Agility on piristänyt hetkittäin sekä minun että Renan mieltä. Osallistuimme 5.-6.6. Stadi Gamesiin. Molempina päivinä Laakson kentällä oli sekä hyppy- että agilityrata. Lauantain hyppyrata meni virheittä, agilityradalla tuli sama virhe kuin Kirkkonummella: putken jälkeen tultiin kepeille aivan keppien suuntaisesti ja Renalla oli ilmeisesti vaikeuksia hahmottaa koko este - se vaikutti lähinnä hämmentyneeltä. Kieltovirheen lisäksi korjaaminen vei aikaan, joten tulos oli himpan alle 10. Sunnuntaina molemmat rajat sujuivat virheittä ja ihanneaikaankin päästiin, joten kilpilukirjan merkinnät lähes tuplaantuivat viikonlopun aikana.

Viime lauantaina oli kaksi starttia Riihimäellä. Etukäteen ehdin ajatella, että on vähän tyhmää kisata hallissa kesällä, mutta lauantaina se oli ihanaa. Ulkona oli sellainen myrsky, että esteet olisivat kyllä lennelleet. Lauantaina Purinalla käyneet tiesivät kertoa, että ulkokentällä ei ollut yhtäkään siivellistä estettä pystyssä . Mutta hallissa oli siis mukavaa. Hyppärillä unohdin kumpaan päähän putkea koira piti ohjata, joten arvoin tietysti väärän pään... Jokohan sitä dementikkoluokkaa olisi joku viemässä eteenpäin?   Agilityradalla puolestaan muistin radan ja se päästiin läpi virheittä. Yliajan puolelle meni 1,5 sekuntia.

Vauhtimme on parantunut kevään ensimmäisistä kisoista, mutta vielä on varaa parantaakin. Renan kanssa on taas kiva kisata ja treenata, kun se on nykyisin tasaisempi, suorastaan ennakoitavissa. Vaikka edelleenkin näkee, että se tekee ensisijaisesti minun mielikseni eikä siksi, että se olisi itse ihan hulluna agilityyn, se on kuitenkin taas vapautunut ja iloinen radalla ja harjoituksissa.

Tiistaitreeneissä ei ole ollut tarjolla mitään ihmeellistä ja uutta, mutta on kiva päästä treenaamaan kesäkelillä ulos. Kontakteja olen vahvistanut joka viikko ja ne ovat kohtuullisella mallilla. Tänään sain Renan "alas" -käskyllä tulemaan kivelta 2on2off-asentoon . Keppejä ja putkeen irtoamista on tullut myös vahvistettua.

 

Ai  että mika Industrial Disease? Soitin pari kertaa Telegraph Roadin läpi ja nyt soi Dire Straits päässä niin lujaa, että sen on pakko kuulua jo pään ulkopuolellekin!