Lauantaina osallistuimme Renan kanssa AST:n agilitykilpailuihin. Säätiedotus oli luvannut lämpöistä, mutta kun aamulla oli mukavan viileää, en tullut ajatelleeksi asiaa. AST:n kenttä on Espoon Puolarmetsässä, hiekkakenttä, jonka ympärillä ei juuri varjoa ole. Ensimmäinen startti meillä oli puolenpäivän aikaan ja silloin oli jo kuuma.

Ja kas kummaa: Rena ei edelleenkään liikkunut mihinkään. Tai no, siis eteenpäin, mutta vauhtia ei ollut mainittavaksi asti . Rata sujui kyllä ilman virheitä, mutta Renan jokainen askel tuntui painavan ja siitä huolimatta, että ihanneaika oli löysä, Renalle kertyi aikavirhettä 5,36. Mutta eivätpä ne olleet iskussa ilmeisesti muutkaan - tällä tuloksella heltisi voitto! Palkinnoksi saatiin mm. 8 kg sitä samaa koiranruokaa, jota Ranti kiskoi kitaansa 4 kg kerralla. Eli kyllä sen varmaan koirille voi syöttää, kun ei Ranti saanut sen pahemmin vatsaansa sekaisin...

Päivä oli oikein mukava varjossa istuskeluun ja seurusteluun, mutta kilpaileminen olikin sitten toinen juttu: minulla oli mukana vettä, mutta ei esimerkiksi upouutta (tai edes vanhaa!) märkäloimea, ei viilennyspyyhettä eikä hellevaatteita itsellenikään. Toiselle radalle mentäessä kastelin vähän Renan mahaa ja rintaa ja se tuntuikin radalla hetkittäin heräävän henkiin. Vauhtiin se ei kuitenkaan vaikuttanut: suht samanpituisella radalla vietetty aika oli lähestulkoon sama kuin ensimmäisellä, tuomari oli vaan kiristänyt ihanneaikaa sekunnilla. Tosin osa hidastelusta tuli siinä, kun unohdin radan  tai ainakin ratasuunnitelman. Keppien jälkeen tuli hyppy ja u-putki, jonka sai suorittaa kummasta päästä tahansa. Olin suunnitellut vaihtavani keppien jälkkeen puolta valssaamalla, jolloin saisin suoremman ohjauslinjan putken ensimmäiseen päähän, eli koiran kulkema matka jäisi lyhimmäksi. Unohdin kuitenkin keppien jälkeisen elämän täysin, löysin itseni radalta aivan väärästä paikasta, koira väärällä puolella. Ei auttanut muu kuin jatkaa sillä linjalla, joka oli pidempi Renalle ja minulle lisäksi vaikeampi. Siinä tuli hävittyä kolmostila . Onneksi se kolmostila meni Vennille, jonka voittamiseen olisi Renalta riittänyt 0,21 sekuntia nopeampi aika .

Onneksi Venni meni Renan edellä myös radalle. Olimme Matin ja koirien kanssa odottelemassa vuoroamme, kun radalta syöksyi maaliin tullut nahkacollie suoraan Vennin kimppuun - Rena oli metrin, puolitoista kauempana. Ei tietenkään ole kiva, että Vennikään sai koiran kimppuunsa, mutta Venni piti terrierin tarmokkuudella puolensa ja sai korkeintaan lisää puhtia radalle. (Ei onneksi reikiä, nahkalassiesta ei ole tietoa kun häipyi paikalta). Renan kisaura olisi saattanut olla ohi moisen jälkeen.

Eli edelleenkin niitä parempia päivä - ja nopeampia aikoja - odotellessa. Syön palkintosuklaata lohdutukseksi niitä odotellessani  .