Pitänee kirjata ylös maanantain treenit ennen seuraavia... Maanantaina oli siis marraskuun kimppatokovuoro hallilla. ATD:n syyskokous sattui samalle ajalle, joten Renan lisäksi hallissa oli ensimmäisen tunnin vain kaksi muuta koiraa. Tilaa siis oli mukavasti.

Keskityin seuraamisharjoituksessa kehumaan oikeasta paikasta ja puuttumaan virheisiin uudella seuraa -käskyllä. Tein myös paljon lähtöjä, eli palkkasin jo muutaman askeleen seuraamisesta saalisleikillä, kun paikka säilyi. Tein myös sivulletuloja ja paikallakääntymisiä, joissa Rena sai keskittyä oikean perusasennon hakemiseen.

Koiran taakse siirtymistä sen seistessä harjoittelimme taas ja vaikeaa se on vieläkin. Etupalkalla sujuu enimmäkseen ja kolme metriä onnistuu kyllä, mutta neliökävelyyn varmuus ei kyllä riittäisi - ei se kyllä ole ihan vähään aikaan ohjelmassakaan muuta kuin lauantain kurssilla. Kaveria pyysin avustamaan seisomaan jäämisessä, eli kertomaan, milloin Rena pysähtyy oikeaan asentoon. Pysähdys tuli oikein joka toistolla ja edellisen viikon palkkaamiset heittämällä oikealla kädellä olivat riittäneet suoristamaan asennon. Hieno juttu! Nyt keskityn tekemään kaikkia jääviä sarjassa, sillä seisomisen hiomisessa maahanmeno on alkanut kaivata muistuttelua joka kerta ja istuminen ehti kadota kokonaan. Tein liikkeestä istumisia avun kanssa, kun ei ilman sujunut.

Ruutuun lähetyksen tein kerran, ruudussa olevalla palkalla. Toisella kerralla lähetin Renan tyhjään ruutuun (lyhyt matka) ja pysäytin seiso-käskyllä, ennen kuin heitin palkan. Kolmannella kerralla lähetin taas tyhjään ruutuun ja Rena kiepsahti palkan toivossa  ympäri jo ruudun etureunalla. Uudella käskyllä sain sen etenemään parempaan paikkaan ja palkkasin sinne.

Luoksetuloa pari kertaa stopilla ja muutama kerta ilman. Tällä hetkellä melko ongelmaton liike, perusasento ei aina ole ihan täydellinen, eli keskityn siihen. Pysähtymistä ei kannata hirveästi tässä vaiheessa jankata. VOI-luoksetuloa ajatellen harjoittelimme myös juoksusta maahanmenoa, eli juoksin samaan suuntaan tai takaperin ja avustin maahanmenon. Eli nopeatempoista leikkiä.

AVO-kaukoja tein reilulla matkalla ja maa-seiso-maa ja istu-seiso-istu tekniikkaharjoituksena. Seiso-istu ja seiso-maahan tarvitsee vielä tarkkaa ohjausta, että menee teknisesti oikein. Yritän nimittäin opettaa siirtymiset niin, että takajalat pysyy paikallaan, koska minusta siinä asennonvaihdot menee vähän luontevammin airikselle, mutta saa sitten nähdä, mikä on lopputulos. AVO-kaukot sujuvat kuitenkin just fine.

Noutotreenit olivat se osa, mikä meinasi saada mielen apeaksi, mutta eihän missään voi koko ajan edistyä, väkisin tulee välillä takapakkia. Renalla ei vire hallissa ole aivan yhtä hyvä kuin Decon kanssa treenatessa ja siinä vaiheessa, kun kapulan poimiminen oli vaikeaa niin sitten se kanssa oli . Teimme kuitenkin onnistuneesti kapulan pitoa sivulla ja seuraamista kapula suussa. Vahvistan nyt  toistaiseksi sitä. TOKO3-kurssista menee kyllä puolet hukkaan, jos en saa noutoa edes jonkinlaiseen kuosiin parissa viikossa.

Juu, ja otsikko kertoo lähinnä vaan siitä, että olen kuunnellut koko viikon Brucea .