Tänään palasimme tositoimiin, eli olin saanut ilmoitettua Renan ALO-luokkaan Kirkkonummen toko-kisoihin. Minunhan piti siirtyä Renan kanssa avoimeen luokkaan ilman TK1:tä, kun ei se tullut suoraan kolmella kokeella, mutta kun noudon vääntäminen on vienyt niin tolkuttoman kauan, niin päätin ottaa tuntumaa kilpailuihin vielä yhden alokasluokan kokeen verran. Kirkkiksen kisat olivat ainoa mahdollisuus vielä tänä syksynä - ennen seuraavaa juoksua ja valeraskautta.

Valitettavasti koe osui samalle päivälle kuin Ransujen agilitypäivä, jonne olin myös saanut kutsun (vaikka jouduinkin oman "ransulaiseni" Ransunpoika Rantin jättämään kotiin). ALO alkoi kahdeltatoista - samaan aikaan kuin ransulaisten treenit Ninan luona - mutta onneksi Rena oli ensimmäinen luokassaan. Ehtisin siis Ninallekin, kun lähtisin heti oman suorituksemme jälkeen - se oli sitten herran huomassa, miten saisin kilpailukirjani takaisin.

Olimme Kirkkonummella yhdentoista aikaan  ja ehdin hyvin kävelyttää Renaa hieman ja treenaamaan pihalla liikkeet läpi. Kävin myös sisällä hallissa Renan kanssa seurauttamassa lihapullalla ja vaatimassa ihmisten ja muiden koirien ohittamista seuraten myös ilman esillä olevaa palkkaa. Puolentoista voi-suorituksen ajan Rena odotteli autossa, ennen kuin otin sen uudestaan sisälle halliin. Jouduin ja ehdin pyörittelemään sitä jonkin aikaan, enne kuin ALO-luokka todella alkoi.

Tuomarina oli Ossi Harjula ja hänellä oli myös tuomariharjoittelija sekä liikkeenohjaaja kehässä. Luoksepäästävyydessä Rena nousi seisomaan ja kallistui hieman poispäin - 9. Paikallaolossa ei ollut mitään huomautettavaa. Rena tippui maahan käskystä, pysyi liikkumatta (kaksi kertaa haisteli maata muutaman sekunnin), nousi ylös käskystä. Tätä olimme jumpanneetkin odottaessa, koska se ei onnistunut heti aamusta. 10.

Pääsimme kehästä ulos toisen paikallaoloryhmän suorituksen ajaksi ja kävimme ulkona harjoittelemassa vasemmalle kääntymistä  ja palasimme sitten halliin odottamaan kehään pääsyä. Rena oli ihan mukavati kuulolla - ei kaikken räväkimmillään, mutta kuitenkin messissä koko ajan.

Hihnassa seuraaminen sujui ok. Käännös vasemmalle oli huono, ensimmäinen istuminen jäi tekemättä ja seuraamisessa oli väljyyttä, mutta paikka ja kontakti pysyivät. Ainoa pieni katkos kontaktissa oli, kun harjoitusarvostelija siityi lähemmäksi takavasemmalle (tuomari seurasi oikealla), mutta jättäytyi sitten onneksi aavistuksen kauemmaksi. Pisteitä 8,5.

Vapaana seuraamisessa vasemmalle käännös oli yhtä huono. Ensimmäinen istuminen tehtiin, mutta lopussa annoin lisäkäskyn, jotta Rena istuutui. Väljyyttä oli enenmmän, kuin hihnassa, mutta kontakti säilyi. 8.

Maahanmenossa Rena jäi seisomaan. Annoin toisen napakan käskyn, mutta ei minkäänlaista yritystä käydä maahan. Olin ottanut maahanmenon ja seisomisen kertaalleen pihalla ja ne suijuivat hyvin, joten en viitsinyt jauhaa. Vahvistin kuitenkin seisomista vierelle paluuta harjoitellessa, joten sen on täytynyt saada typykän pakka sekaisin. Ja niin kuin minä luulin, että jäävät viimeinkin sujuu . 0

Luoksetulo oli reipas, loppuasento hieman vino - 9.

Liikkeestä seisomaan jäämisessä Rena onneksi jäi seisomaan . En tietenkään nähnyt, kuinka sen sen teki, mutta oletan että tavanomaisesti: hypähti hieman sivuun. Sivulle paluu ja loppuosa muutenkin ilman ongelmia - 8,5.

Hyppy oli täydellinen. Rena pysähtyi nille sijoilleen, kun annoin "seiso"-käskyn ja liikkui vasta kun sanoin "istu" - 10. Kokonaisvaikutuksesta 9. Yhteensä 161 eli ykköstulos jopa yhden pisteen pelivaralla . Yhtään pistettä ei tullut ilmaiseksi. Mukava olisi tietysti ollut saada parikymmentä pistettä enemmän, mutta ykköstulos on ykköstulos ja koulutustunnus koulutustunnus, ja kehäkokemus Renan kanssa muutenkin niin miellyttävä että olin todella tyytyväinen. Loppupisteet kysyttyäni pyysin yhtä tuttua ottamaan kisakirjani ja pakkasin koiran ja itseni autoon. Vasta Espoon puolella huomasin, että olin unohtanut palautta numeroliivin...

Ehdimme kuitenkin Ransutreffeille juuri parahiksi "kilpailevien" rataantutustumiseen. Nina oli tehnyt taas hyvän treeniradan. Rena oli yllättävänkin hyvässä vireessä ja sain taas monta hyvää neuvoa eli hyvä treeni! Hauskaa oli myös nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa ja niitäkin, joiden näkemisestä ei ole niin pitkää aikaa . Eikä ne nyyttikestitkään oleet hullummat . (= pöydät notkui ihania herkkuja ja ainoa ongelma oli se, ettei vatsa vetänyt kaikkea, mitä olisi tehnyt mieli..)

Kun viimeinkin selvisimme Renan kanssa kotiin asti, piti lähteä välittömästi ulkoiluttamaan Rantia, jonka jälkeen koirat taas autoon ja kohti Puolarmetsää, jotta sain palautettua numeroliivin Kirkkiksen ylitoimitsijalle huomisia kisoja varten. Samalla sain myös kilpailukirjan ja luokanvaihtomitalin. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun unohdin palauttaa numeroliivin kilkpailupaikalla - toivottavasti myös viimeinen .