Viime torstaina osui kohdalle äkkilähtö lauantain toko-kokeeseen. Puhelin soi ja kuuntelin kummissani, mitä ihmeen asiaa Uudenmaan Noutajien koetoimitsijalla saattaisi minulle olla, vaikka vasta puolta tuntia aiemmin olin jutellut Katsun kanssa ja kertonut, ettei paikkaa kokeeseen ollut vielä irronnut… Asia selvisi onneksi pikaisesti ja otin ilomielin paikan vastaan, vaikka säätiedotukset olivatkin näyttäneet siltä, ettei koepaikatta jääminenkään olisi harmittanut. Sääennusteet onneksi muuttuivat vielä saman illan aikana.

Perjantai-iltana oli sitten pikaiset viimeistelytreenit Anttilan varaston parkkiksella Jonnan ja Decon kanssa. Muistuttelin Renalle mieleen kaikkia liikkeitä hyppyä lukuun ottamatta. Tarkoitus oli saada alle positiiviset  ja oikeat suoritukset. Luoksetulon stoppiin laitoimme vähän enemmän panoksia, kun se ei taaskaan lähtenyt sujumaan. Lopulta sekin onnistui kiitettävästi ja jätin nyt pysähdysosuuden Renalle päällimmäiseksi mieleen, enkä enää ottanut luoksetuloa sivulle asti.

Noutoon virittelimme Renaa sillä, että puuhasin ensin Raskan kanssa ja Jonna teki noutoja Decon kanssa Renan katsellessa. Ihan tappiin ei sillä virettä saatu, mutta Rena selvästi halusi omia kapulan Decon katsellessa, joten teetimme lopuksi myös pari ”kilpanoutoa”. Tätä pitää jatkossa kehitellä, nyt ei ollut kuitenkaan hetki ottaa liikoja riskejä liikkeen kanssa.

Koe pidettiin Röylän tuvalla, joten ajomatkakaan ei ollut pitkä. Tuvan vieressä on iso kivituhkapohjainen urheilukenttä, jossa kehä oli. Pysäköinti oli tuvan pihalla ja tupaan olisi päässyt vessaan, mutta enpä tullut sisällä käyneeksi. Oikein hyvä ja rauhallinen paikka pitää pieniä kokeita. Ja ilmahan oli aivan ihana.

Rena starttasi avoimen luokan kahdeksasta koirasta viimeisenä eli odotteluaikaa tuli taas hieman. Kun otin Renan ekaa kertaa kentän puolelle, se oli jopa innoissaan. Paikallaoloon meno oli ihan ok. Maahan putosi ensimmäisellä käskyllä ja itse paikallaolossa ei ollut tuomarin mielestä mitään huomautettavaa. Ylös nousemiseen tarvitsi kuitenkin kaksi käskyä. 9

Omaa suoritusvuoroa odotellessa teetin pieniä pätkiä ja palkkasin hyvin, mutta aavistuksen tuntui siltä, että kone hieman alkoi hyytymään. Seuraaminen alkoi kohtuullisesti, vaikka ei ihan skarpisti. Paikka kuitenkin pysyi, kunnes tuli juoksuosuus. Siinä jätätti selvästi. Normaalikäynnissä ei mitään katastrofia, vaikka liike tuntuikin tosi raskaalta, kun itsellä on koko ajan epävarma tunne siitä, tuleeko koira seuraavankin askeleen vai ei . Ilmeisesti seuraaminen edelleenkin näyttää paremmalta kuin tuntuu, tuomari antoi 8,5

Maahanmeno oli aavistuksen vino, mutta keksin jo perjantai-iltana syyn siihen: Rena ennakoi käskyä väljentämällä seuraamista, mikä vie siihen vähän vinoon asentoon. Tämä täytyy muistaa jatkossa. Mutta muuten siis hyvä: 9,5

Luoksetuloon täytyy olla tyytyväinen, sillä askellaji pysyi laukassa vaikkei mikään kiitolaukka ollutkaan ja se pysähtyi! Ei seinään, mutta pysähtyi kuitenkin ja lopun perusasentokin oli hyvä: 9,5

Seisomisen Rena teki niin kuin on opetettu: 10. Sen jälkeen pärisivätkin sitten taas jännitysrummut – nouto . ”Odota”, nyökkäys vastaukseksi kysymykseen ”oletko valmis”, heitto, ”tuo”. Rena ravaa kapulalle (voi että voi kestää ikuisuuden), nostaa harkiten, lähtee ravaamaan takaisin päin (ja tää se vasta tuntuukin ikuisuudelta!), tulee, tulee (nyt jos pudottaa, niin mä ylettäisin jo ottamaan sen.. ) ja vääntää peppunsa perusasentoon kapula suussa! ”Käsky!”. Ojennan käden, ”irti”. Nouto suoritettu!  Ysi!

Kaukkareissa Rena putoaa käskystä maahan. Ei nouse ensimmäisellä istu-käskyllä. Annan heti perään tosien, jolla nousee, mutta saman tien tajuan käyttäneeni väärää kättä.  Muut asennonvaihdot sujuvat ongelmitta. 9,5.

Hyppy oli se ainoa, mitä ei kahteen viikkoon oltu tehty muuta kuin kokeessa. Tuomari ehdottaa, että otetaan malin jäljiltä yksi lauta pois, mutta liikkeenohjaaja (tuomarin vaimo ) kysyy, minkä korkuinen Rena on ja toteaa, että kyllä sen tuo (ilmeisesti 60 cm, jos sääntöjen mukainen este) pitää mennä. Kolautti kuitenkin menohypyssä, kun on viimeaikaiset hypyt päässyt helpommalla… Muuten moitteeton suoritus: 8.

Tässä vaiheessa tuomari Harri Laisi yltyi kehumaan, miten hienoa oli nähdä airis kehässä, kun ei niitä ole aikoihin näkynyt. Hän oli pitänyt kovasti Renan esiintymisestä ”kun tekemisen ilo oikein loistaa sen silmistä!” Minun silmistäni loisti tässä vaiheessa vain ymmyrkäinen hämmästys  . Sanojensa vakuudeksi Laisi heilautti 10-lappua yleisvaikutelmasta. Kolmas perättäinen ykköstulos ja TK2 kahdessa viikossa oli siis tosiasia. Vähänkös oli pöllämystyneen onnellinen olo.

Renan kokeita pohdiskeltuani täytyy lähteä olettamuksesta, että sen työskentely näyttää paremmalta kuin minusta tuntuu ja että sen täytyy toimia ensisijaisesti laumavietillä. Silloinkin, kun makupalat ei maistu tai lelut kiinnosta, se pystyy tekemään koesuorituksen alusta loppuun ja tekee sen minun kehujeni vuoksi. Rena on Tahvon ja Rantin jälkeen niin pieni ja vaatimaton, että se on saanut kärsiä väheksyntää siinä missä kaikki kiltit tytöt. Esimerkiksi Rantin tekemisen into loisti minusta kaikesta muustakin kuin silmien säihkeestä, mutta ehkä se oli sitten vähän liian pursuilevaa… Täytyy antaa kunnia sinne, minne kunnia kuuluu:   RENA ON TAITAVA!

Nyt on taas uutta tokointoa ja koulutussuunnitelmia, toivottavasti ne kantavat talven yli. Ensi vuoden aikana on päästävä starttaamaan voi-voi-luokassa, se on tavoite. Noudot ovat edelleen se suurin murheenkryyni, mutta eiköhän niissäkin edistytä, nyt ollaan kuitenkin päästy jo tosi pitkälle.

Illalla kuitenkin otettiin vielä rennosti ja hurviteltiin vain koirakavereiden kanssa. Raska täytti taas yhtä aukkoa sivistyksessään käymällä tallissa treffaamassa heposia.