Ajoimme Renan kanssa perjantaina Kokkolaan suotuisan sään vallitessa. Lähdin kotoa puolen yhdeksän aikaan, jolloin ei vielä ollut mahdottoman kuuma. Tampereen kohdalla alkoi olla lämmintä, mutta siitä eteen päin taivas olikin enimmäkseen pilvessä. Ajoin ensimmäistä kertaa Kokkolaan navigaattorin suosittelemaa reittiä ja tietysti Route 66 vei valtatie 66:lle. Se olikin sujuva reitti: ei paljoa liikennettä, ei peltipoliiseja ja kun järviseudun läpi ajoimme, niin ei edes huomannut olevansa Pohjanmaalla . Turistirysiäkään ei reitillä ollut matkaa hidastamassa... Niinpä olimme Kokkolan leirintäalueella hyvissä ajoin ennen viikonlopun ensimmäistä starttia, jonka rataantutustuminen oli 18:30. Ehdimme hyvin asettua taloksi ja käydä lenkilläkin ennen sitä.

Viikonlopulle oli luvassa 3 Tuija Kokkosen rataa ja perjantaina niistä ensimmäinen. Radalla tuntui olevan vain yksi ikävämpi kohta, missä koira piti saada käännettyä putken väärän pään editse sinne toiseen päähän. Päätin luottaa siinä kohtaa omaan vetovoimaani ja muutkin ohjauskuviot olin mielestäni suunnitellut ja painanut hyvin mieleeni.  Niin kuitenkin vain kävi, että kun keppien jälkeen piti suorittaa vielä samaan suuntaan yksi aita ennen käännöstä, unohdin  aidan ja olin kääntämässä Renaa suoraan aalle, kun silmiini sattui tämä "ylimääräinen" aita ja jouduin tekemään todellisen "eiku"-ohjauksen sille aidalle. Kieltoa ei tullut, mutta tyhmä ohjausvirhe. A oli vasemmalla puolellani, sen edessä oli aita ja siitä oikealle samassa rintamasuunnassa aita, jonka vieressä vasemmalla puolella oli samassa linjassa oleva aita (12), joka piti ylittää samasta suunasta kuin se viereinen aita. Tässä ei pitänyt olla mitään ongelma, kun käänsin Renan aidalta 11 ulkokautta ympäri ja "heitin" aidan 12 yli (tämän jälkeen se putki, jonka väärän pään ohi piti saada koira vedettyä). Ilmeisesti kuitenkin olemme treenanneet vähän liikaa takaakiertoja, koska sain huiskauksellani Renan tekemään takaakierron 12:lle aitojen 11 ja 12 välistä. Putken oikea pää olikin sitten itsestään edessä, joten mitäpä sitä korjaamaan... Loppuradasta harmitti vain se, etten älynnyt ottaa kunnollista 2on2off-kontaktia keinulla, kun oli kerran hylly alla.

Lauantain "aamurata" (klo 12 aikoihin) oli Vesa Sivosen. Tämän radan erikoisuus oli pöytä. On Renakin varmaan jossain kisoissa myös pöydän nähnyt, mutta ei tule nyt ihan heti mieleen, minä vuonna. Vesalla oli piippari, joka laski ajan - ilmeisesti uusi lelu, jota piti päästä kokeilemaan . Taas tutustuin mielestäni hyvin ja ratasuunnitelmakin oli erinomainen... Homma lähti lapasesta kuitenkin heti kättelyssä, kun Rena varasti törkeästi - ja lähdin silti mukaan, vaikka ehdin ärähtääkin ennen kuin lähdin liikeelle.  Liekö siitä johtunut, että Rena ohitti aidan 5, jonka suorittamisessa ei olisi pitänyt olla mitään kommervenkkiä. Korjattiin virhe ja jatkettiin matkaa. Este 7 oli kepit, 8 ja 9 vierekkäiset hypyt ja 10 seuraava hyppy "eteenpäin" niin, että kun vaihdoin valssaamalla keppien jälkeen puolta, minun olisi tarvinnut vain kääntyä vasemmalle ja hypyttää Rena oikealla puolellani esteiden yli. Jostain kummasta syystä vaihdoin kuitenkin valssilla puolta kasin ja ysin "edessä", jolloin tajusin olevani jossain, missä minun ei pitänyt olla ja jouduin kympillä vaihtamaan ohjauspuolen takaisin takaaleikkauksella! Ja jouduin siis kääntämään koiran edessäni ja se jopa onnistui.  Taidan vältellä takaaleikkauksia ihan turhaan. Sitten tuli kohta, jossa jouduin ottamaa Renan vastaan valssaamalla ja lähettämään seuraavan yli.  Mutta onnistuin taas "huiskaisemaan" niin, että ilmeisesti Rena tulkitsi ohjaukseni taas takaakierroksi ja lähti tekemään takaakiertoa esteiden välistä. Reagoin sen verran, että sain ohjauksella Renan kiertämään koko esteen. Ymmärsin olla korjaamatta ja jatkoin ohjaamalla sujuvasti putkeen. Loppuradalle osui vielä puomi ja nyt muistin vaatia kontaktin loppuun asti.

Vasta sunnuntaina, kun sain kilpailukirjan ja tuloslaput käsiini, huomasin, että Rena oli ehtinyt saada kiellon lisäksi kaksi vitosta ennen hylkyä. Eikä aavistustakaan, mistä ne tulivat. Se aidan kiertokin ennen väärää rataa olisi ollut kielto, joten tekikö Rena kaksi virhettä, joita en lainkaan huomannut? Eikä hellettäkään voi syyttää, kun lämpötila oli koko viikonlopun iihanat 20 - 22 C!

Lauantain toinen rata oli Kokkosen hyppäri. Se näytti aivan älyttömältä radan reunalta ja melkein yhtä älyttömältä radalta, mutta oli sitten kuitenkin aika mukavaa kieputusta, mutta kuitenkin sellaista vääntöä, ettei siinä vauhtiin päässyt. Pari  (ainakin) kyseenalaista kohtaa siinä edelleen oli. Toinen oli kepeille vienti, jonka onnistumme klaaraamaan ja toinen oli u-putken pimeään päähän vienti tosi ahtaasta raosta. En edes tajunnut, miten ahtaaseen rakoon koira joutui. Rena ratkaisi ongelman samoin kuin pari muutakin koiraa: hyppäsi putken yli, jonka jälkeen se oli helppo ohjata putkeen . Vielä on tarkistamatta mitä nykysäännöt asiasta sanoo, mutta Kokkonen antoi kaikille putken ylittäneille siitä kiellon, joten saatiin viimein tulos: vitosen lisäksi 6,02 yliaikaa, eli 11,02.

Sunnuntain eka rata (nyt ei ilkeä enää kutsua aamuradaksi, rataantutustuminen 14:25) oli Johanna Nybergin. Melko suoraviivainen rata, jossa haastavin kieputus taisi olla aan jälkeinen muurin takaakierto ennen keinua ja "väärä" loppusuora. Pääsimme siis viimein tekemään takaakierron oiekasti . Meno oli muuten sujuvaa, mutta ennen sitä loppu"suoraa" (puomi, jonka jälkeen pituus ja hyppy puomista vinoon oikealle ja viimeinen hyppy takaisin lähemmäs puomin linjaa vasemmalle) totesin voivani vaihtaa sujuvasti ohjauspuolta persjätöllä niin, että olisin vetämässä Renaa sisäkaarteen puolella eikä minun tarvitsisi leikata toiseksi viimeisellä esteellä. Olin vähän arponut rataantutustumisessa, kummalta puolelta ohjaisin ja tämä oli aivan uusi hieno oivallus (ja tietenkin eri, mihin olin rataantutustumisessa päätynyt). Muuten hyvä, mutta ei toiminut. Rena oli ajautumassa väkisin viimeisen esteen ohi ja jouduin tekemään hätäkorjausliikkeitä, joten maaliintulo ei ollut kovin sujuvaa, mutta aita ylittyi kumminkin. Luulin, että teimme puhtaan radan ja paljon yliaikaa, mutta puomin nousukontaktilta oli tullut virhe (taas - tartteis varmaan tehdä jotain) ja aikaa "vain" 0,95. Alkoi kuitenkin jo pikkuhiljaa tuntua siltä, että harrastimme agilityä - molemmat.

Viimeinen maxi2 oli koko viikonlopun viimeinen luokka. Taas periaatteessa ok rata, jossa kuitenkin pari kummallisuutta; ohjaajalta vaadittiin tarkkaavaisuutta, että sai juoksulinjat osumaan ahtaisiin väleihin.  Aita 2 oli ykkösestä vähän vasemalla ja 90 asteen kulmassa lähtöön ja aita 3 samalla suoralla kakkosen kanssa. Molemmat piti suorittaa "ulkoa sisään" eli pääsimme tekemään ne takaakierrot, joita Rena oli tarjonnut jo useammalla radalla. Ja ne sujuivat hienosti, vaikka itse sanonkin . Kaikki kontaktit tuli suoritettua, keppien aloitus tiukan valssin jälkeen onnistui, putken pimeä pää löytyi, enkä minä a) unohtanut rataa, b) seivästänyt itseäni juoksulinjalla oleviin keppeihin c) kompastunut renkaan jalkoihin. Eikä muuta sitten nollavoittoon vaadittukaan .

Matti ja Tiina lähtivät ajamaa yötä myöten kotiin, mutta minä jäin vielä yhdksi yöksi nukkumaan inhimillisiin lämpötiloihin. Aamulla kello 6 oli vielä kohtuullisen mukavaa käydä aamulenkillä. Puoli kahdeksalta starttasimme kotia kohti, ennen kymmentä Jalasjärvellä mittari näytti +24 C jaTampereella olikin sitten jo +29 C eikä autossa tietenkään ilmastointia. Renalla oli märkäloimi päällä, joten sillä ei ollut suurempaa hätää. Minä olin jo säätiedotuksia katsellessa päättänyt, että tämän viikon keskityn hengittelemään rauhallisesti. Iltalenkki kymmenen jälkeen, aamulenkki kuudelta. Nukkumisen kanssa vähän niin ja näin, mutta nukutaan sitten vaikka talvella...