Viime viikko – viimeinen lomaviikko – meni oletuksen mukaisesti liian nopeasti…

Maanantaina tokottelimme Varistossa. Otin Renan suoraan autosta seuraamiseen ja sehän seurasi kuin unelma… Paikalla olevat treenikaverit ja parin viikon takaa tuttu treenipaikka ilmeisesti riittivät vireen nostoon. Jäävät menivät muistaakseni ok, vahvistin nimenomaan pysähtymistä. Noutotreeni muodostui vain kapulalla innostamisesta ja kapulan vedosta sekä sivulle siirtymisestä. Tarkoitus oli nostaa intoa kapulaan mutta kuitenkin vähän muistuttaa, mikä oli homman tarkoitus.

Luoksetulon stoppia yritin sitten vahvistaa pallon heitolla yli. Ei mennyt ”yli” vaan kopiksi Renalle, jonka kopitus kuitenkin epäonnistui ja pallo kimposi hampaista takaisin päin. En ole lainkaan varma, että oli Renalle miellyttävä palkkaus… Vaihdoin hiireen ja tein useamman stopin (väliin toki suoratkin) ja se vanha ”seinään pysähtyminen” ei vaan alkanut löytymään. Totesin, että kai tämäkin liike pitää opettaa oikeasti eikä vaan ”pikaliimalla”. Liike on alkanut selvästi hajoamaan, mutta sellainenhan tämä laji on… Lopuksi treenattiin ruutua hiiripalkalla, mikä on aina hauskaa.

Viiko treenit jäivätkin sitten siihen, kun tiistai meni rahoja tuhlatessa siellä ja täällä ja keskiviikkona suunnistimme kohti Lappeenrantaa. Synttäreiden lisäksi teemana oli elämysmatkailu Raskalle . Menomatkalla pysähdyimme Pukarossa ja kävimme katsomassa lehmiä. Perillä harjoittelimme mm. autossa kiltisti odottamista, leirintämökkielämää, kerrostaloportaiden kiipeämistä, hissillä matkustamista ja kissan tapaamista. Hihnassa kulkemista tuli myös harjoiteltua vähän enemmän kuin kotona. Kotiin ajoimme perjantaina iltapäivällä, mutta en reissun päälle jaksanut vääntää treeniä, vaikka…

Jaska ja Raska

Lauantaina Renalla oli TOKO-koe Janakkalassa.

Ajelimme Janakkalaan läpi tuulen ja tuis… eikun vesisateen. Kuuroja tuli ja meni sillä tahdilla, että monta kuivaa hetkeä ei väliin mahtunut. Optimistisena jaksoin viimeiseen asti toivoa, että koepaikalle osuisi se pilvetön kohta taivaankannesta, mutta ei osunut. Vettä tuli enemmän ja vähemmän. Aikalailla useasti enemmän.

Koe oli hieman etuajassa, mikä onneksi lyhensi odotteluaikaa, kun oli niin p..n kylmäkin. Kun otin Renan autosta vähän viritelläkseni ja muistutellakseni liikkeitä mieleen, alkoi taas ropista vähän enemmän. Rena oli ihan kohtuullisessa vireessä, mutta kun se ei ole erityisemmin huonojen olosuhteiden koira, alkoi sillä korvat mennä luimuun aika pian, kun vettä vaan tuli. Tiettyä jännitystä oli siis taas ilmassa, kun menimme kehään

Paikallaolon(kin) aikana satoi. JanKK:n agilitykenttä on onneksi hyvin pohjustettu, eikä siihen jäänyt vesi lillumaan. Rena meni yhdellä käskyllä maahan ja nousi yhdellä ylös, joten täyden kympin suoritus. Rena oli suoritusvuorossa kolmantena, joten hetki oli aikaa ”kertausharjoituksiin” toisen paikallaoloryhmän ja kahden ensimmäisen suorituksen aikana. Loppuun asti jaksoin toivoa, että yksi niistä pienistä (melkein) sateettomista hetkistä osuisi meidän kohdalle, mutta ei: sade kiivastui taas juuri, kun olimme menossa kehään. Onneksi kuurot olivat niin tiheässä, että kaikki saivat tasapuolisesti vettä niskaansa paitsi viimeinen koirakko. He olivat nollanneet jo paikallaolon, joten annettakoon se heille anteeksi .

Alku oli hyvä, sillä Renan seuraaminen oli parantunut noin 150 prosenttia edellisestä viikonlopusta. Juoksussa se hieman jätätti, mutta normaalivauhdissa paikka pysyi hyvin, varsinkin sivusuunnassa. Pisteitä saimme 9,5. Maahanmeno sujui tavanomaisesti, eli asento oli aavistuksen vino, mutta tuomari (Packalén) ei ihan hiuksia halkonut: 10. Luoksetulossa stoppiin tarvittiin taas tuplakäsky ja perusasentoon tulo ei ollut ihan niin säpäkkä kuin se olisi voinut olla, mutta tuomari antoi ystävällisesti kasin. Renassa alkoi tässä vaiheessa olla jo pientä nihkeyttä, mutta seisominen tehtiin edelleen ”tavanomaisesti”; ehkä pienet sivuaskeleet, mutta tuomarilta 10.

Seuraava liike olikin murheenkryynimme noutaminen. Rena lähti käskystä tepsuttamaan kapulalle ja nosti sen paremmin kuin viimeksi. Vauhti takaisinpäin oli hidas, Rena tepsutteli silmät sirrillään sateessa, hidasti, hidasti… vauhti hyytyi noin metrin päähän minusta ja kapula putosi. Annoin uuden käskyn, mutta tämä nouto oli taas sarjassa ”ei pysty”. Olin jo ehtinyt toivoa, että kapula tulee perille asti, joten en osannut reagoida tilanteeseen järkevästi koiran koulutuksen kannalta vaan ojensin vain kapulan liikkurille ja totesin, että näin tänään. 0.

Olin jossain vaiheessa (ainakin Renan mielestä) tallonut koiran varpaille isoilla monoillani ja sen oli seuraavaksi tosi vaikea asettua perusasentoon vierelleni. Onnistui kuitenkin viimein ja pääsimme suorittamaan kaukokäskyjä. Renan tekemisessä oli muutenkin tietty tahmaisuus vain lisääntynyt epäonnistuneen noudon jälkeen (kastunut sokeri on tahmeaa ) ja niinpä se tarvitsi toisen käskyn pudotakseen maahan. Itse kaukokäskyt sujuivat teknisesti oikein – tällä kertaa liikkuri veivasi tauluaan vähän tarpeettomankin nopeasti. Palattuani sivulle ylös nouseminen ei sitten taas onnistunutkaan ilman toista käskyä, mutta kasi kuitenkin.

Hyppy sujui hienosti, vaikka Renalla olikin edelleen vaikeuksia pistää pyllyänsä jalkani viereen. Takaisin hypätessä se kiepsahti kuitenkin hienoon perusasentoon. Hypystä kymppi ja yleisvaikutelmasta ysi. Yhteensä 166 pistettä ja ykköstulos. Heti suorituksen jälkeen oli sellainen ”hohhoijaa, olipa taas vääntöä” –fiilis, mutta kun kotiin ajaessa suoritusta mielessäni analysoin, olin kuitenkin tyytyväinen, että Rena suoriutui niinkin hyvin ajoittain rankastakin vesisateesta huolimatta. Nouto on vielä tosi epävarma liike ja muissa ei suuri virheitä tullut kaukojen tuplakäskyjä lukuunottamatta. Luoksetulon stopin ongelma on koulutusvirheistä johtuva, joten siitäkään ei voi koiraa syyttää. Vaikkei ihan voittajafiilis ollutkaan (Rena sijoittui kolmanneksi ), niin ykköstulos on aina ykköstulos.

Tulomatkalla kävimme moikkaamassa Katsua ja hoidossa ollut Viima-siskoa. Oli todella kiva saada Raskallekin actionia, jottei heti kotona tarvinnut lähteä uudestaan sateeseen pentua viihdyttämään. Se sateeton kohta sattui sopivasti Hyvinkäälle, joten pennut pysyivät jopa kuivina – eivät kuitenkaan mudattomina…

Rena ja penikat