Aloitetaan positiivisilla asioilla: olen päässyt blogin pidossa ajan tasalle, ainakin hetkeksi.

Eilen menimme taas Maunulaan tokoilemaan. Aloitin kuten viimeeksikin itsekseni nurmella. Vettä satoi, muita ei ollut paikalla ja meidän molempien vire oli huonompi kuin viikko sitten. Aloitin tällä kertaa seuraamisella. Työstettävänä oli juoksuosuus ja vähänhän siinä on hakemista. Lelun kanssa sain juoksemaan oikealla paikalla, mutta mitään pikakorjausta asiaan ei saatu. Kun otin juoksun mukaan ilman apuja, alkoi muukin seuraaminen taas hajota. Noudon otin vasta seuraamisen jälkeen tarkoituksella, koska olen pitkään ottanut sen ensimmäisenä. Tein jopa kaksi kokonaista noutoa ja sitten kapulalla taistelua, sivulle siirtymisiä ja iskuja. Siinä ei tullut mitään yllätyksiä, ei ikäviä eikä iloisia.

Agilitykentälle siirryttäessä tuli tauko, kun agiryhmä lopetteli ja kannettiin esteet sisään. Rena näytti juuri siltä kuin sateella puuhun sidottu prinsessa voi näyttää. Kun viimein pääsimme asiaan, teimme jääviä kun Anna käskytti Sunnylle vieressä kaukokäskyjä. Rena ei tuntunut kuuntelevan Annan käskyjä, mutta otti kuitenkin pientä häiriötä siitä, että vieressä touhuttiin. Jäävistä maahanmeno oli taas hukassa, mutta saatiin kaivettua se kuitenkin esiiin ja sekä seisominen että mahanmeno onnistuivat lopuksi.

Kun hyppy oli esillä, sekin tehtiin kilpailunomaisesti Annan käskyttäessä. Rena teki kympin liikkeen. Kun lopuksi hyppyytin sen uudestaan yli ja heitin palkan perään, Rena nyrpisteli sille, koska palkkanan ei ollut hiiri .

Kaukokäskyt halusin tehdä kokeenomaisesti ja Janina toimi liikurina. Liike alkoi mennä poskelleen heti alkuun, kun Rena ei mennyt käskystä maahan. Se ei myöskään noussut istumaan ensimmäisellä. Askel taakse ja uusi käsky. Sen jälkeen toimi. Mutta paluun jälkeen ei taas onnistunut istumaan nouseminen . Ei aivan ennen näkemättömiä virheitä, mutta eipä ole aikoihin tullut treeneissä vastaan. Mikä ikinä meillä alunperin menikään vinksalleen, niin pääsimme siitä turhautumisen kierteeseen, joka ruokki itse itseään ja mikään ei enää onnistunut. Kun olin päässyt tilanteeseen, että sain pari onnistunut maahanmenoa ja istumaannousemista sivulla, luovutin ja tein enää yhden hypyn poispäin, mistä palkaksi hiiri. Toivon, että se oli mieluinen lopetus: temppu jonka, Rena osaa ja mieluisin palkka.

Vaikka kommunikaatiomme tökkikin pahasti, olisi Rena silti halunnut vielä kentälle, kun lähdin viemään sitä pois muiden jatkaessa treenejä. Minulle jäi treeneistä huono mieli ja yritin kotimatkalla koota listaa siitä, mikä onnistui ja mitä meni pieleen. Nouto ja hyppy menivät hyvin. Seisominen onnistui joka kerta. Rena ei kuunnellut muiden käskyjä. Ja sitten ne epäonnistuneet kohdat voinkin pitää muistilistana siitä, mitä pitää vielä harjoitella.