Matka Tanskaan juhannuksena ei sujunut ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, mutta sujui kuitenkin. Alun perin olin varannut koirille hoitopaikan Hölsöiltä ja Erjan piti lähteä mukaan – hänhän oli taas tavan mukaan tehnyt kaikki käytännön järjestelytkin. Erja ei kuitenkaan päässyt lähtemään ja Renakin meni lopulta hoitoon Mantan ja Mei lìn kaveriksi Millolaan. Mutta lentokone nousi tostai-aamuna 9:35, kuten aikataulussa luki.

Kastrupin autovuokraamon luukulla tapasin sitten Kirsin, jonka kanssa poimimme Erjan meille vuokraaman auton. Piti olla VW Golf, mutta ei ihan ollut . Saimme kulkuneuvon kuitenkin kolhuitta ulos parkkihallista ja ensimmäisellä tauolla löytyi pakkikin, kun oikein kovasti etsi, eikä sen jälkeen ollutkaan mitään ongelmia ennen kuin auto piti tankata – mutta siitä myöhemmin.

Meidän "golf"

Matkaa Kööpenhaminasta majapaikkaamme Sdr. Ommeen kertyi melkein 300 kilometriä. Tanskan teillä on ihan hyvä ajaa – jos vaan löytää risteykset. Moottoriteillä ei ollut ongelmaa, varsinkaan, kun meillä oli Heikki matkassa opastamassa, mutta pienien teiden risteyksiä ei meinannut löytää edes Heikin avulla. Ennakoivia risteysmerkkejä ei juurikaan ollut ja tien viitat risteyksessä olivat korkeintaan polven korkeudella ja hukkuivat heinikkoon. Selvittämättä jäi, miten tanskalaiset itse löytävät oudoilla teillä oikeat risteykset. Tanskalaiset tuntuvat muutenkin pitävän vaatimattomista sisäänkäynneistä: puodit yllättivät aina suuruudellaan.

Edellä mainituista syistä teimme muutaman kunniakierroksen hotellilla, ennen kuin osuimme parkkiin, mutta sitten auton saikin melkein oven eteen. Huone oli tilava ja siisti, henkilökunta ystävällistä ja ruoka oli hyvää ja sitä oli vähintäänkin riittävästi.

Perjantai-aamuna ajoimme Heikin opastuksella Herningiin. Hieman maaseutu-sightseeingiä tuli tehtyä, kun yhdestä kätketystä risteyksestä ajoin taas ohi, mutta se kierros oli ihan mielenkiintoinen. Herningissä oli helppo ajaa ilmaiseen ja tilavaan parkkiin, toimitsijakortilla pääsi ilmaiseksi sisään ja tilava näyttelyhalli löytyi helposti. Herningin messualue on tosi laaja ja siellä on monta erillistä hallia, mikä teki näyttelystä hajanaisen katsojan kannalta, mutta koirien kannalta se oli ihanteellinen: hallien välissä oli nurmikkoalueita, jonne pääsi tarpeilleen, eikä tarvinnut kulkea pitkin ahtaita käytäviä.

Olin airiskehän laidalla hyvissä ajoin ennen arvostelun alkua. Siellähän sitä oli tuttuja jututettavana, joten yksin ei tarvinnut olla eikä pitkästyä odotellessa. Kuvausolosuhteet olivat heikonlaiset, mutta räpsin mitä räpsin. Pienoinen pettymys oli se, että Keski-Euroopasta ei ollut kuin pari koiraa mutta eipä niitä ollut montaa Ruotsistakaan. Tanskalaisetkaan eivät olleet omaa näyttelyään miehittäneet, ja niiden koirien perusteella, mitä paikalla Tanskasta oli, en ihmettele miksi. Parin norjalaisenkaan taso ei huimannut. Mannermaan koirat piti varmaan poissa tuomarivalinta. Olisin kuitenkin olettanut, että joku keksisi tulla edes esittelemään koiriaan, vaikkei voittoja olisikaan odotettavissa. Kun matkakin oli lyhyt. Vähän samanlainen pettymys kuin englantilaisten puuttuminen Dublinista. Ei taida muut FCI:n voittajatitteleitä arvostaa kuin venäläiset ja suomalaiset…

Kauniita venäläisiä ja suomalaisia (ja virolaisia) sentään riitti. Onnittelut luokkasijoituksista! Kun koiria oli kuitenkin vain se 66 eikä arvosteluja kirjoitettu, oli kehä ohi aika nopeasti. Yksittäisarvostelu oli niin nopeaa, että vaikea siinä olisi ollutkin ehtiä ottamaan kaikista koirista yksilökuva. Luokkasijoituksia tuomari veivasikin sitten senkin edestä. Kukaan, jonka kanssa juttelin, ei keksinyt, mikä oli se *juttu*, jonka perusteella tuomari koirat järjestykseen pisti, mutta varmaan hän itse tiesi. Oman jalostuskoiran puute teki kai sen, etten jaksanut kovin intohimoisesti arvostelua seurata ja minulle oli aika yhdentekevää, mikä oli lopullinen järjestys. Olisi tietysti kiva, että kaverit pärjää, mutta aina ei voi voittaa. Vetskut varsinkin olisin laittanut toiseen järjestykseen, mutta tuomari on tietysti se, joka päättää. Pia ja Clyde sentään saivat luokkavoiton.

Loput päivästä vietin ostoksilla tai tokokehän reunalla. Valitettavasti pari suomalaista oli ehtinyt käydä kehässä – toinen niistä Nina – airisten arvostelun aikana, mutta loput katsoin. Lauantainakin myöhästyin ehkä varttitunnin, enkä nähnyt päivän ensimmäistä suomalaista koirakkoa. Lauantai menikin hyvin tokon ja markkinahallien parissa, en nähnyt yhtäkään näyttelykehää.

Tokon osalta ainoa harmitus (niiden missattujen suomalaissuoritusten lisäksi) oli se, etten ehtinyt olla paikalla enää sunnuntaina katsomassa yksilökisoja. Olisi ollut hienoa olla hurraamassa suomalaiset nelosvoittoon, mutta sainpa seurattua kisaa edes kahtena päivänä.

Sunnuntai-aamuna piti lähteä kotimatkalle ajoissa, sillä kone lähti 13:20. Hieman sydämentykytyksiä oli aiheuttaa navigaattorin kello, jota emme tietystikään olleet siirtänee paikalliseen aikaan ja se näytti perilletuloajaksi tuntia myöhäisempää kuin oikeasti oli. Onneksi Kirsi matkalla oivalsi asian .

Matkan haastavin osuus oli auton tankkaaminen ennen palauttamista. Tankkauskenttä oli ahdas ja auto isompi kuin oma Foordi, emme onnistuneet yksin selvittämään, miten rahalla maksaminen onnistuu ja piti laittaa Kirsi kysymään kassalta, tankin avausmekanismi ehti olla hukassa jonkin aikaa ja pois ajettaessa joku oli tukkinut ajoväylän niin ahtaaksi, että vieraalla isolla vuokra-autolla hirvitti ajaa läpi. Mutta siitäkin siis selvittiin.

Menomatkalla kone oli ollut niin vajaa, että sain istua penkkirivilläni yksin ja jonoja ei pahemmin ollut missään vaiheessa, mutta nyt sain jonottaa check-in luukulle noin miljoonan japanilaisen kanssa, jonottaa turvatarkastuksessa, kahvilassa ja vielä uudessa turvatarkastuksessa lähtöportilla. Kone oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta onneksi paikkani oli varauloskäynnin kohdalla, niin oli tilaa hengittää.

Helsinki-Vantaalla piti odottaa laukkuja noin 40 minuuttia, mutta sitten alkoikin olla reissu heitetty. Bussilla lentoparkkiin ja siitä kotiin, minne Erja toi saman tien Renan matkallaan Meilahteen. Kahvikupillisen jälkeen aloin etsiä tokotuloksia netistä ja ehdin parahiksi näkemään suorana lähetyksenä tokon palkintojen jaon isossa kehässä. Ihan tuli tippa linssiin.

Sen pituinen se juhannus.