… noin ajallisesti siis. Kumma kun lomalla on niin kiire tehdä ei mitään, ettei blogiakaan ehdi päivittää .

Tiistaina, päivä sen jälkeen, kun olimme kotiutuneet Kokkolasta, ihmettelin kuinka väsynyt Rena onkaan. Tokihan Rantikin nukkui lahjakkaasti, mutta Rena levytti tuntikausia hievahtamatta ja arpoi joka kerta erikseen, kannattaako tulla syömään tai lähteä ulos. Ulkona se oli kuitenkin aivan ok, joten ajattelin sen vain toipuvan rankasta viikonlopusta.

Rena jatkoi raatoiluaan vielä keskiviikkonakin ja se hermostutti minua sen verran, että varasin ajan eläinlääkäriltä. Ajan sain torstaiksi. En edes kuvitellut meneväni agilitytreeneihin, kun koira ei kotonakaan jaksanut edes korviaan heilauttaa . Torstai-aamuna Rena sentään nousi ylös samaan aikaan kuin minäkin. Aamuruokaa se ei kuitenkaan syönyt, enkä muista sellaista tapahtuneen koskaan aikaisemmin

Erja toi aamupäivällä Mantan hoitoon sunnuntai-iltaan asti ja lähti itse kohti Liettuaa viemään Karin Vilnan-lomalle ja Mei lìn näyttelyyn Ukmergeen. Iltapäivällä sisarukset jäivät kahdestaan talon vahdeiksi, kun lähdin viemään Renaa lääkäriin.

Laskujeni mukaan Renan valeraskauden olisi pitänyt olla jo ohitse, mutta muuta vikaa siitä ei löytynyt, kuin maitoa nisissä ja ultrassa vieläkin näkyvä kohtu. Ei onneksi tulehdusta sen paremmin verinäytteen kuin ultrankaan mukaan. Diagnoosiksi tuli sii valeraskaus . Lääkäri määräsi Renalle Galastoppia viideksi päiväksi, jotta maidoneritys saataisiin loppumaan. Toiveikkaana palasin kotiin: jospa edes viiden päivän päästä pimu alkaisi taas olla iskussa…

Viikonvaihde menikin sitten totaalisesti lomaillessa: aamuisin vein kaikki kolme koiraa koirapuistoon, iltapäivällä lenkitin vetskut keskenään ja tein Renan kanssa pidemmän lenkin, illalla vein kaikki kolme taas yhdessä iltapissalle. Kolmen kanssa liikkuminen onnistuu, kun Ranti on varmuuden vuoksi kuonopannassa. Vaikka Rena näytti hetkellisesti heräävänkin henkiin päästessään lampaita katsomaan perjantaina, se palasi kotiin tultuaan takaisin horrostilaan ja makoili enimmäkseen itsekseen makkarissa. Rantin lääkitystä oli pienennetty tiistaista lähtien, mutta edelleenkin se oli aika väsynyt, joten onneksi oli edes Manta pitämässä minulle seuraa!

Ranti ja Manta ovat huvittava pari yhdessä. Ne ovat niin samanlaisia, että niiden on välillä vaikea kestää toisiaan . Molemmat haluavat ”hallita resursseja”, joten jonkin verran kyräilyä ja erittäin paljon rauhoittavia eleitä on nähtävissä, kun sisarukset joutuvat jakamaan niitä resursseja. Yksi rähähdys saatiin aikaiseksi, kun minun huomioni oli se resurssi, jota Ranti ei olisi halunnut jakaa… Siinä vaiheessa, kun minä jouduin rähähtämään nähtiinkin sitten tuplana koira, jolla korvat loipotti ja silmät olivat selällään: HUI! Se on vihainen!

Lauantaina tuli viestiä helteisestä Ukmergestä, Mei lì oli ROP ja tietenkin myös ROP-juniori ja Liettuan juniori sertikin tietysti irtosi. Sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi reissulaiset kävivät noutamassa kotimatkalla Mantan mukaansa.

Maanantaina Rena sai viimeisen Galastoppinsa ja pyöräretkellä se jopa inostui loppua kohden vaikka lenkki aloitettiinkin ”naama nurinpäin”. Keskiviikon agilitytreenit menivät ihan ok. Harjoittelimme toisella puolella hallia kontakteja ja toisella rataa, jossa päivän anniksi muodostui se, että sain ekan kerran selkeän idean siitä, miten sylkkäri tehdään ja opettelin kääntämään Renan sillä. Olisin ollut oikein hyvällä mielellä treenin jälkeen, jos olisin lopettanut siihen. Hain Renan kuitenkin vielä autosta tunnin lopuksi tekemään hyppytekniikkatreeniä ja sehän ei sitten sujunut enää lainkaan. Silloin tuli kyllä mieleen, että eiks tää …ttu ikinä lopu!

Torstaina, päivää ennen leirin alkua totesin, että Renalla on vieläkin maitoa nisissä ja päätin antaa olla. Ei se voi loputtomiin olla valeraskaana, joten päätin olla enää ajattelematta koko asiaa.

Tämä kuvaa täydellisesti sisarusten  yhteiseloa . Vasemmalla Ranti, oikealla Manta