Pakkaset ovat hellittäneet, mutta jäätiköt kiusaavat vielä, joten Tiltulle kävi jälleen tiemme - ja onhan se kivaa pystyä treenien jälkeen käymään samalla reissulla kaupassakin ilman, että kukaan ihmettelee, missä ojan pohjalla tuokin nainen on ryöminyt...

Raskalle perusasentoja ja seuraamista. Hetkittäin tuntui jopa siltä, että sillä saattaa olla seuraamisesta muutakin ajatusta kuin pelkkä juustonpalan kurkottelu. Maahan-käskyä olen vahvistanut nyt sen verran, että muussa asennossa sitä oli vaikea saada pysymään. Paikallaistumisharjoitukset olivat siksi kohtuullisen vaikeita mutta jostain syystä jouduimme palaamaan paikallamakuussakin alkua aikaisempaan aikaan. Maahan-käskyä vahvistin edelleenkin, väliin muutama istuminen. Näiden lisäksi eteen istumista.

Viimeinen rupeama lähinnä leikittiin. Kuivaharjoittelin myös sylkkäriä ja pari poispäinkääntöäkin. Sylkkäri vasemmalla kädellä ei ollut onnistua lainkaan. Raska kääntyi tosi hankalasti omaan oikeaansa. Pyöritin sitä sitten namin perässä oikeaan ja vasempaan, minkä jälkeen sylkkärikäännöskin onnistui edes jotenkin.

Rena seurasi kauniisti ja teki kaikki jäävät. Istuminen meni hienosti, maahanmeno meni hienosti, mutta seisominen meni istumiseksi. Toisella yrityksellä sekin osui kohdalleen. Suora luoksetulo hieman loikkien mutta aivan täydellinen perusasento. Stoppi takapalkalla. Ei lähtenyt ensimmäisellä käskyllä vaan vilkaisi taakseen. Toruin ja kutsuin uudestaan. Sillä kertaa hyvin vaikka hitaasti. Maahanmeno luoksetulon yhteydessä oli taas bueno.

Metallinoutokapula ujostutti taas, mutta otin yhden pitämisharjoituksen ja yhden maastanoston jälkeen ihan oikean noudon. JA se meni hyvin.  Tunnarin tein kuudella kapulalla. Lähetin vajaan metrin päästä. Etsi rauhallisesti ja nosti oman, mutta usko loppui, kun en vahvistanut, pudotteli ja jätti lopulta eteeni maahan ja otti perusasennon. Nostin kapulan Renan suuhun siihen sivulleni, kehuin ja palkkasin. Toisella yrittämällä uskoa riitti sitten tuoda kapula luovutusasentoon asti. Vieraissa kapuloissa oli vähän kuolaa, mutta ei varsinaisesti maistellut niitä.

Vähän kaukkarijumppaa tein odottaessani lupaa kaivaa kissanruoka esiin kipposeuraamista varten. Kissanruuan haju lamaannuttaa Magdan kyvyn leikkiä, joten muiden treenit loppuvat, kun Rena tekee kipposeuraamisen. Seuraamisessa tuli kaksi herpaantumista, toinen aika paha, kun kävimme tekemässä täyskäännöksen Raskan ja Magdan välissä. Kokosi itsensä kuitenkin ilman pakotteita. Juoksussa paikka väljenee ja hitaassa käynnissä tiivistyy. Mutta tasaisessa vauhdissa pysyy kuitenkin tasaisena .