Sunnuntaiksi tein Erikan ja Koodin kanssa treffit kartanolle. Vähän jännitti, onko parkkipaikka sulanut, ja pääsenkö edes sille puolelle Kehää uimatta, kun en ollut käynyt sillä suunnalla ikuisuuksiin. Kävelytietä oli onneksi korotettu sillan jälkeisessä notkossa, joten yli pääsi lähes kuivin jaloin. Parkkipaikkakin oli 'lähes' sulanut. Pieni kaistale lumetonta asfalttia ja sillä "nuudeleita", jotka paljastuivat lähemmässä tarkastelussa vaahteran iduiksi . Märkä/luminen asfaltti oli taas tosi hyvä uusi häiriö.

Tein Renan kanssa seuraamista, jäävät, kaukot, noutoa, ruutua, luoksetuloa ja pienen paikallaolon. Seuraaminen kädellä. Jäävissä seuraaminen sitten huonompaa, mutta asennot oikein. Noutoa varten Renaa nostatettiin Koodin vauhtinoutojen katsomisella ja kapulalla leikkimisellä. Onnistuin taistelemaan kapulasta Renan kanssa, mikä on positiivista. Kun Rena kerran "eksyi" matkalla kapulalle, vein sen takaisin puuhun kiinni, jossa sai katsella Koodin tekemistä. Ärsytettiin vielä Erikan kanssa Renaa riekkumalla kapulan kanssa ja sehän innostui jopa haukkumaan. En ikinä olisi kyllä uskonut, että tulee päivä, jolloin ilahdun siitä, että koira haukkuu treeneissä... Eli jotain nostetta saatiin, ja hetkittäin ihan positiivisia osasuorituksia . Kyllä me nouto vielä kasaan sadaan - luja usko siirtää vaikka vuoria...

Ruutuaa yritin treenata ilman targettia, kun viisaammat niin ovat neuvoneet. Kovin lyhyeksi vaan jäi vielä etäisyys... Luoksetulosta tuli häiriöluoksetulo, kun Koodi ja Erika olivat niin lähellä sivussa, että Renan piti tehdä mutkaa. Jos jotain positiivista haluaa etsiä, niin loppuasennot tulivat enimmäkseen napakasti perille asti. Paikallaolon Rena teki yhdessä Koodin kanssa. Olin piilossa noin 2,5 minuuttia. Koodi ehti tehdä samassa ajassa monta paikallaoloa . Lopuksi vielä pysähtymisiä niin, että kuljeskelin ympäriinsä hiiri kädessä ja huutelin vuoronperään "maahan" ja "seiso". Yllätysyllätys: joka kerta oikea asento  - mikähän on se käsky, millä Rena jäävissä kääntää korvat pois päältä, kun lähdetään liikkeelle?? Seuraa? Samperin narttu, se ehtii tätä menoa kuolla, ennen kuin mä opin ymmärtämään sitä!