Viikonloppu meni ohi aivan liian nopeasti, niin kuin aina.

Lauantaina tartuin härkää sarvista - tai Rantia karvoista - ja hurautin koneella karvat pois. "Hurauttaa" on hieman liian optimistinen ilmaisu; Rantin trimmaus koneellakin kesti melkein kaksi tuntia. Oster A5:kään ei uppoa airiksen turkkiin kovin syvälle kerrallaan. Homma helpottunee, kun karva ajelun myötä ohenee ja pehmenee. Vedin koko koiran kymppiterällä, kun en muuten saanut mielestäni siistiä. Kylkiä kun piti paikoin ajaa aivan karvattomaksikin, että sain ihottuma-alueet hoidettua.

Pistelevien karvanpätkien määrä on kestämätön konetrimmaukse jälkeen. Kävimme Rantin kanssa yhdessä suihkussa, kun homma oli ohi. Periaatteessa koira kai pitäisi pestä ennen leikkausta, mutta arvostan enemmin sitä, että saan irtokarvat pois koirasta(kin). Tämä oli eka kerta, kun konetin koko koiran ja näin hieno siitä tuli:

Mei lì ja Erja olivat taas matkalla, tällä kertaa Riikassa. Lauantaina oli peräti kaksi näyttelyä, kansainvälinen sekä terrierierkkari. Trimmaustouhujen keskelle sain viestin, että junnuserti kv-näyttelystä on plakkarissa. Illalla uutiset sitten täydentyivät: Mei lí oli ryhmänäyttelyssä ROP ja kolmas Latvian junnuserti sekä sitä myöten sekä Latvian, Liettuan että Viron junirivalionarvo hankittuna! Hienosti tehty molemmat: Mei lì 13 kk sekä trimmaaja-handleri Erja!

Rena ei päässyt suihkuun vaikka olisi kovasti halunnut, joten korvaukseksi vein sen metsälenkille, jonka päätteeksi treenasimme hieman noutoa parkkipaikalla, vähän kaikkia osa-alueita.

Sunnuntaina meillä oli kaksi kisaa Purinalla, hyppy- sekä agilityrata. Sunnuntai-iltapäivät eivät ole parhaita starttiaikoja minulle, en oikein saa kisoihin lähtemisen meininkiä. Nytkin tajusin vähän yllättäen, että pitäisi jo olla tekemässä lähtöä, jos aikoo ajoissa ehtiä. Tavarat olivat lähestulkoon valmiina, joten ei muuta kuin vaatteet vaihtoon ja menoksi. Purinan pihalle parkkeerattuani sitten oivalsin, että kilpailukirja ja rokotustodistukset olivat kotona työpöydällä.

Siis takaisin kotiin, paperit matkaan ja jälleen Purinalle. Onneksi matka ei ole tuon pidempi, mutta kyllä siihen yli 10 minuuttia suuntaansa kuluu. Kilpailut olivat ennemmin etuajassa, kuin myöhässä, joten lämmittelin Renaa sisällä hallissa, kun aikaa ilmoitettuun rataantutustumiseen oli vain n. 15 minuuttia, kun viimein ilmoittauduin kisaan. Ehdimme onneksi rataantutustumisen jälkeen tehdä pienen kierroksen ulkona ja lämmitellä hallin päässä matalilla hypyillä ennen omaa vuoroa.

Rena ei ollut radalle lähdettäessä parhaimmillaan. En tiedä sitten oliko syynä pari koiraa, jotka rähähtivät sille, kun liikuimme hallissa edestakaisin vai olivatko esteet vaan väärän väriset... Jouduin lähdössäkin torumaan sitä kerran, kun se nousi omia aikojaan, mutta sen jälkeen Rena pysyi paikallaan - vaikka korvat olivatkin rusetilla. Alku oli hyppy, rengas, hyppy, kääntö oikealle putken kauempaan päähän, hyppy ja kepit, joille lähestyminen oli  suorassa tai avoimessa kulmassa riippuen hypyn suunnasta. Putkesta hypylle oli pidempi matka kuin hypystä kepeille, joten vauhtiakin oli. Olin ehtinyt ajatella, että sisäänmeno kepeille ei ole maailman helpoin, mutta en pitänyt sitä myöskään erityisen vaikeana. Jotenkin sain kuitenkin Renan hämääntymään ja se kiepsahti jaloissani ympäri ja jouduin ohjaamaan sen kepeille uudelleen. Rena aloitti oikein, mutta ohitti toisen välin. Palautin sen oikeaan väliin ja sen jälkeen keppien suorittaminen olikin sitten lähestulkoon mahdotonta.  Rena oli tulossa ulos lähes joka välistä ja jouduin palauttamaan sen oikeaan kohtaan kai kolme kertaa. Vaadin sen suorittamaan joka välin ihan periaatteesta.

Kun sitten viimein sain Renan oikeasta välistä ulos, päätin "varmuuden vuoksi" ohittaa seuraavan aidan eli varmistaa hylyn. Hylky tuli tosin ihan omia aikojaankin, kun minun piti saada Rena u-putken kauempaan päähän, mutta käänsin sille selkäni, jolloin se mitä ilmeisesti tulkitsi ohjaukseni persjätöksi ja sukelsi selkäni takaa putken väärään päähän. Mainittuja ongelmia lukuunottamatta rata meni hyvin ja sain loppuradalla tehtyä aivan luontevan takaaleikkauksen kohtaan, johon olin alunperin suunnitellut valssia. Siis ihan hyvä rata - jos ei ota huomioon mahdottomia keppejä ja yhtä tahallista ja yhtä tahatonta hyllyä .

Jäähdyttely- ja lämmittelylenkeillä mietiskelin keppiongelmaa. Rena teki kepit hienosti harjoitteluesteillä ennen kisaa ja myöskin heti sen jälkeen. Olin vähintäinkin ulalla siitä, mitä radalla tapahtui. Mietin, että minun täytyy osata ottaa kepit rennosti agilityradalla ja jotta se onnistuisi, päätin, että keppejä en tällä kertaa korjaa, menivät ne miten tahansa. Toinen missio oli tietysti suorittaa kaikki kontaktit oikein.

Toiselle radalle lähdettäessä Rena oli paljon paremmassa vireessä, vaikka jäikin istumaan korvat niskassa, kun käskin sen pysymään paikallaan. Oli kuitenkin ensimmäinen kerta aikoihin, kun ei yrittänytkään liikkua ennen käskyä! Minäkin maltoin pysähtyä ja antaa ensin suullisen luvan ennen kuin liikuin itse. Mutta sitten kai luulin, että minulla on jostain syystä kiire ja käänsin selkäni Renalle ja pinkaisin liikkeelle, jolloin Renallekin tuli kiire ja ensimmäinen rima tippui.

Alku oli lähes sama kuin hyppyradalla, mutta nyt putkesta mentiin puomille. Se sujui hyvin. Puomin jälkeen hyppy, käännös vasempaan, hyppy ja putki. Jos putkea edeltävän hypyn olisi hypännyt suoraan, suunta olisi osoittanut putken puoleen väliin, mutta kun tulosuunta oli mikä oli, niin koiran nenä osoitti suoraan putken väärään päähän. Ja koska Rena on vaihteeksi suht vauhdikas ja estehakuinen, niin ei ihan riittänyt, että minä vain olin putken oikean pään puolella. Kumma juttu!

Osasin kuitenkin taas jatkaa sujuvasti matkaa ja loppurata oli hieno. Aan sekä keinun kontaktit olivat hyvät, välistä veto ja kepit sujuivat hienosti, mutta kaikkein ylpein olen loppusuorasta: keppien jälkeen oli vielä muuri ja kaksi hyppyä. Muurilla olin vielä Renan kanssa melkein tasoissa, mutta jäin jatkossa jälkeen, kun Rena irtosi loppusuoralle ja maaliin. Odotin koko ajan, että se kääntyy kysymään lupaa, mutta mitä vielä! - yhtään ei odotellut kuin vasta maalin jälkeen. Hihkuin koiralle kehuja siihen malliin, että joku saattoi luulla, etten ymmärtänyt meidän tehneen hylkyä .

Päivän saldona siis kaksi hylkyä. Jotain toivoa minulla kai vielä on, koska nyt osasin kummallakin radalla etukäteen pongata ongelmakohdat (tai ainakin osan niistä) - ehkä joku kerta osan vielä tehdäkin asialle jotain! Janitan opit eivät siis ole menneet ihan hukkaan...

Päivän tuloksen tekijä oli taas Mei lì. Jälleen junnuserti ja PN2 Riikan toisessa KV-näyttelyssä. Nyt on Mei línkin reissut vähäksi aikaa reissattu. Tervetuloa kotiin, Balttian valloittaja!