Elämää on ollut leirin jälkeenkin mutta liian kiivastahtista ja helteistä, että olisin jaksanut kirjoittamaan ruveta. Mutta että jonkilainen roti säilyisi ja edes joskus pääsisin ajan tasalle, aion yrittää jonkinlaista pikakelausta menneistä viikoista...

31. heinäkuuta, muutama päivä leiristä toivuttuamme ajoille Siuntioon epävirallisiin agilitykilpailuihin. Maksoin kaksi kierrosta, mutta kun radan näin, harmitti, että olin maksanut edes sen yhden; rata oli tehty tosi ahtaaksi alimittaisin estevälein. Ilmeisesti vähän huonoilla fiiliksillä lähdin liikkeelle, vaikka yritinkin psyykata itseäni ja huono ratahan siitä oli seurauksena. Huomasin kuitenkin, että Rena pystyi menemään radan läpi ilman rimoihin törmäilyjä, joten toisen kierroksen uskalsin viedä reippaammin ja kun osasin valita paremmat ohjauslinjatkin niin päästiin rata virheittä läpi ja vielä palkinnoillekin. Venni oli tehnyt ensimmäisellä yrityksellä kaikki kontaktit, mutta ei sortunut sentään liioitteluun ja tehnyt niitä myös uudella yriyksellä... Venni oli ekan radan tuloksella toinen ja Rena tokan radan perusteella kolmas.

Viikolla 31 meillä oli aika mitäänsanomattomat agilitytreenit, estevalikoima oli melko suppea: hyppyjä, putkia ja A. Tokotreeneissä pääsin alkuun, noutoja ja varsinkin niitä iskuja treenasimme muutaman kerran. Sen lisäksi keskityimme edelleenkin seuruuseen ja kaukokäskyihin. Viikon päätteeksi reissasimme Renan kanssa Lappeenrantaan, kun muuten emme onnistuneet osumaan kovinkaan paljon yli 30 asteen helteisiin. Lauantaina +33 ja sunnuntaina +34 C.... Selvisimme kunnialla, kun pääsimme Tainan ja Jartsun luo Jänkäsaloon . Vaikka Saimaa-risteilylle en päässytkään, oli sentään päivä Saimaan rannalla aivan .

Viikolla 32 agilitytreenejä oli vetämässä Eila ja tehtiin erinomainen ratatreeni, jossa aiheena takaakierto-persjättö ja sain sopimaan sinne leijeröintitreeninkin. Siinä ohessa kerrattiin puomin kontakteja ja keppejä.

Lauantaina 14.8. oli kaksi starttia Hyvinkäällä. Olin harmitellut alunperin, että typerää kisata kesäkelillä sisätiloissa, mutta kun sitten ajelin kolmostietä ukkosmyrskyssä Hyvinkäälle päin, niin se ei tuntunutkaan enää yhtään hassulta ajatukselta. Radat olivat mukavia, mutta ensimmäiseltä taisi kertyä yli kaksi sekkaa aikaa. Toiselle päätin siten kerätä sitä tsemppiä, mihin Essi leirillä yritti minut lietsoa ja yrittää parantaa aikaa, vaikka sitten virheitä tulisikin. Toisen radan aika oli laskettu samalla etenemällä ja se oli suurinpiirtein saman pituinen kuin ensimmäinen ja niin vain sain jostain sitä aikaa vähän puristettua. Tuloksella 0,49 neljäs sija vaihtui kolmanteen, mutta se kolmosluokka jäi siis edelleen puolen sekunnin päähän.

Sunnuntaina 15.8. matkä kävi Kirkkonummen suuntaan. Annen radat eivät herättäneet "voi, kun kiva!" -huudahtuksia, enkä turhaan haaveillut ihanneajan alituksista edes raivotsempillä. Ekalta radalta tullut yli viiden sekunnin aikavirhe oli kuitenkin harmillinen yllätys. Radalla oli kaksi mustaa putkea, joista toinen kahdella mutkalla ja se mentii kahteen kertaan. Lisäksi yksi vaalea putki, joka mentiin kahteen kertaan. Tummat putket hidastivat ilmeisesti muitakin kuin Renaa, sillä 14:stä tuloksen saaneesta koirakosta vain 4 alitti ihanneajan.

Ulkona oli hellelukemat ja hallissa oli vielä kuumempaa. Renaa vilvoittelin kastelemalla sen jalat ja "alustan" vesiletkulla ja se pärjäsikin aika hyvin. Itseäni alkoi uuvuttaa, vaikka nesteytys olikin kunnossa. Aikataulu petti pahasti ja päivän toisen radan rakentamista katsellessani ihmettelin, että miksi minun sinne pitäisi mennä, kun rata oli ikävän näköinen ja aikaankaan ei ollut mitään mahdollisuutta päästä. Lueskelin sitten kuitenkin ekan radan tulokset ja näin, että Rena oli hävinnyt kolmannen sijan vain kahdeksalla sadasosalla, joten kannattaisihan sitä yrittää saada kotiinviemiseksi taas lisää Pedigreetä... Eli radalle vaan!

Heti alussa oli kolmen hypyn jälkeen lenkki u-putkeen ja sieltä vähän ikävä kepeillevienti. Olin jo etukäteen ajatellut, että tuossa kämmään, joten miten siinä olisi muuten voinutkaan ohjata kuin väärältä puolelta sisään . Ihan oma kämmi. En korjannut vaan jatkoin sillä mieleialalla, että nyt mennään loppuun niin kovaa kuin päästään. Ensimmäinen este matkalle meinasi tulla parin esteen jälkeen, kun käännyin kohti aata ja huomasin tuomarin nojailevan kaikessa rauhassa esteeseen. Taisi helle pehmittää Annenkin päätä? Tuomari päätti kuitenkin olla jäämättä kummankaan alle ja sai vedettyä luunsa kasaan ennen kuin ohitimme hänet kahta puolta... Aan kontaktin tein niin kuin kilpailuissa olen tehnyt, mutta takaseinän kieputuksia tehdessämme "vaatia" puomin kontaktin. Siinä mietiskellessä jäi koira kertaalleen selän taakse ja yksi este tuli ohitettua, mutta en antanut sen haitata. Muutama sekunti ei ollu kuitenkaan riittävä ajatusaika, joten toimin puomin kontaktilla juuri niin, että Rena varmasti loikkasi. Pysähdyin, toruin, harkitsin kontaktille palauttamista, mutta päätin sitten kuitenkin jatkaa matkaa loppukiemuraan, jotta pystyin kokeilemaan, kääntyykö Rena ulkokulmaa (240 astetta) sylkkärillä. Se onnistui kyllä, kunhan Rena ensin oli varma, että sai jatkaa...

Väsytti ja otti päähän oma typeryys mutta tehty mikä tehty. Jäähdyttelin Renan, hain kisakirjan ja kiirehdin kotiin, että ehtisin käymään suihkussa, ennen kuin Erika poimisi minut mukaansa Hyvinkäälle. Sen kisapäivän jälkeen suihkussa käyminen oli välttämätön ympäristöteko... Katsun pentuja ihastellessa uupumus hetkeksi unohtui, mutta kotona alkoi viimein selvitä, miksi se kisaaminen oli ollut niiin uuvuttavaa - kesäflunssa iski.