Täytin tänään ATD:n koulutuskyselyt talvikautta varten ja jouduin miettimään, mitä haluan harjoitella ja miten.

Talvitreenit pienessä hallissa ovat koettelemus, koska hermostun räksyttävistä koirista, radanrakennuksesta lusmuilevista ryhmäläisistä, odottelusta ja ties mistä. Toisaalta nyt, kun en ole vuoteen ryhmässä ollut, alan taas osata arvostaa sekä kouluttajaa, että muiden seuraa :-). Jaksoin tosi sitkeästi käydä viime talven treenaamassa keskiviikkoisin ennen töihin lähtöä, mutta nyt täytyy kyllä tunnustaa, että yksin treenamisessa olen tullut tien päähän - ei riitä motivaatio eikä omat eväät enää. Kun olen oppinut sulkemaan Rantinkin louskutuksen jonnekin tietoisuuden ulkopuollelle treenatessa, niin ehkä muidenkin koirien haukkumisen sietäminen on vaan asennekysymys - niin kuin kaikki muutkin "ärsytykset". Hieman asennetta peliin, niin eiköhän niistä ryhmätreeneistäkin voi nautiskella.

Tokossa ilmottauduin halukkaaksi osallistumaan kerran kuussa kimppatreeneihin kuten viime talvena. Hyvää häiriötreeniä ja pitää motivaatiota yllä. Sekä agilityssä että tokossa tulee tietysti vastaan se reunaehto, että jos pentuja tulee, aloitetaan treenit vasta, kun kunto sallii ja lapset ovat maailmalla.

Ja me treenattiinkin tänään! Oli taas menossa lihapullat vanhaksi... ;-) Pidin Renalle tehomotivaatiotreenit sisällä kapulanpidosta ja istu-maahan-istu asennonvaihdoista. Pystyin helposti kuvittelemaan, että oltaisiin edistytty...