Nautimme jouluna hieman erilaisesta sukulaisvierailusta: Renan tytär Bertta (G. Skateaway) tuli hoitoon joulun alla ja viipyi eiliseen saakka. Kun Berttaa tuotiin, varoitin Merviä, että karvat siltä ainakin kahden viikon aikana lähtee, voivat henkisesti valmistua siihen, että koira on hieman eri näköinen, kun kotiväki palaa Etiopiasta. Bertta näytti tulessaan tältä:

Syyskuussa otetussa kuvassa näkyy myös aavistus häntärastoista, mitkä eivät olleet kolmessa kuukaudessa ainakaan vähentyneet. Rastat hännästä, vatsan alta, leuasta ja korvista poistin Coat Kingillä ja kammalla joulujen välillä, mutta lopullinen trimmaus tapahtui vasta tämän vuoden puolella. Oli siellä alla sittenkin airedale - ja aika nätti sellainen!

Bertta on "nuorekas" paitsi ulkonäoltään niin myös luonteeltaan. Raskan kanssa se muodosti joskus hermojakin raastavan kauhukaksikon, joka jaksoi riekkua useammin kuin olisimme Renan kanssa halunneet nähdä. Toisen viikon lopulla kutsumanimi "pikkutytöt" oli muuttunut "apinoiksi". Useammin kuin kerran tuli suljettua apinaorkesteri lastenhuoneeseen soittelemaan:

Se täytyy Bertan hyväksi sanoa, että se on umpiavoin, ystävällinen ja sosiaalinen niin ihmisten kuin koirienkin suhteen. Tytöt ulkoilivat vähintään kerran päivässä koirapuistossa, kun en viitsinyt raahata kolmea koiraa (tai yhtä koiraa ja kahta apinaa) kovin pitkille hihnalenkeille, eikä työpäivinä ollut aikaa ja energiaa useampaan ulkoilutuskierrokseen. Joskus saimme muitakin kavereita puistoon ja Bertta osasi lähestyä kaikkia koiria provosoimatta tai pelottelematta. Omistakin koirista olisi voinut luulla, että niillä on enemmänkin puistokokemuksia; Raska oli kuin kala vedessä ja Renakin oli mukava juoksukaveri kaikille, kunhan sai ensin sen kiristävän "Mutsi-pipon" päästään.

Pahin ryppy rakkauteen meille Bertan kanssa tuli myös koirapuistossa. Olin todennut jo parina ensimmäisenä päivänä, että Bertan motto on "ei oo pakko, jos ei haluu". Siis koira, joka on opetettu pitämään oma päänsä antamalla sille periksi, kun se "ei haluu". Meillä tuli vastaan se ikävä tosiasia, että sekin riittää, jos minä haluun - silloin on pakko. Pärjäsimme muutamilla neuvotteluilla uuden vuoden päivään asti. Sinä aamuna Bertta päätti olla haluamatta pois koirapuistosta samaan aikaan kuin minä.  Säästän lukijat yksityiskohdilta...

Sen seurauksena Bertta ei päässyt uudestaan juoksentelemaan ennen keskiviikkoa. Kävimme aamulenkillä lähimetsissä, Rena ja Raska juoksivat irti ja Bertta kulki hihnassa. Toisena päivänä alkoi neidin vetäminenkin ottaa päähän, minkä jälkeen Bertta kulki hihnassa takanani polkuja pitkin. Muut lenkit teimme kahdessa erässä, kun olin onneksi lomalla. Keskiviikkoon mennessä olimme päässeet taas yhteisymmärrykseen ja Berttakin pääsi juoksemaan puistoon - hihna perässään.

Bertta on erittäin vilkas ja iloinen, muistuttaa monessa suhteessa siskoaan Mei lìtä. Yhteiselämämme olisi ollut hieman helpompaa, jos talossa ei samalla kertaa olisi ollut kahta "pentua", mutta toisaalta kaksiviikkoinen kului helpomminkin kuin etukäteen pelkäsin.

Mutta ennen kuin kukaan innostuu tarjoamaan hoitokoiraa, niin sovitaanko, että opetan tuon oman apinani tavoille ensin...

... ne leikiä lyö...

Kimppakivaa: Raska, Bertta ja Rena