuntai-iltana ja maanantai-aamuna alkoi porukka lisääntyä ja leirillä käydä vilske. Salsa tuli Marian ja Maijan kanssa leirille jo – sunnuntaina? – sori, päivät ehti mennä sekaisin. Joka tapauksessa kävin Salsan ensimmäisenä leiripäivänä mukana iltapäivän hakumetsällä. Sain toimia parille koiralle maalimiehenä, syödä mustikoita ja seurata, miten innokkaasti Salsa lähti ensi kertaa maalimiehen perään. Tosi innokkaasti lähti, olihan palkkana – joka maalimiehen unelmaherkkua – naudanmahapullia ! Seuraavana päivänä Salsa oli kuulemma jo lahjakkaasti etsinyt piilossa olevaa maalimiestä ilmavainuisesti. Hyvä tyttö!

Maija ja Salsa ehtivät myös käydä peltojäljellä (Salsa oli vähän huonovointinen eikä sinä päivänä innostunut makupaloista) sekä Suskin tottiksessa. Olin torstai-aamuna seuraamassa Maijan ja Salsan sessiota – aika ylpeänä . Suski kehui treenin päätteeksi, että Salsa jaksoi tosi hyvin keskittyä 10-kuiseksi pennuksi, siksi sessio vähän venyi, ja molemmat olivat nopeaoppisia, sekä koira, että ohjaaja. Kaiken tämän touhun keskellä Salsaa ”kiusattiin” vielä trimmauspöydällä useampana päivänä. Onneksi typy(kät) pääsi aina yöksi kotiin nukkumaan.

Kaapo kävi Mikan ja Marin kanssa leirillä maanantaina ja tiistaina. Poijjaat kävivät metsäjäljellä ja hienosti kuulemma sujui. Kaapo osallistui myös totojuoksuun ja Juha Korrin leikitykseen ja vauhtia ja intoa riitti molempiin. Harmi, ettette voineet olla pidempään (arpajaisvoitot ovat kuitenkin tallessa).

Keskiviikkona alkoivat kilpailut. Päivään mahtuivat sekä Tuomaan Tuoppi että leirinäyttely. Yleisöltä piilossa oli vielä tuomarikoulutus ja koearvostelutilaisuus. Pirjo pyysi Rantia mukaan koearvosteluun ja mikäs siinä, eihän se kauaa kestä, kun on vaan yksi tuomarikokelas… vai? Olen ollut mukana aika monessa koearvostelutilaisuudessa ja silti hairahduin ajattelemaan moista – muisti on hyvä silloin kun se toimii. Olin ilmoittanut Renan iltapäivällä leikitykseen ja kuvittelin ehtiväni molemmat. Olisin kyllä ehtinytkin, jos leikitys olisi ensin tehty alta pois, mutta hälytys Rantin valmistautumiseen tuli turhan aikaisin ja sen sijaan, että olisin käynyt Renan kanssa Juhan leikityksessä, odottelin kollegion alkamista rähjäävän Rantin kanssa. Eli leikitykset jäi sillä kertaa.

Ranti oli kerännyt niin monta päivää kierroksia, että se rähjäsi ihan hullun lailla kaikille koearvostelupaikalla olleille koirille, niin uroksille kuin nartuillekin. Se ei tietenkään auttanut yhtään asiaa, että paikalla oli muitakin rähjä-rolleja. Niin paljon barbituraatit sitä kuitenkin väsyttävät, että kun viimein pääsimme yksittäisarvosteluun, Ranti ei jaksanut enää riehua eikä edes ryhdistäytyä. Raakiksi se oli sinne valittukin, joten ei sinänsä haitannut . Paninpa vaan merkille, miten helposti uupumus yllätti.

Iltakuudelta piti alkaa leirinäyttely ja ainakin kehän rakentaminen alkoi aika pian kuuden jälkeen . Glegdale-edustus oli ihan kohtalainen: Sälli tuli leirille varta vasten näyttelyyn ja esiintyi junnu-uroksissa, Ranti oli vetskuissa, Salsa junnunartuissa ja Rena käyttöluokassa. Ja kaikille luokkavoitto - Salsalla ja Renalla oli sentään kilpailuakin luokassaan. Rantin hain suoraan huoneesta kehään ja Maria pyöritteli kehän laidalla hiirtä käsissään ja voitte uskoa, että kehässä oli ihan eri näköinen koira kuin aikaisemmin päivällä. Voi sitä intoa ja ryhtiä! Ranti sai hienon arvostelun, jossa ei ”pieniä puutteita” turhana lähdetty erittelemään . Tytötkin esiintyivät erinomaisesti, mutta eivät olleet ilmeisesti erityisesti tuomarin mieleen.

Torstai-aamuna oli väki taas vähentynyt, mutta se ei haitannut agilitykisojen pitämistä. Rena voitti puhtaalla radalla, mutta Erika oli ilkeämielisesti laittanut ihanneajan sellaiseksi, että Rena teki tavanomaiset 5 sekuntia yliaikaa . Pablon malja ja hieno, prinsessalle sopiva vaaleanpunainen froteeloimi pakattiin kotiin vietäväksi. Rena ehti kuin ehtikin vielä leikitettäväksi Salsan ja muiden tottistelujen jälkeen ja ennen ruokaa. Epäilin etukäteen, että noinkohan Renalla riittää intoa taistella pitkän viikon päätteeksi vieraan miehen kanssa, mutta yllätyin iloisesti: Rena taisteli patukasta paremmin kuin minun kanssani konsanaan. Juha sai Renan uskomaan, että se oli vahva voimanainen, kun jaksoi kiskoa miestä perässään . Kantaessaankin Rena piti patukkaa useimmiten rauhallisella otteella. Rauhallinen ote on tullut noutoharjoittelun myötä, ennen sitä Rena siirtyi välittömästi saaliin tappamisesta repimiseen, mitä sitä turhaan kanniskelemaan. Repiminen tulee edelleenkin helposti esiin, varsinkin karvapatukoilla, jos Rena saa ne hetkeksikään itselleen. Leikitys antoi ajattelemisen aihetta siinä mielessä, että joudun kyllä itse treenaamaan ”heikompana” oloa, jotta Rena aktivoituisi paremmin taisteluleikissä ja saisi siitä paremmat kicksit. Se kunnioittaa minua tällä hetkellä vähän liikaa, jotta osaisi nauttia taisteluleikistä kanssani ihan täysin rinnoin.

Oli tosi kiva nähdä, että Rena oli vielä viimeisenä päivänäkin intoa täynnä, melkein uskalsin jo siinä vaiheessa todeta: Rena is back! Hirveät kolme kuukautta viimeinkin takanapäin? Leiri sujui kaikin puoli loistavasti. Ainoa ikävyys oli se, että Ranti ontui heti ensimmäisenä leiriaamuna ja jouduin aloittamaan sille taas kipulääkkeen syöttämisen. Selkä on aloittanut uudelleen vihoittelun ja se ei ole kiva juttu. Mutta muuten: kivaa seuraa, paljon unta(!), ihana rantasauna ja uintia(!), hyviä treenejä, hyvää ruokaa, sopiva leirisää ja reippaita Renan lapsia. Mitä sitä muuta voi ihminen kesällä kaivata?

Salsa ja Maija hakumetsällä

Kaapo juoksee kovaa!

Kaapo taistelee

Kaunis Salsa

Taitava Rena                                                     kuva: Minna Pohjolainen