Agirotu 2010 järjestelyistä vastasi tänä vuonna Ylöjärven koirakerho ja kilpailupaikkana oli Teivon ravirata. Agirotu oli pidetty samassa paikassa vain kaksi vuotta sitten, mutta se onkin ainoa agirotu vuoden 1997 jälkeen, jossa en ole edes paikalla käynyt.

Rena oli ilmoitettu perjantaina yhteen ja lauantaina kahteen viralliseen kisaan ja sunnuntaina pelkästään joukkueeseen. Hyvällä tuurilla maxi2 starttasi perjantaina vasta viimeisenä, joten ehdin hyvin, vaikka olinkin koko päivän töissä. Lämmintä oli enemmän kuin riittävästi jo perjantaina ja autossa meinasi tulla hiki, varsinkin kun jouduimme seisomaan kolmostiellä parikymmentä minuuttia jonossa ketjukolarien takia. Olimme kisapaikalla kuitenkin ajoissa ja majoituimme Matin ja Tiinan telttaan, joka oli jo iltapäivällä löytänyt paikkansa kolmoskehän laidalta - kaikki maxi2-luokan kisat oli merkitty kehään 3.

Raviradan keskustaan oli tehty neljä kehää nurmikolle, lisäksi siellä oli paljon tilaa päiväteltoille ja jopa yöpyjille. Vessat, ravintola ja kahvio olivat luonnollisesti raviradan ulkopuolella ja ravikatsomon ja sisääntuloportin välissä oli myös myyjien kojurivistö. Kun ottaa huomioon raviradan leveyden ja pituuden, niin kaikkialle joutui kävelemään melko pitkän matkan. Eli käveltyä tuli, vaikka ei käynytkään "missään".

Perjantain rata alkoi vähän myöhässä ja aurinko paistoi jo matalalta. En päässyt oikein fiilikseen, kun alusta oli pitkästä aikaa outo, aurinko paistoi silmiin ja kuumakin oli - vai olisiko vain väsy painanut työviikon päätteeksi? Renaakaan en saanut oikein viriteltyä, kun oli ottanut mukaani vain vinkuhiiren ja Rena odotti karvapatukan repimistä. Turha sitä kai on odottaa, että koira olisi skarppina, kun itse on vireä kuin saunavihta. (Käytetty sellainen. Ja meillä sanotaan vasta, mutta vihta rimmaa paremmin.)

Radan tuomaroi Jalonen ja itse radassa ei ollut mitään vikaa. Heti alussa Rena varasti juuri sen verran, etten ehtinyt reagoimaan vaan lähdin mukaan. Selvittiin kohtuullisen hyvin "homma hanskassa ja hanskat hukassa" -fiiliksestä huolimatta kepeille (jotka tehtiin taas putken jälkeen), kun huomasin miettiväni ohjausvaihtoehtoja niin kauan, että Rena teki aloitusvirheen. Aivan oma moka jälleen, mulla on joku keppikramppi kisoissa; treeneissä ei ole mitään keppien aloitusongelmaa. Jatkettiin kuitenkin rataa, vaikka vire oli jotenkin hukassa, kunnes tultiin kohtaan, jossa lähetin Renan itsestäni ja auringosta poispäin putkeen. Putki kaarsi takaisin, eli päin aurinkoa ja rata jatkui aalle. Kun Rena tuli putkesta, se ei ilmeisesti nähnyt muuta kuin kolme varjoa: aan, minut ja tuomarin. Arpoi hetken ja lähti sitten kohti tuomaria ja paikkaa, missä oli minut nähnyt viimeksi. Kieltohan siitä tuli. Aan jälkeen oli enää kolme aitaa. Päätin vetää mutkat suoraksi ja ohittaa yhden eli tahallinen HYL oli tuloksena.

Jos olisin älynnyt ennakoida auringon häikäisyä, olisin mennyt putken suulle ottamaan Renaa vastaan, sen sijaan että jäin laiskana aan viereen hengailemaan. Eihän siitä kummoista tulosta olisi tullut, mutta olisin säästänyt Renan hämmentymiseltä. Toivottavasti muistan miettiä häikäistymispaikat ensi sunnuntaina, kun on startti samaan aikaan...

Yöksi KooVeen leirikeskukseen mökkiin ja aamuksi takaisin. Tuli pieni aikatauluongelma, kun en muistanut laittaa herätyskelloa soimaan, vaikka väänsin kyllä herätysviisarin seiskan kohdalle. Rena yritti varovasti kertoa, että naapurit on jo hereillä mutta minä käskin sen takaisin nukkumaan...

Ehdimme Teivoon kuitenkin ajoissa. Vähän tosin yllätyin, kun paikalle tullessani totesin edellisen päivän kolmosradalla olevan jo rataantutustumisen alkamassa. Koira häkkiin ja syöksy kentälle - vasta puolessavälissä kehää (sisäpuolella) tajusin rimojen olevan medikorkeudessa ja hipsin vaivihkaa pois radalta... Ratojen numerot olivat yön aikana vaihtaneet paikkaa ja kolmosrata oli nyt täysin vastakkaisella puolella, ei etuvasemmalla, vaan takaoikealla! Heräsi kysymys, että miksi ihmeessä?

Rata ei siis ollut etuajassa vaan myöhässä. Lippis oli päässä, lämmittelyesteillä käyty, lammasnaru mukana ja tuntuma paljon parempi kuin edellisenä iltana. Lähdössä oli jotakuinkin "suora"; kaksi hyppyä, puomi ja pituus. Rena pysyi lähdössä ja lähti hyvin. Kutsuhyppy, hyppy, puomi - ja komea loikka alastulon puolestavälistä. Oma pää pysyi kasassa sen verran, että sanoin "OHHOH" ja pysäytin vauhdin niin, että Renakin veti liinat kiinni ennen pituutta. Käännyin poistuakseni radalta, jolloin Rena kiipesi takaisin puomille. Tuomari oli erikseen kieltänyt kontaktien treenaamisen radalla, mutta kyllä minä kävin ottamassa koiran hallitusti alas puomilta, kun se sinne karkasi. Eikä tullut moitteita, mutta lyhyeksihän se rata jäi.

Lämpötila vain nousi ja vettä kului. Koirat makoilivat märkäloimet päällä, onneksi niitä pääsi myös kastelemaan eli kentällä oli saaveja ja letkusta tuli vettä. Lauantaina Rena suostui vielä juomaan vesipiimää, joten se pysyi aika freesinä pitkin päivää. Minäkin pärjäsin, kun suojakertoimia oli 25 ja teltta suojana.

Toinen rata alkoi ennen yhtä. Tavoitteenani oli selvitä kontakteista ja kepeistä ilman virheitä. Tästä radasta muistan kaikkein vähiten, vaikka se suoritettiinkin alusta loppuun ja tutustuakin sai niin kauan kuin viitsi . Jätin Renan kauemmaksi ekasta rimasta kuin tavallisesti. Askelmerkit eivät osuneet kohdalleen ja eka rima tippui. Rata sujui kohtalaisesti, vaikka minulla olikin koko ajan sellainen tunne, että Rena ei reagoi ohjaukseen samoin kuin tavallisesti; jompikumpi meistä kävi vähän hitaalla (minä ehkä). Kepit olivat (taas!) putken jälkeen ja keskityin niin kovasti siihen, etten ahdista Renaa kepeille, että minulta jäi huomaamatta, että ensimmäinen este, jonka Rena putkesta tullessaan näki oli pituus, olkoonkin että se oli väärin päin. Kun viimein tajuan, että koira on menossa pituutta kohti, käskytän kovemmin, Rena hämmentyy, ponnistaa käytännössä paikoiltaan pituuden yli tulee edelleen hämmentyneenä luokseni ja keppien toiseen väliin. Kolmas HYL. Tulos ei harmita, mutta se harmittaa, että minun ohjausvirheeni takia taas yksi rata päättyi Renan hämmennykseen.

Venni pääsi Open SM-finaaliin, joten jäimme katsomaan myös sen. Mökeillä oltiin joskus illan suussa. Siellä ehditiin vielä Eilan tarjoamaan saunaan. Heitin jopa talviturkin. Iltapalaksi saimme grillimakkaraa ja mansikkakakkua Eilan lähipäivinä olevien synttäreiden kunniaksi. Kiitos ja onnea, Eila! Saunomaan ehtivät myös loput airisjoukkueista, eli Riski ja Energetics-tytöt ohjaajineen.

Sunnuntaina kello soi ajallaan, eikä kiirettä muutenkaan ollut, kun kilpailevan joukkueen rataantutustuminen oli vasta lähempänä puolta päivää. Joukkueessa starttasi viimein varakoirapähkäilyjen jälkeen Riski, Rena, Viksu ja Venni. Lämpötila oli kohonnut entisestään. Tiina ja Katsu taivastelivat rataa katsoessaan, etteivät ikinä saa hoputettua koiriaan siinä helteessä läpi radasta, joka näytti olevan vääntöä väännön perään. Onneksi rata näytti rataantutustumisessa mukavammalta kuin radan reunalta (niin kuin usein käy). Sovittiin, ettei mietitä ensisijaisesti tulosta, vaan suoritetaan rata niin, että koirilla on hauskaa. Meilläkin Renan kanssa oli alla kolme aikaa surkeaa rataa, joten lupasin itselleni, että tämä rata tehdään sujuvasti, vaikkei sitten tehtäisi ihan siinä järjestyksessä kuin tuomari Niina-Liina oli ajatellut.

Koiran kastelu n:nnen kerran, märkäloimi niskaan, muutama lämmittelyhyppy ja paahteeseen suoritusvuoroa odottamaan. Riski starttasi joukkueesta ensimmäisenä ja selvityi Katsun pelkoihin nähden loistavasti. Virheitä tuli, mutta ei sitä tarvinnut tuupata, vetää eikä nostaa kertaakaan . Rena toisena. Alussa oli kaksi hyppyä ja putki, jonka oli keskimmäinen kolmesta putken suusta. Viestilähdössä tämä oli haasteellista, mutta Rena osui oikeaan reikään. Emme me siinä helteessä mihinkään huippuvauhtiin yltäneet, mutta eteneminen oli sujuvaa, Rena ohjautui taas niin kuin oletin ja rata oli yllättävänkin hauska. Kepeille osasin ohjata Renan luottavaisesti (tällä kertaa kepit olivat hypyn jälkeen) ja ne vaikealta vaikuttaneet kieputukset sujuivat erinomaisesti, missään ei tullut 'eiku'-tilanteita. Sujuva rata ilman virheitä meidän osalta ja hyvä mieli minulla - ja varmasti Renallakin. Nyt ei olisi kyllä kelvannut oma lelu palkaksi, kun Riskin suussa oli vinkuhiiri! Viksukin selvisi radasta odotuksiin nähden erinomaisesti. Vennin kohtaloksi tuli alun putki, mutta kaiken kaikkiaan HYVÄ ME! Sijoitus taisi olla 44. mutta ei tässä kisassa sijoittuminen olekaan tärkeintä. (Todettiin silloin, kun Airedynaamiset sijoittui toiseksi ja ASB ei julkaissut edes kuvaa joukkueesta...)

Aarne & the Energetics pääsivät radalle vasta iltapäivällä. Möllijoukkuekisassa on sitä Aitoa Agirotuhenkeä kun yritetään kovasti, silloinkin, kun ei aivan kaikkea vielä osata. Ikävä tuomari oli laittanut möllien radalle täysimittaiset kepit, mutta muuten mentiin vaan rataa päästä päähän. Aarne, Hippa, Aida ja Korppu suoriutuivat radoistaan kunnialla mutta möllien joukkuetuloksista minulla on vielä vähemmän hajua kuin kilpailleitten. ASB ilmestyy jo heti kuukauden kuluttua, luetaan sieltä...

Vettä, vettä ja lisää vettä. Hanasta siis. Onneksi tuuli hieman, tyynellä ilmalla sinne kentälle olisi kuollut. Jäin katsomaan vielä päivän viimeistä eli seniorikisaa, olihan siellä Mattikin Vennin kanssa. Haaveilin myös, että ilma ehtisi vähän viilentyä. Ehkä se viilentyikin, mutta paino oli sitten sanalla vähän.

Vantaalla tuntui jo mukavan viileältä, kun pääsimme kotiin ja kiersimme korttelin puoli kymmenen aikaan. Viikonlopun saldona oli hikisiä vaatteita, paljon tyhjiä vesipulloja ja aurinkoihottumaa säärissä. Auts. Onneksi samat antihistamiinit auttavat siihenkin kutinaan kuin hyttysten puremiin. Niitä hyttysiäkin riitti majapaikassa.

Kiva viikonloppu, vaikkei pokaaleja kerättykään. Kiitti kaverit! Ensi vuonna Lappeenrantaan (kuulemma)!