Tänään viimeinen kerta Korrien kurssia. Teimme kisanomaisia suorituksia kukin mielensä mukaan. Ajattelin ensin, että minun on turha ottaa Renan kanssa mitään kisanomaisesti, kun mikään voi-liike ei ole valmis. En kuitenkaan keksinyt, mitä muuta tekisimme vuorollamme, joten päätin sitten, että teemme seuraamisen, liikkeestä istumisen ja luoksetulon, joiden kaikkien pitäisi olla kohtuullisen hyvällä mallilla. Paitsi seuraamisen.

Jätin ennen seuraamisen alkua palkkakipon odottamaan hallin päätyyn. Rena teki tosi hienoa seuraamista. Se oli intensiivinen, paikka pysyi, pysähtymiset olivat pääsääntöisesti hyvä ja askelsiirtymät ihan bueno. Kun sitten kaaviossa kävelimme ensin kohti päätyä ja teimme sitten täyskäännöksen, jouduin antamaan Renalle ylimääräisen käskyn, jotta se ei olisi tippunut kyydistä täyskäänöksessä. Ajattelin, että se ottaa painetta muista koirista, joita lähestyimme. Loppuseuraaminen ei ollut enää niin hienoa, mutta suoriuduimme joten kuten. Kun liikkurina ollut Anna sanoi "Liike seis!", singahti Rena lupaa odottamatta muutaman metrin päässä olevalle kipolle. Olin unohtanut koko kipon! Valpas liikkuri pelasti osan kupin sisällöstä ja pääsimme tekemään lisää seuraamispätkää kupin ohi. Jouduin ärähtämään kertaalleen kunnolla, jotta Rena malttoi tehdä loppuun asti ja lähteä palkalle vasta luvalla. Se on sisäistänyt ruokakipon idean ällistyttävän vähällä treenillä! Kunhan itse muistaisin jatkossa, milloin kippo on odottamassa, niin ei pääsisi turhaan karkailemaan omia aikojaan...

Istuminen oli Riitan mielestä kympin suoritus, enkä kyllä itsekään keksi siitä mitään huomautettavaa, ellei sitten ohjaajan pään kääntyminen, kun piti syrjäsilmällä vilkaista, että istuuhan se... Luoksetulomatka ei ollut sääntöjen mukainen, mutta siinä pystyi tekemään kaksi pysäytystä. Seisominen ei ollut salamannopea, mutta pysähtyi kuitenkin. Maahanmeno oli hieno ja perusasento hyvä. Välit eteni hyvin, vaikka vauhti ei niillä etäisyyksillä päässytkään nousemaan, mutta "Rena teki töitä koko ajan" niin kuin Riitta sanoi. Pomppimistakaan ei tällä välimatkalla tullut esiin, joten kaiken kaikkiaan ihan kelpo suoritus. Nyt ei siis tarvitse opettaa enää kuin tunnari, metalli, ruutu ja kaukot, niin pääsemme kokeeseen!

Odotusajalla tein askelsiirtymiä ja käännöksiä sekä jumppasin Renalle kaukoja. Lopuksi teimme vielä paikallaolot. Istuminen näkyvissä ja välillä palkaten. Istui tosi kauniisti. Makaaminen piilossa. Rauhallinen paikallaolo. Ainoa ongelma on nyt se, että enakoi maahanmenoa niin paljon, että rätkähtää sinne kenen käskystä vaan. Ylös nousi sentään omalla käskyllä. Onneksi ei ole vielä paniikkia vuorokäskytyksen suhteen, kun se tulee vastaan vasta evl:ssä.